Ajattelin kirjoittaa jollain tapaa perinpohjin siitä miltä minusta tuntuu, siitä miten minä
olen tähän syvyyteen vajonnut ja niin itseni eksyttänyt pimeään.
Mutta nyt, kun edessäni seisoo tämä valkoinen ruutu, mustinen kirjaimin ei mieleeni
tulekkaan yhtäkään asiaa josta kertoa.
Olen sanaton ja itkuinen.
Pääpainuksissa, henkeä ahdistaa.
Kukaan ei tunnu ottavan minua vakavasti, ei kukaan ymmärrä ennen kuin nukun pois.
Ehkä vika on minussa ja välinpitämättömyydessäni.
On liian helppoa eristäytyä yksin kotiin, jättää vastaamatta puheluihin.
Niin viimeksikin kävi, kun minä menetin kaikki läheiseni.
Lopulta yksikään ei enään jaksanut yrittää puolestani.
Äiti on minut heittänyt romukoppaan, vienyt unholaan.
En asu hänen kanssaan, joten hän sulkee minut mielestään tunteakseen oman olonsa
paremmaksi.
Ei enään pitkiä puheluita, ei hyvän yön viestejä eikä huomenia.
Ei vastauksia puheluihin saati viesteihin.
Turhaan minä yritän, en minä voi ihmisiä pakottaa minusta välittämään.
Olen vain jollain tapaa itse liian kiinni äidissä, olen niin pieni ja heikko vielä.
En ole valmis aikuisten julmaan mailmaan kun tämäkin hetki tuntuu jo liian pahalta ollakseen totta.
13.4.10
12.4.10
En minä ole mitään, etkä sinäkään.
Kuinka moni muistaa jokaisen onnellisen hetkensä?
Tuskin kukaan, kumpa minä itse olisin vain keiju pieni.
Mailmani on niin epätodellinen etten saa otetta siitä.
Unohdan jokainen päivä kuinka olla, kuinka elää.
Olisimpa satuolento onnellinen, aina täynnä iloa, täynnä rakkautta.
Ehkä olenkin, mutta siipeni ovat rikkoutuneet, kolahtaneet vasten kovaa kalliota.
Elän lasipurkissa vankina.
Näiden seinien sisällä seurana vain sairas mieli.
Ei minua pelasta mikään, keinoja monia kokeiltu on.
Mutta minä tyhmä pieni tyttö en ole ottanut mitään tosissaan.
Olen antanut itseni langeta kauneuden huumaan, joka tappaa minut hiljalleen.
Olen vain sekaisin, olen vain tyhmä.
Tuskin kukaan, kumpa minä itse olisin vain keiju pieni.
Mailmani on niin epätodellinen etten saa otetta siitä.
Unohdan jokainen päivä kuinka olla, kuinka elää.
Olisimpa satuolento onnellinen, aina täynnä iloa, täynnä rakkautta.
Ehkä olenkin, mutta siipeni ovat rikkoutuneet, kolahtaneet vasten kovaa kalliota.
Elän lasipurkissa vankina.
Näiden seinien sisällä seurana vain sairas mieli.
Ei minua pelasta mikään, keinoja monia kokeiltu on.
Mutta minä tyhmä pieni tyttö en ole ottanut mitään tosissaan.
Olen antanut itseni langeta kauneuden huumaan, joka tappaa minut hiljalleen.
Olen vain sekaisin, olen vain tyhmä.
"Ja mä oon lapsi jonka kehto palaa Mun maailmani vietiin multa salaa Sun sana kaikuu mun huomisessa Kunnes syytön murtuu mielivankilassa Ja sä oot isä se jota pelkään Sun imartelu puukottaa mua selkään Viet multa voimat alistat ja voitat merkitset omaksesi käytät hyväksesi"
Vihaan sinua syömishäiriö joka huudat mielessäni kauheuksia.
jos kaksi kaatuu eteen kauneuden, kohta pettää se heidät heleästi nauraen
Lohdutatko minua aina, kun pelkään nukahtaa?
