Yö unet jäivät niin vähäisiksi, että en saanut mitään aikaiseksi.
Ennen puoliviittä olisi käytävä pankissa, mutta sitten en sosiaalitoimistoon ehdi enään.
Olisi nyt vain lähdettävä, mutta ei vain huvita.
En yksinkertaisesti jaksa, kun mieli ja kroppa on uuvuksissa.
Olen tässä koko pitkän aamun miettinyt sitä, miksi on pakko olla niin turhamainen?
Petyn joka kerta, kun epäonnistun.
Eikä pelkkää pettymistä vaan epätoivoista rankaisemista.
Kuolen, kun toistan omia kaavojani.
Mutta enhän minä välitä, en aijo koskaan luovuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti