P.s. tahtoisin kirjoittaa keväästä ja onnellisuudesta.
Tahtoisin kertoa niistä hetkistä jolloin kykenen hymyilemään ja hengittämään.
Ajattelemaan selkeästi ja unelmoinnista.

Anteeksi etten vieläkään niin ole tehnyt.
Ehkä vielä jonain päivänä.

Ja kun taas ahdistaa.

Koko viikko on kulunut kotona ollessa.
Kalenterini oli täynnä toimintaa, mutta en jälleen ole
kyennyt mihinkään.
Olen sulkeutunut tänne ja mieleni on vallannut ahdistus.
Monistakin erisyistä.
Tämä päivä valui ohitseni, ja mietin vain kuka minä olen?.
En ole tyttö, mutta en vielä nainenkaan.
Olen tyttö joka rakastaa musiikkia, joka kärsii lukemattomista mielen vaivoista.
Olen eristäytynyt osittain jo ulkomailmasta.
Asun kihlattuni kanssa vaikka en ole ollut vielä valmis aikuistumaan.
En osaa huolehtia itsestäni en mistään.
Osaan erittäin hyvin suututtaa läheiset ihmiset, ja itseni.

Voin vain kuvitella miten vaikeaa elämä minulle on jos kouluun pääsen.
En näe mitään tulevaisuutta itselleni.
En ammattia, en työtä enkä perhettä.
Mielikuvani itsestäni on vain se, että olen loputtomasti onneton.

Liian monena hetkenä olen huomannut harkitsevani itsetuhoisia tekoja.
Tekoja joita en voisi enään perua.
Olisi niin paljon helmpompaa kadota kokonaan.
En kestä tätä henkistä kipua.
Pelkään jatkuvasti, inhoan.
Rakastan vain liikaa kultaani, Rakastan niin paljon etten häntä voisi jättää yksin.
Vaikka suoraan sanottuna itsemurha olisi minulle helpompi ratkaisu.
En usko "ystävieni" edes aidosti välittävän.
He eivät ole kurotellut kohti minua ja nostanut täältä pimeästä.
Heillä on omat elämänsä ja ongelmansa, niin miksi vaivata itseään minulla?
Pienellä ja surkealla ihmisellä..
Paras ystäväni tuntuu olevan liiankin etäinen juuri nyt.
Kuulinkin tänään vain kaverilta, että hän on alkanut seurustelemaan.
Tuli hieman kylmä olo, kun minulle hän ei ole viitsinyt kertoa ilouutisia.
Oma on syyni kun hän karkaa pois.
Olen ollut liian kurja ihmisenä ja ystävänä.

Suvi kuittaa ja hyvää yötä kun kaikki tuntuu kuralta.

.....

Tänään mielialani on yrittänyt pysyä tasaisen iloisena, mutta silti jokin koko ajan
vetää mieltäni alaspäin.
En pysty olla ajattelematta itseäni arvottomana ihmisenä.
Yritän jatkuvasti hokea itselleni, että rakkaimpani eivät voisi kuvitella
minua pois. Mutta en saa sitä pysymään mielessäni.
Toistelen ajatuksissani koko ajan sitä, kuinka kaikki inhoavat minua
ja tahtovat minusta eroon.
Pelkään että jonain päivänä kukaan ei muista kuka minä olen.
Juuri nyt vielä tuntuu sille että minun ja parhaan ystäväni välit ovat kaikkoamassa.
En kestäisi elää ilman tuota rakasta tyttöäni.

Tahdon pääni täyteen alkoholia, kaiken lisäksi tahtoisin poltella nyt kun sen makuun olen päässyt.

love and hate

Viikonloppu jälleen valui sadas osa sekunnissa ohitseni.
Tuntuu siltä, että ehdin juuri ja juuri suudella kultaa ja kertoa kuinka
rakastan. Ja taas jäin seisomaan yksin ovelle, kun hän lähti pois.
Jäin istumaan eteisen lattialle onnettomana.
Pelkään niin yksin oloa.
Elämässäni ei pitkään aikaan ole ollut mitään hyvää, ei valoa.
Vain hän, tuo poika joka tuli salaa elämääni.
Hän sai minut rakastumaan niin, että sattuu.
Niin etten voisi enään elää ilman häntä.
Entä jos jonain sateisena päivänä tämä satu loppuu?
Jäisin yksin kuolemaan sängynpohjalle.
Yksin kertainen totuus on vain se, että hän on ainut hyvä asia elämässäni.
On minulla toki ystäviä ja perhe, mutta sekään ei riitä.
En osaa pitää mitään suhteita kasassa.
Jesperin ja minun suhteessani hän on tarpeeksi vahva, jotta olemme yhdessä.
Hän ei anna minun luopua hänestä, ei elämästäni.
Voi kuinka rakastankaan häntä.
Vatsassani asuu perhosia joka kerta, kun hän koskettaa minua.
Joka kerta, kun kuulen hänen äänensä puhelimesta.
Joka ikinen kerta kun ajattelen häntä.

Huomenna minun on oltava vahvempi, kuin aikoihin.
En aijo laittaa suuhuni mitään väärää, pelkkiä sallittuja ruokia.
Liikun ja liikun.
On oltava laihempi, jotta voisin elää itseni kanssa.
Inhoan sitä etten tunne oloani kotoisaksi missään vaatteissa.
En halua mennä suihkuun enkä riisua paitaa, koska ahdistaa.
Ruumini on turmeltu, ja se on vain minun syytäni.
Olen ollut liian huono ja menettänyt kontrollin.

happy days

Eilisen päivän koin mukavaksi, vaikka aamulla itkinki peilin edessä.
itkin pukiessani, kun pienimmät vaattet eivät mahdu päälleni.
Tahdoin vain jäädä kotiin ja unohtaa olemassa oloni.
Olen siitä ylpeä, että lähdin kuitenkin.
Kierteli Helsingissä kaverini kanssa ja ostin
mustat legginssit,mini hiuslakan ja vartalopesuaineen.
Kävimme syömässä cafepicnikissä...
Kaveri lähti kotiin ja matkasin Kontulaan.
Vietin eilisen illan ja yön Pihla,Pyryn ja Antin kanssa.
Joimme pihlan kanssa ural moccaa,kaljaa ja lonkeroita.
Polttelimme pilveä ja olimme sekaisin.
Mailma oli valoisa, oloni oli onnellinen.

torstai "aamu"

Koitan jatkaa hengittämistä, Yritän elää.
Yritän vaikka se on vaikeaa.
Jokainen päivä on kamppailua elämästä ja kuolemasta.

Paino se vain kohoaa, en osaa pysäyttää sitä.
Itsekurini on niin huono etten osaa enään laihtua.
En osaa olla enkeli.
Tänäänkään en ole ollut vahva.
Olen ollut heikko ja haavoittuvainen, mieleni alla.
Aamulla herättyäni olo oli kamala, kurkkuun koski.
Niska on kipeä ja pyörrytti vielä tunnin heräämisen jälkeen.
Vatsa on turvoksissa, ja olen jälleen oksentanut.
Miksi en osaa lopettaa syömistä?
Ei tarvitsisi edes oksentaa.

Minulla on ollut parasta ystävääni tappava ikävä.
Näiemme viime perjantaina, mutta tällä viikolla ei olla edes
puhuttu puhelimessa ja syy on minun.
Toivon Mirkan vielä antavan anteeksi tyhmän käytökseni.
En vain uskalla pyytää anteeksi.
En kestäisi vihaista ääntä, en ilkeyttä.
Ehkä minun olisi parempi ilman läheisiä, ilman ketään.
Niin en voisi satuttaa muita ihmisiä.

Mikä minussa on mennyt vikaan?
Äiti syyttää itseään siitä, että olen sairastunut.
Minulla on keskivaikea masennus,syömishäiriö,paniikkihäiriö,
ahdistusta ja lukemattomia muita vaivoja, mutta miksi?
Kuka voisi kertoa miksi juuri minä?
En tosin toivo kenellekkään samaa kohtaloa, kuin minulle.
Elämä syömishäiriön kanssa on todellista helvettiä.
Tämä voi jopa kestää koko elin aikani enkä tiedä kestäisinkö sitä.
Pelkään pikkusiskoni heijastuvan minuun.
Pelkään hänen altistuneen tälle kaikelle.
Jos hän sairastuisi en antaisi sitä ikinä itselleni anteeksi.

Out of control

Kahvilla käynti viimekesäisen osastokaverin kanssa piristi.
Tein pitkästä aikaan jotain mitä en ollut suunnitellut.
Toivottavasti näemme pian uudestaan.

Muuten vaikka olenkin tavallaan iloinen ja odotan iltaa.
Niin kuitenkaan en pysty olemaan ajattelematta sitä miten kamalalta
juuri nyt minusta tuntuu, tuntuu sille etten kestä itseäni.
Pääni on täynnä turhia ajatuksia.
Inhoan omaa kehoani juuri tänään niin paljon, että voisin
vaikka kuolla jotta olisin laiha...
Miksi annoin itseni valua tähän muotoon?
Itsekuri on täysin hukassa, mutta kyllä minä sen vielä takaisin saan.
Keinolla millä hyvänsä tahdon olla jälleen kaunis.

Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että joka päivä jauhan tästä samasta asiasta.
Tahdon olla laiha ja plaa ja plaa...
Anteeksi siitä.

Yrittäisin puhua positiivisemmin jos olisin jotain muuta.
Muuta en voi sanoa, kuin etten tiedä enään mitä tahdon ylipäätänsä elämältäni.
En voi tietää, kun en tiedä sitäkään kuka minä olen.

Pienikin suu pala kaataa mieleni.