Pitelethän kiinni minusta aina, kun meinaan alas horjahtaa?
Viikonloppu kului jälleen aivan liian nopeasti.
Se menee aina, kun hetkeksi voin unohtaa kurjuuteni.
Sen ikuisen pahan olon, ainakin melkein kokonaan.
Perjataina lähdin Eevan (anopin) kanssa päiväristeilylle tallinnaan.
Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin siellä.
Päivä oli mukava vaikka hieman oli tokkurainen olo, kun piti 05.00 herätä.
En syönyt paljon sinä päivänä, ja kävelimme monia tunteja vanhassa kaupungissa ja muuallakin
pitkin viron sumuisia katuja.
Onneksi ei kuitenkaan vettä satanut tai ollut kamalan kylmä.
Jälleen ahdistaa vartalo ongelmat. Juuri nyt tuntuu siltä, että
tahtoisin vain julmasti repiä itseni ulos tästä kehosta, tästä pehmeästä läskistä ja heikosta mielestä.
Pitelethän kiinni minusta aina, kun meinaan alas horjahtaa?
Viikonloppu kului jälleen aivan liian nopeasti.
Se menee aina, kun hetkeksi voin unohtaa kurjuuteni.
Sen ikuisen pahan olon, ainakin melkein kokonaan.
Perjataina lähdin Eevan (anopin) kanssa päiväristeilylle tallinnaan.
Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin siellä.
Päivä oli mukava vaikka hieman oli tokkurainen olo, kun piti 05.00 herätä.
En syönyt paljon sinä päivänä, ja kävelimme monia tunteja vanhassa kaupungissa ja muuallakin
pitkin viron sumuisia katuja.
Onneksi ei kuitenkaan vettä satanut tai ollut kamalan kylmä.
Jälleen ahdistaa vartalo ongelmat. Juuri nyt tuntuu siltä, että
tahtoisin vain julmasti repiä itseni ulos tästä kehosta, tästä pehmeästä läskistä ja heikosta mielestä.
4.4.10
party
Hei tänään minulle ja jokaiselle joka lukee tätä blogia, ja ei kovinkaan moni.
Ehkä siksi, että pidän tämän aika salaisena.
En kestäisi jos jokainen minut tunteva ihminen lukisi tämä tekstit ja tietäisi todellisuuteni.
Perjantaina päivä,ilta ja yö olivat loistavia. Olin huumautunut juhlista,onnesta,elämästä ja ihmisistä.
Päivä alkoi ajoissa Ninan kanssa valmistellessa illan tarjoilua ja järjestystä.
Päätimme toivottaa tervetulleiksi ystäväni tarjoten karkkia,2 erisipsejä,dippiä,popcornia,porkkana ja kurkku tikkuja dipin kanssa, cotail tikkuja vegenä ja lihalla. Myös naposteluun tuli tikkareita ja viinirypäleitä.
Myös boolia oli tarjolla ja tietenkin alkoholipitoista.
Olin jo alkupäivästä humalassa ja jaksoin juhlia niin kauan kunnes viimeiset vieraat lähtivät kenties 3 aikaan yöllä.
Kuuntelimme musiikkia ja me tytöt tanssimme, kun pojat eivät suostuneet mukaan.
joimme,juttelimme ja pidimme hauskaa.
Oli täydellisesti onnistuneet juhlat! Kiitos kaikille<3
Se ilta sai minut tuntemaan itseni edelleen tärkeäksi ja rakastettavaksi.
En kohdannut yhtään itseinhoa,pelkoa enkä kurjuutta.
Olisipa vielä tuparit.
Eilen taas Nina ja tommi tulivat meille, sekä Juuso ja Brenda.
Miehet menivät saunomaan, kun me pelasimme spyroa ja joimme siidereitä.
Oli mukavaa sekin. Ja harmi, että en voi joka päivä olla onnellinen enkä humalassa.
Pelottaa hieman, että minulla on alkoholi ongelma.
En osaa oikein muuten nauttia mistään, en ilman humalaa.
Jokaisesta surustakin selviää vain humalalla.Mutta nyt en aijo murehtia vaikka painokin on noussut ja se ahdistaa. Juuri nyt haluan vain haistattaa paskat syömishäiriölle ja hymyillä.
Ehkä siksi, että pidän tämän aika salaisena.
En kestäisi jos jokainen minut tunteva ihminen lukisi tämä tekstit ja tietäisi todellisuuteni.
Perjantaina päivä,ilta ja yö olivat loistavia. Olin huumautunut juhlista,onnesta,elämästä ja ihmisistä.
Päivä alkoi ajoissa Ninan kanssa valmistellessa illan tarjoilua ja järjestystä.
Päätimme toivottaa tervetulleiksi ystäväni tarjoten karkkia,2 erisipsejä,dippiä,popcornia,porkkana ja kurkku tikkuja dipin kanssa, cotail tikkuja vegenä ja lihalla. Myös naposteluun tuli tikkareita ja viinirypäleitä.
Myös boolia oli tarjolla ja tietenkin alkoholipitoista.
Olin jo alkupäivästä humalassa ja jaksoin juhlia niin kauan kunnes viimeiset vieraat lähtivät kenties 3 aikaan yöllä.
Kuuntelimme musiikkia ja me tytöt tanssimme, kun pojat eivät suostuneet mukaan.
joimme,juttelimme ja pidimme hauskaa.
Oli täydellisesti onnistuneet juhlat! Kiitos kaikille<3
Se ilta sai minut tuntemaan itseni edelleen tärkeäksi ja rakastettavaksi.
En kohdannut yhtään itseinhoa,pelkoa enkä kurjuutta.
Olisipa vielä tuparit.
Eilen taas Nina ja tommi tulivat meille, sekä Juuso ja Brenda.
Miehet menivät saunomaan, kun me pelasimme spyroa ja joimme siidereitä.
Oli mukavaa sekin. Ja harmi, että en voi joka päivä olla onnellinen enkä humalassa.
Pelottaa hieman, että minulla on alkoholi ongelma.
En osaa oikein muuten nauttia mistään, en ilman humalaa.
Jokaisesta surustakin selviää vain humalalla.Mutta nyt en aijo murehtia vaikka painokin on noussut ja se ahdistaa. Juuri nyt haluan vain haistattaa paskat syömishäiriölle ja hymyillä.
30.3.10
beauty from pain
Aamupäivä valui aivan kamalassa väsymyksessä, mieleni löi tyhjää.
Kunnes mieleni virkosi alkoivat jälleen ajatukseni viiltämään sydäntäni.
Tunsin kuinka veri valui mielikuvissani.
Ajatukseni harhailivat vanhoissa hyvissä ajoissa, vanhoissa kauniissa ajoissa.
Ajassa jolloin olin terve ja onnellinen, niin myös siellä jolloin olin sairaimmillani ja onnellinen
alhaisesta painosta.
Kauneuden mukana tuli tyhjyys. Olin vain laiha kuori jonka sisällä vallitsi suuret tuskat.
Kauneuteni katosi ja luulin voittaneeni sen pahimman syömäpeikon päästäni...
Kuitenkin jotenkin horjahdin jälleen painajaisen polulle ja esinmmäisen osasto reissun jälkeen
paino liukui alas. Olin niin hurjan iloinen ja vietin kaiken aikani sairaan ystäväni kanssa.
Kadun sitä niin kovasti.
Nykyään olen jälleen painava, painan järkyttävät 39 kg ja ahdistaa niin jumalattomasti.
Syömishäiriöni on kai vain pahentunut, sillä jokainen päivä ainakin kerran mietin vaihtoehto jossa
kuolisin, tappaisin itseni ja voisin luulla olevani kaunis.
-kuolleena en murehtisi painoa, en kauneutta-
Ehkä kuolleena minäkin osaisin hymyillä...
Harmi vain etten mukaan voi saada ikuiseen uneen rakkauttani, en perhettäni enkä niitä muutamia
ystäviä jotka minulla vielä on.. Ehkä hyvinkin herkästi menetettävissä ovat nuokin ihmiset.
Näkeekö kukaan kuoreni alle? Näettekö pelejäni ja valheitani?
Anteeksi etten osaa otta apua vastaan, anteeksi etten osaa päästä tästä sairaudesta irti.
Ennen syömishäiriötä minulla ei ollut minkäänlaisia mielenterveys ongelmia.
Alku vaiheessa ajattelin, että minusta tulisi vain sairaanlaiha. Ajattelin etten juuri
minä eristäytyisi,masentuisi,ahdistuisi,menettäisi elämääni.
Kaiken pahentuessa kaikki tuli ja moni muukin asia joka on hankaloittanut jo vuosia
elämääni.
Olen vain kukka joka pelkää kuihtuvansa elämästä kokonaan.
Joka osittain toivookin lentävänsä pois saadaksen lopun pahalle ololle.
Kunnes mieleni virkosi alkoivat jälleen ajatukseni viiltämään sydäntäni.
Tunsin kuinka veri valui mielikuvissani.
Ajatukseni harhailivat vanhoissa hyvissä ajoissa, vanhoissa kauniissa ajoissa.
Ajassa jolloin olin terve ja onnellinen, niin myös siellä jolloin olin sairaimmillani ja onnellinen
alhaisesta painosta.
Kauneuden mukana tuli tyhjyys. Olin vain laiha kuori jonka sisällä vallitsi suuret tuskat.
Kauneuteni katosi ja luulin voittaneeni sen pahimman syömäpeikon päästäni...
Kuitenkin jotenkin horjahdin jälleen painajaisen polulle ja esinmmäisen osasto reissun jälkeen
paino liukui alas. Olin niin hurjan iloinen ja vietin kaiken aikani sairaan ystäväni kanssa.
Kadun sitä niin kovasti.
Nykyään olen jälleen painava, painan järkyttävät 39 kg ja ahdistaa niin jumalattomasti.
Syömishäiriöni on kai vain pahentunut, sillä jokainen päivä ainakin kerran mietin vaihtoehto jossa
kuolisin, tappaisin itseni ja voisin luulla olevani kaunis.
-kuolleena en murehtisi painoa, en kauneutta-
Ehkä kuolleena minäkin osaisin hymyillä...
Harmi vain etten mukaan voi saada ikuiseen uneen rakkauttani, en perhettäni enkä niitä muutamia
ystäviä jotka minulla vielä on.. Ehkä hyvinkin herkästi menetettävissä ovat nuokin ihmiset.
Näkeekö kukaan kuoreni alle? Näettekö pelejäni ja valheitani?
Anteeksi etten osaa otta apua vastaan, anteeksi etten osaa päästä tästä sairaudesta irti.
Ennen syömishäiriötä minulla ei ollut minkäänlaisia mielenterveys ongelmia.
Alku vaiheessa ajattelin, että minusta tulisi vain sairaanlaiha. Ajattelin etten juuri
minä eristäytyisi,masentuisi,ahdistuisi,menettäisi elämääni.
Kaiken pahentuessa kaikki tuli ja moni muukin asia joka on hankaloittanut jo vuosia
elämääni.
Olen vain kukka joka pelkää kuihtuvansa elämästä kokonaan.
Joka osittain toivookin lentävänsä pois saadaksen lopun pahalle ololle.
29.3.10
out of breath
Onko tämä myrskyinen tie, jota minun tulee kulkea lopun elämääni?
Kunnes kuolema vie minut ikuisuuteen.
voisin sanoa, että minulla on tällä hetkellä erittäin huono kausi.
Olen ollut viimeaikoina entistä ahdistuneempi,väsyneempi,alakuloisempi ja ennen kaikkea
kamppaillut itse kanssa, kun painoa en saa alemmas sillä olen vain ahne.
En osaa jättää syömistä, en ahmimista ja oksentamista.
Ikävöin jatkuvasti perhettäni ja tunnen syyllisyyttä siitä, että heidät jätin...
Olisin vain valmis luovuttamaan. Valmis luopumaan kaikesta ja pienestäkin onnesta
joka minussa vielä elää.
Olen niin väsynyt tähän loputtomaan kurjuuteen, loputtamaan turhamaisuuteen.
En vain saa päästäni sitä, että määrittelen oman arvoni ulkonäölläni.
Kaikki ovat kääntäneet selkänsä minun jatkuville marinoilleni.
Kukaan ei kykene ymmärtämään sitä miten hankalaa normaali eläminen on.
Jokainen asia ja tapaaminen vaatii niin kovasti ponnistelua etten aina pystykkään tapaamaan
ystäviäni vaikka lupaan.
Olen erittäin pahoillani siitä ja yritän kuitenkin. Anteeksi.
p.s. Huomenna jätän vaikka syömisen väliin. Kunhan vain laihdun arvokkaammaksi.
tahdon vain näyttää hyvältä tupareissa.
Kunnes kuolema vie minut ikuisuuteen.
voisin sanoa, että minulla on tällä hetkellä erittäin huono kausi.
Olen ollut viimeaikoina entistä ahdistuneempi,väsyneempi,alakuloisempi ja ennen kaikkea
kamppaillut itse kanssa, kun painoa en saa alemmas sillä olen vain ahne.
En osaa jättää syömistä, en ahmimista ja oksentamista.
Ikävöin jatkuvasti perhettäni ja tunnen syyllisyyttä siitä, että heidät jätin...
Olisin vain valmis luovuttamaan. Valmis luopumaan kaikesta ja pienestäkin onnesta
joka minussa vielä elää.
Olen niin väsynyt tähän loputtomaan kurjuuteen, loputtamaan turhamaisuuteen.
En vain saa päästäni sitä, että määrittelen oman arvoni ulkonäölläni.
Kaikki ovat kääntäneet selkänsä minun jatkuville marinoilleni.
Kukaan ei kykene ymmärtämään sitä miten hankalaa normaali eläminen on.
Jokainen asia ja tapaaminen vaatii niin kovasti ponnistelua etten aina pystykkään tapaamaan
ystäviäni vaikka lupaan.
Olen erittäin pahoillani siitä ja yritän kuitenkin. Anteeksi.
p.s. Huomenna jätän vaikka syömisen väliin. Kunhan vain laihdun arvokkaammaksi.
tahdon vain näyttää hyvältä tupareissa.
26.3.10
Sulkisimpa silmäni pahalta.
Kylläpäs minä osaankin olla epätasapainoinen ihmisenä, persoonana.
Olen ollut jo monen monta tuntia erittäin väsynyt, mutta vieläkin kello kahdelta
yöllä istun tietokoneella.
Tietenkin koluten kaiken mailman pro-ana blogeja ja foorumeita.
Etsien jotain jota en vielä tietäisi, tai en osaisi.
Olen kyllä huomannut, että vaikka oksennankin joka päivä niin en osaa
enään tyhjentää itseäni täydellisesti. Sillä jos osaisin olisin edelleen laiha, ainakin melkein.
Mutta, kun laihuutta minkä tahdon ei voi saada.
Ei, koska mikään ei riitä.
Toisinaan niin kovin tahdon parantua ja elää.
