Koko viikko on kulunut kotona ollessa.
Kalenterini oli täynnä toimintaa, mutta en jälleen ole
kyennyt mihinkään.
Olen sulkeutunut tänne ja mieleni on vallannut ahdistus.
Monistakin erisyistä.
Tämä päivä valui ohitseni, ja mietin vain kuka minä olen?.
En ole tyttö, mutta en vielä nainenkaan.
Olen tyttö joka rakastaa musiikkia, joka kärsii lukemattomista mielen vaivoista.
Olen eristäytynyt osittain jo ulkomailmasta.
Asun kihlattuni kanssa vaikka en ole ollut vielä valmis aikuistumaan.
En osaa huolehtia itsestäni en mistään.
Osaan erittäin hyvin suututtaa läheiset ihmiset, ja itseni.
Voin vain kuvitella miten vaikeaa elämä minulle on jos kouluun pääsen.
En näe mitään tulevaisuutta itselleni.
En ammattia, en työtä enkä perhettä.
Mielikuvani itsestäni on vain se, että olen loputtomasti onneton.
Liian monena hetkenä olen huomannut harkitsevani itsetuhoisia tekoja.
Tekoja joita en voisi enään perua.
Olisi niin paljon helmpompaa kadota kokonaan.
En kestä tätä henkistä kipua.
Pelkään jatkuvasti, inhoan.
Rakastan vain liikaa kultaani, Rakastan niin paljon etten häntä voisi jättää yksin.
Vaikka suoraan sanottuna itsemurha olisi minulle helpompi ratkaisu.
En usko "ystävieni" edes aidosti välittävän.
He eivät ole kurotellut kohti minua ja nostanut täältä pimeästä.
Heillä on omat elämänsä ja ongelmansa, niin miksi vaivata itseään minulla?
Pienellä ja surkealla ihmisellä..
Paras ystäväni tuntuu olevan liiankin etäinen juuri nyt.
Kuulinkin tänään vain kaverilta, että hän on alkanut seurustelemaan.
Tuli hieman kylmä olo, kun minulle hän ei ole viitsinyt kertoa ilouutisia.
Oma on syyni kun hän karkaa pois.
Olen ollut liian kurja ihmisenä ja ystävänä.
Suvi kuittaa ja hyvää yötä kun kaikki tuntuu kuralta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti