love and hate

Viikonloppu jälleen valui sadas osa sekunnissa ohitseni.
Tuntuu siltä, että ehdin juuri ja juuri suudella kultaa ja kertoa kuinka
rakastan. Ja taas jäin seisomaan yksin ovelle, kun hän lähti pois.
Jäin istumaan eteisen lattialle onnettomana.
Pelkään niin yksin oloa.
Elämässäni ei pitkään aikaan ole ollut mitään hyvää, ei valoa.
Vain hän, tuo poika joka tuli salaa elämääni.
Hän sai minut rakastumaan niin, että sattuu.
Niin etten voisi enään elää ilman häntä.
Entä jos jonain sateisena päivänä tämä satu loppuu?
Jäisin yksin kuolemaan sängynpohjalle.
Yksin kertainen totuus on vain se, että hän on ainut hyvä asia elämässäni.
On minulla toki ystäviä ja perhe, mutta sekään ei riitä.
En osaa pitää mitään suhteita kasassa.
Jesperin ja minun suhteessani hän on tarpeeksi vahva, jotta olemme yhdessä.
Hän ei anna minun luopua hänestä, ei elämästäni.
Voi kuinka rakastankaan häntä.
Vatsassani asuu perhosia joka kerta, kun hän koskettaa minua.
Joka kerta, kun kuulen hänen äänensä puhelimesta.
Joka ikinen kerta kun ajattelen häntä.

Huomenna minun on oltava vahvempi, kuin aikoihin.
En aijo laittaa suuhuni mitään väärää, pelkkiä sallittuja ruokia.
Liikun ja liikun.
On oltava laihempi, jotta voisin elää itseni kanssa.
Inhoan sitä etten tunne oloani kotoisaksi missään vaatteissa.
En halua mennä suihkuun enkä riisua paitaa, koska ahdistaa.
Ruumini on turmeltu, ja se on vain minun syytäni.
Olen ollut liian huono ja menettänyt kontrollin.