torstai "aamu"

Koitan jatkaa hengittämistä, Yritän elää.
Yritän vaikka se on vaikeaa.
Jokainen päivä on kamppailua elämästä ja kuolemasta.

Paino se vain kohoaa, en osaa pysäyttää sitä.
Itsekurini on niin huono etten osaa enään laihtua.
En osaa olla enkeli.
Tänäänkään en ole ollut vahva.
Olen ollut heikko ja haavoittuvainen, mieleni alla.
Aamulla herättyäni olo oli kamala, kurkkuun koski.
Niska on kipeä ja pyörrytti vielä tunnin heräämisen jälkeen.
Vatsa on turvoksissa, ja olen jälleen oksentanut.
Miksi en osaa lopettaa syömistä?
Ei tarvitsisi edes oksentaa.

Minulla on ollut parasta ystävääni tappava ikävä.
Näiemme viime perjantaina, mutta tällä viikolla ei olla edes
puhuttu puhelimessa ja syy on minun.
Toivon Mirkan vielä antavan anteeksi tyhmän käytökseni.
En vain uskalla pyytää anteeksi.
En kestäisi vihaista ääntä, en ilkeyttä.
Ehkä minun olisi parempi ilman läheisiä, ilman ketään.
Niin en voisi satuttaa muita ihmisiä.

Mikä minussa on mennyt vikaan?
Äiti syyttää itseään siitä, että olen sairastunut.
Minulla on keskivaikea masennus,syömishäiriö,paniikkihäiriö,
ahdistusta ja lukemattomia muita vaivoja, mutta miksi?
Kuka voisi kertoa miksi juuri minä?
En tosin toivo kenellekkään samaa kohtaloa, kuin minulle.
Elämä syömishäiriön kanssa on todellista helvettiä.
Tämä voi jopa kestää koko elin aikani enkä tiedä kestäisinkö sitä.
Pelkään pikkusiskoni heijastuvan minuun.
Pelkään hänen altistuneen tälle kaikelle.
Jos hän sairastuisi en antaisi sitä ikinä itselleni anteeksi.