Toisinaan vain tahdon jäädä kotiin ja tehdä elämästäni entistäkin
helvetillisemmän.. On niin kovin vaikeaa olla sosiaalinen vaikka kaipaankin jatkuvasti
turvaa ja ystävää. Kaipaan elämään takaisin.
Antaisin mitä vain jos saisin juuri nyt suuren halin, joku pitäisi kiinni ja nukkuisi kanssani.
Lupaisi, että kaikki käänty parempaan suuntaan.
Itse kun en osaa muuta, kuin mennä huonompaan suuntaan.
Vain parhaimpien ystävieni ja kullan kanssa saatan olla hetkenkin onnellisempi, mutta kun
ovi heidän perästään sulkeutuu vajoan jälleen tähän tyhmään itsesääliin.
En tahdo sääliä itseäni, tahdon vain tietää kuinka päästä tästä kaikesta pois.
Tuntuu siltä, että olen syönyt tänään järjettömän liikaa...
mustaa kahvia
n.3 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia + 1 rkl ruisleseitä
salaattia + fetaa (ilman kastiketta)
250 G JOGURTTI KARKKEJA
tomaattikeittoa + raejuustoa.
olikohan muuta, niin ja tietenkin light limua ja vettä.
En edes tahdo laskea kaloreita. En uskalla, sillä inhoaisin itseäni syvemmin sen jälkeen.
Paras mitä voisin tehdä olisi antaa muiden olla lähempänä,
opetella nukkumaan, syömään niin kuin ihmiset, hyväksyä itseni ja rakastaa.
Se ei vain ole niin helppoa.
Jospa osaisin vain kokonaan luovuttaa.
Olen ollut jo monen monta tuntia erittäin väsynyt, mutta vieläkin kello kahdelta
yöllä istun tietokoneella.
Tietenkin koluten kaiken mailman pro-ana blogeja ja foorumeita.
Etsien jotain jota en vielä tietäisi, tai en osaisi.
Olen kyllä huomannut, että vaikka oksennankin joka päivä niin en osaa
enään tyhjentää itseäni täydellisesti. Sillä jos osaisin olisin edelleen laiha, ainakin melkein.
Mutta, kun laihuutta minkä tahdon ei voi saada.
Ei, koska mikään ei riitä.
Toisinaan niin kovin tahdon parantua ja elää.
Toisinaan vain tahdon jäädä kotiin ja tehdä elämästäni entistäkin
helvetillisemmän.. On niin kovin vaikeaa olla sosiaalinen vaikka kaipaankin jatkuvasti
turvaa ja ystävää. Kaipaan elämään takaisin.
Antaisin mitä vain jos saisin juuri nyt suuren halin, joku pitäisi kiinni ja nukkuisi kanssani.
Lupaisi, että kaikki käänty parempaan suuntaan.
Itse kun en osaa muuta, kuin mennä huonompaan suuntaan.
Vain parhaimpien ystävieni ja kullan kanssa saatan olla hetkenkin onnellisempi, mutta kun
ovi heidän perästään sulkeutuu vajoan jälleen tähän tyhmään itsesääliin.
En tahdo sääliä itseäni, tahdon vain tietää kuinka päästä tästä kaikesta pois.
Tuntuu siltä, että olen syönyt tänään järjettömän liikaa...
mustaa kahvia
n.3 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia + 1 rkl ruisleseitä
salaattia + fetaa (ilman kastiketta)
250 G JOGURTTI KARKKEJA
tomaattikeittoa + raejuustoa.
olikohan muuta, niin ja tietenkin light limua ja vettä.
En edes tahdo laskea kaloreita. En uskalla, sillä inhoaisin itseäni syvemmin sen jälkeen.
Paras mitä voisin tehdä olisi antaa muiden olla lähempänä,
opetella nukkumaan, syömään niin kuin ihmiset, hyväksyä itseni ja rakastaa.
Se ei vain ole niin helppoa.
Jospa osaisin vain kokonaan luovuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)