unessa ikuisesti

Kaksi päivää sairaslomalla.
vatsani oikuttelee, kun kalium lääkkeet tekevät vatsalle pahaa.
Ehkä vatsavaivan kestän, mutta en sitä etten jaksa tehdä mitään.
Olen totaalisen uupunut olemaan näin väsynyt aina.
Voisin nukkua ja nukkua.
Yöllä ei toisin vain nukuta.
Pajalla käynti on minulle suuri ponnistus.
Joka ikinen aamu ja päivä pidän itseäni kasassa vaikka tahtoisin
murtua ja paeta vain menneeseen.
Valua sinne ikuisuuteen.
Se kuusi tuntia kestävä päivä tekemällä ja olemalla sosiaalinen
on hyvin vaikea.
Kesken päivän saattaakin tulla ahdistus, tai sitten
muuten vain olen liian väsynyt ja istun hiljaa enkä jaksa
reagoida mihinkään.
Inhoan selitellä sitä.
"anteeksi olen vain koomassa".
Antakaa olla väsynyt.

Viikonloppukin jo kolkuttelee ovella,
huomenna aijon olla pahemmassa humalassa, kuin aikoihin.
Näen Pihlaa ja Mirkaa.
Kaiken lisäksi huomenna minulla kullalla on 1 v 1 kk päivä.
Mutta nyt se tuntuu merkityksemättömältä,
koska kaipaan ystäviäni niin paljon etten osaa sanoin kuvailla.

Mikä minua on viime vuosina muuttanut?
Koska tunnistan taas itseni?