game

Elämäni tuntuu peliltä jota itse en hallitse.
Joku ohjaa minua, valitsee tieni ja tekee päätökseni.
Minäpä tiedän kuka minulla pelaa, tiedän sen olevan painajaiseni.
Kumpa osaisin pysäyttää tämän ikuisen kierteen ja oppia pelaamaan itse korttini oikein.
Minulla ei ole toivoa, ei niin kauan kunnes osaan itse lentää.
Olen aikuisuuden kynnyksellä vaikka tuskin tahtoisin.
Pelkään niin paljon joutuvani lopulliseen pimeään.
Auttaisiko kukaan minua jos olisin yksin?

Inhottaa osata valehdella niin täydellisesti.
Olen huono kertomaan täyden totuuden itsestäni ja tunteistani.
Kukaan ei pysty näkemään kilpeni läpi.
Haavani ovat pimeässä piilossa joita en tahdo paljastaa.
En osaa kertoa kuinka pelkään jokainen hetki kuolevani.
Tahtoisin niin kovasti elää jokaisen hetkeni kuin viimeistä päivää, mutta en vain jaksa.
En minä tahdo kuolla vielä moniin vuosiin.
Tahdon kokea kaiken ja osata iloita pienistä asioista.
tahdon olla onnellinen enkä vain tavoitella onnea väärillä tavoilla.
Tiedän helvetin hyvin etten tule yhtään sen paremmaksi olemalla laiha, En ole yhtään rakastettavampi niin.
Tiedän, että olisin onnellinen ja parempi paranemalla.
En valehtelisi, en olisi väsynyt tai masentunut.
Olisin täysin minä.

Olen vain pieni osa minua. Loput ovat sairauttani joka hallitsee mieltäni.
Kuinka sulkisin äänet mielestäni jotka käskevät minua tekemään väärin?
Käskevät olemaan syömättä ja käskevät oksentamaan kaiken mikä lihottaa.
Eilen tajusin olevani jälleen erittäin huonovointinen, kun oksensin omenan syötyäni sen.
Miksi olen taas vajonnut näin alas?

tekisi niin mieli olla humalassa.
Tahdon turruttaa tämän ikuisen paskan.
Tunteeni ovat hukassa.
Olen eksynyt.

Joulukin lähestyy enkä saa kiinni aidosti siitä tunteesta.
En odota joulua laisinkaan.
Minua vain kauhistuttaa se, että reilun viikon päästä lähden kotiin Ouluun.
Pelkään etten pysty lähtemään sieltä takaisin.
Inhoan niin kovasti ikävää.
Kotona ikävä perheeseen korjaantuu, siellä korjaantuu se että joku kykenee hallitsemaan minua
itseni puolesta. Äiti minua vahtii, äiti auttaa minua ja lohduttaa, kun on paha olla.
Kotona saan olla jälleen pieni tyttö.

.

Ja niin sairaslomaa sain jälleen. En tiedä olenko kipeä vai tahdonko vain olla.
Ehkä osittain kuumeilut johtuvat vain siitä, että en jaksa.
En jaksa olla olemassa.
Eilen käväisin verikokeissa pediatrini käskystä.
Tänään hän soitti minulle ja kertoi veri arvojen olevan edelleen hyvin alhaiset.
Jopa vaarallisen alhaiset.
Pelkään langan katkeavan ja joutuvani taas kerran osasto hoitoon, kun olen niin holtiton ja heikko.
En jaksaisi sitä samaa käydä kolmatta kertaa läpi.
Vaikkakin aina välillä tuntuukin siltä, että se auttaisi minut takaisin jaloilleni.
Pelkään etten ikinä parane ja pelkään kuolevani ennen paranemista.

Ehkä pois nukkuminen ei olisi niinkään kamala.
Vaan se etten ehtisi hyvästellä rakkaimpiani.
Olisi liian itsekästä lähteä sanomatta sanaakaan ja olisi liian itsekästä lähteä
omasta heikkoudestani johtuen ja jättää ihmiset jotka minua tarvitsevat.
Äitini romahtaisi.

--------------------------------------------------------------------------------

Kuulen kappaleen ja henkeni lakkaa kulkemasta,
sydämmeni lakkaa lyömästä.
Vajoan hetkeksi menneisyyteen.
Istumme cafe javassa lusikoiden meidän yhteistä cafemoccaamme.
Yhteinen suklaa,yhteinen kermavaahto,juoma.
Hymyilemme.
Ymmärsin kuinka rakastin tuota ihmistä valtavasti.
Oli aamupäivä ja olimme kierrelleet helsingin kaupoissa.
Olimme jouluostoksilla.
Kävelimme käsikädessä, nauroimme.
Olin vuosi sitten vielä suunnattoman onnellinen ja rakastunut.
Edelleen olen rakastunut, mutta tyttö katosi rinnaltani.
Jäljelle jäi poikani.
Mutta ilman tyttöä en ole kokonainen, jätti hän sydämmeeni suuren arven.
Mikään tässä mailmassa ei korvaa sitä mitä tunsin ja olin.
Suljen musiikin pois mielestäni ja palaan nykyisyyteen.
Tunnen kuinka kyyneeleet polttavat poskipäitäni.
Olen niin vihainen itselleni. Miksi en kykene olemaan parempi jotta saisin
tytön takaisin.

-----------------------------------------------------------------------------

Olen täynnä sanojani ja ajatuksiani, mutta en kykene muotoilemaan itseäni lauseiksi.
Kirjoitus taito katoaa siinä, kun avaan blogini.
Joskus vielä osasin, nyt vain toistan samaa enkä kykene etenemään.

Never stop

Istun hetkessä jossa en tiedä mitä tahdon itseltäni.
Toivoin liikoja vielä viime viikolla ja olin päättäväinen.
Huomattavasti motivaationi kaikkeen on luisunut jälleen
pohjalukemiin.
Mieli alani vaihtelee rajusti.
perjantaina sairaanhoitajan juttusilla tuli taas itkuinen olo.
En millään kyennyt olemaan hiljaa tunteistani.
En kyennyt kieltämään olevani melkoisen pohjalla jälleen.
On niin kurjaa myöntää olevansa heikko,
Minunhan pitäisi olla jo parantunut?
Olen vain rikkinäinen sielu, satutettu sydän.
"ahdistaa taas joka helvetin hetki, itkettää vaikka ei pitäisi. Kiukuttelen rakkaimmilleni tarkoittamatta pahaa. En osaa edes kuvailla sitä miten väsynyt olen enkä jaksa taistella edes minuuttia"

kerroin kuinka jatkan oksentelua vaikka se pahentaa oloa.
Kerroin kuinka tahdon kuihtua pois ja paeta kaikkea.
En jaksaisi käydä pajalla vaikka tiedän sen pitävän minua
kiinni elämässä.
En jaksa herätä aamuisin, en jaksa hymyillä ja puhua.

Kirjoitus taitonikin luisuvat roskakoriin kun en tiedä mitä kertoa,
en tiedä miten puhutella lukijoita tai itseäni.

Eilinen päivä oli katastrooffi kohdaltani.
Oli järkyttävä krapula ja "anopin" 50.vuotis juhlat.
Minä, kun vain tein kuolemaa.
Söin kaikkea söin aivan liikaa ja oksensin.
Oksentelin siihen asti kunnes illalla nukahdin rakkaan kainaloon.
En puhu ääneen jesperin kanssa siitä mitä teen,
mutta hän tietää.
Hän ei uskalla minulle mitään sanoa vaikka niin toivon hänen
kieltävän ja auttavan.
Pelkään kuolevani jollen lopeta tätä.

tahdon olla syömättä ja oksentamatta,
tahdon paastota ja juosta kunnes verimaistuu huulilla,
tahdon jumpata aamun pikkutunneille ja olla pirteänä pajalla,
tahdon olla onnellinen ja painaa 0 kg.
Tahdon olla taitava edes jossakin ja näyttää itselleni tarpeeksi
kauniilta.

Olen ehkä liian sairas tähän mailmaan.
Mielikuvani huutavat kirosanoja,
terveet ihmiset huutavat hyvyyttä auttamalla, mutta
olen liian itsekäs heille enkä ota apua vastaan.

Lupaan huomenna kirjoittaa jotakin parempaa ja puolet kauniimpaa.

heartless

In the night, I hear 'em talk,
The coldest story ever told
Somewhere far along this road, he lost his soul to a woman so heartless...
How could you be so heartless?
Oh... How could you be so heartless?

How could you be so, cold as the winter wind when it breeze, yo
Just remember that you talkin' to me though
You need to watch the way you talkin' to me, yo
I mean after all the things that we've been through
I mean after all the things we got into
Hey yo, I know of some things that you ain't told me
Hey yo, I did some things but that's the old me
And now you wanna get me back and you gon' show me
So you walk around like you don't know me
You got a new friend, well I got homies
But in the end it's still so lonely

hymyilyttää hetkellisesti

Ajattelin, että voisinkin kirjoittaa nyt iloisista asioista.
En jaksa ainaisesti valitella tuhansia onnettomia hetkiäni, ja muistuttaa
jatkuvasti itseäni siitä, kuinka kurjalta minusta tuntuu.
Olenhan minä kuitenkin jollain tapaa onnellinen, sen verran että tahdon elää
ja kokea vielä päivät jolloin pimeys on poissa lopullisesti. Mikäli sellaista päivää
tulee koskaan.

