Olen tässä ja nyt, eksynyt.
Istun asunnossa, josta pitäisi luoda koti minulle ja rakkaalleni.
Kun olen yksin täällä, ahdistun.
Päiväni valuvat hukkaan itkien ja huutaen.
Sovin tapaamisia, mutta jatkuvasti perun ne.
Syynä väsymys,ahdistus,pahoinvointi (tai jokin muu).
Pelottaa, että eristäydyn uudestaan.
Tällä kertaa minua ei pelastaisi kukaan.
Minä vain vajoaisin syvälle pimeeän, olisin vain yksin.
Entä jos kulta kyllästyy ainaiseen ahdistukseeni?
Siitä että päivittäin itken puhelimeen hänelle oloani.
On niin ikäväkin.
Minusta tuntuu etten osaa elää, en ole mitään.
Vain kullan kanssa olen hänen rakkautensa ja se on elämäni.
Olen ollut taas humalassa jatkuvasti...
Olen pian tänääkin, sitten kohta.
Mikä minusta on tulossa?
p.s.läski ahdistaa ja vihaan itseäni.
pp.ss. nyt on hieman kivaa, kun ural moccaa on kulunut <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti