Lohdutatko minua aina, kun pelkään nukahtaa?
Pitelethän kiinni minusta aina, kun meinaan alas horjahtaa?
Viikonloppu kului jälleen aivan liian nopeasti.
Se menee aina, kun hetkeksi voin unohtaa kurjuuteni.
Sen ikuisen pahan olon, ainakin melkein kokonaan.
Perjataina lähdin Eevan (anopin) kanssa päiväristeilylle tallinnaan.
Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin siellä.
Päivä oli mukava vaikka hieman oli tokkurainen olo, kun piti 05.00 herätä.
En syönyt paljon sinä päivänä, ja kävelimme monia tunteja vanhassa kaupungissa ja muuallakin
pitkin viron sumuisia katuja.
Onneksi ei kuitenkaan vettä satanut tai ollut kamalan kylmä.
Jälleen ahdistaa vartalo ongelmat. Juuri nyt tuntuu siltä, että
tahtoisin vain julmasti repiä itseni ulos tästä kehosta, tästä pehmeästä läskistä ja heikosta mielestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti