Ehkä olen ollut näinä kaikkina onnettomina päivinä, toisin sanoen viimevuosina
mailman laidalla.
Peläten horjahtamista ikuisuuteen.
Miettiminen on turhauttavaa, päivästä toiseen pohtiminen.
Miksi en osaa elää?
Hengittäminen on vaikeaa, nukkuminen on vaikeaa, ja herääminen tuskaisaa.
Hymyily kivuliasta ja rakastaminen tappavaa.
Olen kovin rakastunut, kovin rippuvainen rakkaastani.
Rakkaus on hankaloittanut elämääni suuresti.
En ole osannut päästä irti elämästäni.
Vaikka tämä tuska minua käskee nukahtamaan lopulliseen uneen.
Tahtoisin juhlia kuolemaa, juhlia onnettomuutta.
Turruttaa tuskan alkoholiin ja tanssia.
Unohtaa itseni ja olla humalassa.
Se on liian helppoa kävellä alkonkassalle ja niellä myrkyt sisään.
Tosin jos ei ole rahaa ei alkoholi ole pakokeino ahdistuksesta.
p.s. kirjoitan lisää myöhemmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti