Sulaa Sadetta

Tuntuu sanattomalta.
En edisty mihinkään suntaan ja olen turhautunut
sen suhteen.
Miksi en osaa kertoa miltä minusta tuntuu, tai mitä tarvitsen
ollakseni onnellinen.

Todella pitkään toivoin saavani asunnon,
toivoin tulevani isoksi.
Jotenkin vain se ei tosiaan ole sitä mitä tahdon tai tarvitsen.
Olen liian kipeä olemaan aikuinen.
En osaa elää ollakseni vastuussa mailmastani.

Tuntuu siltä, että minut on työnnetty alas kalliolta.
Sanottu vain "opettele lentämään".
Putoan, putoan, putoan.

Eilen puhuin puhelimessa siskojeni kanssa.
Kuulin siskoni äänen ja purskahdin itkuun.
On niin ikävä etten ennen osannut edes kuvitella.
Olen pettänyt perheeni olemalla
liian kauan kipeä ja poissa, valheilla ja uskolla,
toivolla joka oli turhaa.
Nyt olen pettänyt uudelleen ja jättänyt heidät.
En tahdo jättää ketään.
Mieluiten vain itseni.