Kävimme kullan kanssa eilen kaupassa.
ostos korista löytyi
6 isoa siideriä ja iso pullo fantaa.
Niillä eväillä perjantai ilta ja kotoa löytyi lähes puoli pulloa salmaria.
Olinhan minä humalassa, olinhan minä iloisella tuulella.
Suuni taipui hymyyn, kun kassan täti toivotti minulle hymyillen hyvää viikonloppua.
pidän siitä, kun tuntemattomat ja tutut ovat positiivisia ja pidän siitä, kun minua muistetaan.

Tänään ostin tarjoustalosta leopardi kuvioiset trikoot joissa jalkani kerrankin näyttivät minunkin mielestäni kapeilta. Ja niin minä olin tyytyväinen.
ostin myös vartaloakiinteyttävän kosteusvoiteen ja herbinan peitepuikon alekorista.
Olin iloinen ja olen edelleen.
Juon kahvia ja odotan kultaa siiderikaupasta kotiin.

Toivottavasti pian myös asunnosta kuuluisi jotain.
Osaan niin maalata mieleeni sen kuinka täytän jääkaapin vain terveys ruoilla ja light juomilla.
En osta kaappiini mitään mikä saisi minut turpoamaan, kuin pulla taikinan.
Ei ole varaa lihoa.

Keskiviikkona oli jälleen sisätauti lääkäri ja paino oli 32,5 kg tai jotain sinne päin, mutta kuitenkin.
Lääkärini kiirehtii psykiatrisia hoitojani ja tarkkailee veriarvojani.
Myös ravitsemusterapeutille hän minut pistää jälleen. Joskin turhaan, kun en minä
piittaa siitä mitä kaikkea minun pitäisi syödä jotta painoni nousisi ja olisin terveempi.

Tavoittelen omaa taivastani ja vielä jonain päivänä sen saavutan.

p.s. kaipaan äitiä joka oli kaksi päivää humalassa, mutta minua se ei haittaa.
Ei, koska tiedän äidin olevan silloin onnellisempi, aivan kuin minä itsekin olen humaltuneena.
Alkoholi turruttaa kaiken kivun hetkeksi.
Äitini paras ihminen.

today and ever

Mikä on mennyt vikaan? Miksi mailmani on ylösalaisin.
Tuhannet kerrat kahlaan läpi kysymysten joille ei ole vastauksia.
Miksi se ei voinut olla joku muu ihminen jolle olisi käynyt näin?
Aina vain minä.
Olen liian väsynyt ylittämään vaikeimman.
pahinta tässä kaikessa on vain se, että olen yksin syyllinen omaan kurjuuteeni.
Aiheutan muiden kurjuuden.

En osaa suhtautua oikein mihinkään asioihin.
Taas havahduin siihen, etten muista milloin olisin jaksanut nauraa sydämmestäni.
Olen toki iloinen ollut ja naurahdellut.
Mutta, kun vitsaillaan en löydä naurua.
En naura sille mikä on hauskaa tai tuntuu hyvältä.
Inhoan esittää onnellista, inhoan näyttelyä.
Valehtelen jopa itselleni. En myönnä sitä kuinka sairas todella olen tai onneton.

Tahtoisin vain takaisin äidin luokse turvaan.
Siellä missä koti on onni, tai sitten ei.
En ole onnellinen missään enkä koskaan.
Elämäni on täynnä valheita, haihtuvia kuvia ja kadotusta.

Vituttaa lievästi sanottuna.

unessa ikuisesti

Kaksi päivää sairaslomalla.
vatsani oikuttelee, kun kalium lääkkeet tekevät vatsalle pahaa.
Ehkä vatsavaivan kestän, mutta en sitä etten jaksa tehdä mitään.
Olen totaalisen uupunut olemaan näin väsynyt aina.
Voisin nukkua ja nukkua.
Yöllä ei toisin vain nukuta.
Pajalla käynti on minulle suuri ponnistus.
Joka ikinen aamu ja päivä pidän itseäni kasassa vaikka tahtoisin
murtua ja paeta vain menneeseen.
Valua sinne ikuisuuteen.
Se kuusi tuntia kestävä päivä tekemällä ja olemalla sosiaalinen
on hyvin vaikea.
Kesken päivän saattaakin tulla ahdistus, tai sitten
muuten vain olen liian väsynyt ja istun hiljaa enkä jaksa
reagoida mihinkään.
Inhoan selitellä sitä.
"anteeksi olen vain koomassa".
Antakaa olla väsynyt.

Viikonloppukin jo kolkuttelee ovella,
huomenna aijon olla pahemmassa humalassa, kuin aikoihin.
Näen Pihlaa ja Mirkaa.
Kaiken lisäksi huomenna minulla kullalla on 1 v 1 kk päivä.
Mutta nyt se tuntuu merkityksemättömältä,
koska kaipaan ystäviäni niin paljon etten osaa sanoin kuvailla.

Mikä minua on viime vuosina muuttanut?
Koska tunnistan taas itseni?