Vieläpä päätin postailla, kun on luppoaikaa ennen lähtöä.
En viitsinyt psykiatrin takia meikata juuri ollenkaan tai miettiä tuntia
vaatteitani.
Kuitenkin menen suihkuun kotiin palattuani.
Toivon tästä päivästä tulevan hyvä, jotta joskus voisin hymyilläkin.
Tahtoisin tänään nähdä omia ystäviäni, tahtoisin olla humalassa ja hymyillä.
Jotenkin minusta tuntuu, että yritän hukuttaa murheet alkoholiin, vaikka eihän
ne lopulta sinne huku? Surut palaavat pintaan seuraavana päivänä viimeistään.
Tuo alkoholin tuoma onni on epäaitoa, mutta olenko itsekään tarpeeksi aito?
Ulkona on huurteinen pakkasilma, eikö minua juuri nyt haluttaisi paleltua.
Ei vain ole vaihtoehtoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti