Tuntuu siltä, että olen tehnyt elämäni pahimman virheen.

Ja senkin vain hetkenmieli johteesta.

Virheen rakkauden osalta.

Sanoin sanoja, vain koska minusta tuntui juuri silloin

erittäin pahalta.

Olin kuin pahassa unessa, kun jokin muu hallitsi mieltäni täysin.

Ajattelin jo, että yksin olisi helpompi luovuttaa.

Silloin en joutuisi niinkään sanomaan hyvästi, en satuttamaan rakkaintani.

Peruin kyllä puheeni, mutta nyt monennetta tuntia kierin tämän kamalan tunteen kanssa.

Aivan, kuin olisi isopaha kivi rinnassa.

Turhautuneisuus

Tänään on päivä jolloin turhautuminen on maksimaalisissa lukemissa.

Turhautumista seuraa väistämättä ahdistus, ahdistusta paniikki.

Eilen vielä uskoin jaksavani hymyillä kauemmin.

Tänään tuo usko ja kaikki toivo olikin poissa.

Luin päiväkirjaani joka oli kesäkuussa -07 kirjoitettu.

Olin tuoloin niin sama ihminen ja silti niin eri ihminen.

Silloin minua ei pystynyt jokainen satuttamaana, en osannut itse

tuhota itseäni näin.

Siis tuhosin, ja menin syvemmälle tätä mustaa merta.

En vain ollut näin tyhjä, en ontto.

Tiesin silloin, että mitä pidempään jatkan tätä ja vedän painoani alemmas niin

sitä vaikeampaa on tulevaisuudessa selvitä elämästä.

Vaikeampaa parantua ja päästää tämä paha pois minusta.

En tosin ole koskaan jaksanutkaan tosissai yrittää.

Olen niin väsynyt, vaikka inhoankin olla sairas ja häpeän itseäni.

Olen tuntenut itseni tänään koko päivän valtavaksi, hävettää olla tässä

kuumuudesa vähissä vaatteissa, vaikka tiedän ettei perheeni minua

lihavana pidä.

Se olen minä joka ajattelee toisin.

Olen arvokkaampi vasta kun hyväksyn itse itseni, toisin sanoen hentona ja pienenä.

Kun olen turhautunut tai ahdstunut seuraa niitä oloja myös

pakolla lihavuuden tunteet ja itse inho.

Miksi pelkään?

Miksi tunnen pelon?

Olenko todella vain pelkuri?

I`dont never be with out my darknest dream.

Tahdon keskelle elämää, tahdon tavata kavereita ja nauraa.

Olla täysin omaitseni ja hengittää.

Tahdon pään sekaisin ja bilettää läpiyön, läpi aamun ja päivän.

Vaikka osaanhan minä olla iloinen selvänäkin, mutta se on vainsadasti vaikeampaa.

Vaikeaa, koska ajatukseni eivät jätä minua heteksikään rauhaan.

Paha seuraa minua jopa uniin eikä anna minun nukkua.

mietteitä

on se hassua, että kotona vantaalla kaipaan perhettä

ja täällä kotona oulussa kaipaan sitten kotiin ja ystäviä.

Tahdon omaa rauhaa, vaikka inhoan olla yksin.

Tunteet ovat liian monimutkaisia jotta niitä kykenisi käsittämään.

Stressaa taas kaikki mahdollinen.

Pieni ahdistuskin tahtoo jälleen nostaa päätään mielessäni.

Inhoan tätä.

En tiedä pitäisikö ottaa opamaksi ja mennä lepäämään,

Sillä voisin ehkä pahimman olon siirtää.

mm...

Olenkohan minä tulossa jonkin luokan alkoholistiksi?

Jatkuvasti tekee mieli turruttaa tunteet humalaisella ootilalla.

Silloin kaikki tuntuu ihmeellisesti paljon helpommalta ja selkeämmältä.

Pienetki asiat voivat olla iloja, toisin kuin suukuivana.

Olen viimepäivinä juonut joka päivä jonkiverran.

En kuitenkaan täyteen iloisuuteen asti, sillä en voi kun olen perheeni luona.

Syömisen kanssa minulla on täällä ollessa mennyt ihmeellisen hyvin.

Olen oksentanut vain kaksi kertaa.

(se on minulle saavutus).

Olen pystynyt syömään ja olemaan ahistunut jokaisesta suupalasta.

Tai melkein kokonaan.

Olisi niin ihanaa näyttää äidille, että minäkin osaan elää ja olla normaali.

Valitettavasti se ei vain ole niin helppoa.

Suuri osa minusta tällä hetkellä toivoo, että kotiin palatessa

painoni olisi pudonnut 32 kg.

Kuitenkin pelkään vain lihonneeni, kun täällä ei ole vaakaa.

Ei kyllä minullakaan saisi olla mutta kukaan ei minua

voi omassa kodissani pakottaa luopumaan siitä.

Tiedän kyllä itsekkin sen hallitsenvan suurta osaa elämässäni,

mutta en osaisi enään luopua luvuista ja numeroista.

Pään sisäisistä sanoista, että painan valtavasti joka taas kannustaa

minua laihduttamaan.

Liikuntaa olen harrastanut valtavasti täällä ollessani.

Sunnuntaina pyöräilin 15 km, olen lenkkeillyt joka päivä jopa kolmesti päivässä.

Olen hyppinyt jätti trampoliinilla...

yms yms.

Ikävää eikä nyt ikävää

Niin sitten Tostai aamuna 10.06 lähti juna Helsingistä tänne

pohjoseen, nimittäin Ouluun.

Mä niin inhoan istua monen monta tuntia lähes paikoillani.

Kaiken lisäksi oli tajuttoman kuuma, kun junassa ei ilma kierrä.

Ja sitten se juna oli yli tunnin myöhässä aikataulusta..

No onneksi perille oli hyvä tulla ja tunnen oulun keskustaakin niin en eksy enään.

Vastaan otto kotona oli jälleen tjuttoman ihana, kun kaikki tahtoivat halailla ja syleillä.

Tunti jälleen siltä, että ehkä en olekaan niin arvoton ihminen.

Olen minä näille ihmisille rakas ja merkityksellinen.

Olen sentään äidin esikoinen ja siskoilleni tärkeä.

Olenhan minä sentään ollut heile vuosia esimerkkinä, tosin en ole ehkä

sitä tehtävää kovin loistokkaasti hoitanut.

Olen minä kuitenkn yrittänyt ja heistä huolehtinut, kun kotona ei ole

aina ollut hyvä olla alkoholin takia.

Täällä olessa tuntuu siltä, että tunteet ovat enemmän pinnassa.

Yölläkin istuessani sohvalla elokuvan jälkeen ajattelin minuutin, toisen ja

kyyneleet kohosivat silmiini.

On niin ihanaa olla täällä, mutta pelkään jo valmiiksi lähtöä.

Pelkään romahtavani.

Olen niin onneton omassa kodissani, niin pitkän matkan päästä kotoa

etten pääse halaamaan ketään täällä vaikka olen onneton.

Ja aina on niin kamala ikävä etten osaa edes käsitellä sitä oloa.

Ehkä olisi aika paljastaa kaikille etten minä ole lainkaan vielä valmis

olemaan aikuinen ja vastaassa itsestäni.

Minä vielä tarvitsen jonkun joka minusta huolehtii.

En minä ole vielä valmis, enkä ole edes terve.

Vaikka kyllä tahtoisin.

Muuten mieliala on ollut korkealla mahtavat melkein kolme päivää

(pienistä itkuista ja kurjuuksista huolimatta).

Olen minä melko ylpeä siitä:)..

Eilen vein bussilla Sarahin ja Pinjan kaupoille ja kirpputorille.

He olivat ensimmäistä kertaa täällä bussissa ja lähti ilman äitiä niin kauas kotoota.

Tytöt olivat todella onnellisen näköisiä ja meille oli mukavaa yhdessä.

Eilen minusa tuntui hyvältä isosiskolta<3

(sarah on 7.v ja Pinja on 4.v)

Nyt suunnittelen hallan lenkille viemistä ja haen lisää kahvia.

Tulen myöhemmin kirjoitamaan lisää, kun nyt ajatuksia ja kaikkea

lörpöttelyä pulppuaa.

p.s. Olen tullut isäpuoleni kanssa yllättävän hyvin toimeen O_oo

Kohti kesää kovalla vauhdilla.

Tänään on keskiviikko jolloin minusta tuntuu, että olen saanut jopa jotain aikaiseksi.
 Vapun jälkeen lisään kuvia itsestäni asussa, ja siis pukeudunmieheksi. Tahdon olla yhtä komea, kuin Jack Sparrow.
 Illan sitten olin kotona, yllätys koneella ja katsoin telkkaria.
Liviltä tuli hyvä elokuva.

Tänään heräsin aikaisin aamulla (klo. 8.00) Olen itsestäni ylpeä, kun jaksoin nousta niin aikaisin kerrankin.
Olen juuri nyt hyvällä tuulella ja pirteä.
Aamulla siivoilin ja tiskailin, en tosin kaikkia tiskejä. Nyt koti näyttää jotenkin siedettävän siistiltä.
Vielä voisi siivota, mutta en ehdi ennen kun lähden vuosaareen mummua ja vaaria katsomaan.
Jään ehkä yöksikin. Siellä olisi ainakin seuraa ja mikä parasta ruokaa!
Kun oma kaappi on tyhjä ja kukkarossa Matti.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa salilla jumpassa. (Bodypump).
En muistanut, kuinka hyvältä tuntuu liikuntasuorituksen jälkeen.
Lihakset ovat väsyneet, mutta on voittaja olo.
Rakastan tätä tunnetta.

Rakastan aurinkoa ja tuota lämpöisyyttä.

Eikä taas ole otsikkoa

Mitähän elämässäni on ehtinyt tapahtua näiden päivien kuluessa, kun en ole kirjoittanut.
Ainakin olen viettänyt useamman osan ajasta täällä kotona, omassa kodissa.
Jesper oli viikonlopun kotona ja oli niin ihana herätä sunnuntai aamuna hänen kainalostaan.
Erityisesti se aamu jäi mieleeni, kun heräsin ennen häntä ja aika kului minun katsellessani häntä.
Tunsin suuren onnellisuuden aallon sisälläni.
Mistä minä olen hänet elämääni löytänyt?
Ilman häntä ei olisi Elämässäni sisältöä.
Ei olisi rakkautta, hän on se joka kertoo joka ikinen päivä minulle kuinka
rakastaa ikuisesti.
Olemme seurustelleet 1,5 vuotta ja 13 päivää.
Vaikeuksia on ollut, mutta niistä olemme yhdessä selvinneet.
Tänään on 73 yötä siihen, kun hän on suorittanut armeijansa.
Voi kuinka odotankaan sitä päivää jolloin hän saapuu kotiin eikä enään lähde.

Perjantaina ystävieni piti tulla viettämään meille aikaa, mutta kuinka kävikään eivät tulleet.
Joimme Jesperin kanssa muutamia lonkeroita ja kohtasimme illemmalla Eliakselle Malmille.
Tutustuin muutamiin uusiin ihmisiin ja puhuin paljon vanhan ystäväni kanssa siitä mitä meille
kävi, kun tiemme erosivat.
Kaikki johtui vain siitä, kun välillemme tuli enemmän kuin ystävyyttä.
Ehkä vain pelkäsimme satuttavamme toisiamme.
Kaipaan Miikka, Kaipaan sitä kuinka me istuimme kesä yönä vierekkäin ja keskustelimme kuunnellen
mm. James Bluntia.
Se oli ikimuistoinen kesä joka jatkui pitkälle syksyyn, kunnes oma elämäni romahti...

Lauantaina kävin Ninan ja kirsikan kanssa kaapelitehtaalla kierrätys tapahtumassa.
Löysin sieltä vaikka mitä kivaa ja päivän päätteeksi menimme cafe picnikiin patongille. Nam,

Tänään nukuin pommiin enkä ehtinyt bodypumppiin, mutta huomenna on kiva pyöräily tunti.
Kävin kävelyllä ja huomasin, kuinka onkaan ilmat lämmenneet.
Mieleeni tuli jälleen mukavia muistoja keväästä ja kesästä.
En pidä siitä, että ajattelen ja muistelen liikaa.
Inhoan sitä, että olen niin tunteellinen että pienikin muisto saattaa saada kyyneleet kohoamaan silmiini.
Vain siksi, etten pääse takaisin siihen aikaan jolloin muistoni tapahtui.
Koska ikävöin liikaa.
Olisi ihana osata elää tässä hetkessä enemmän.
Tahdon vain lakata murehtimasta.

mm..

Mä menin värjäämään aamupäivällä tukan punaseks

ja nyt mua inhottaa se.

Mä pilasin tän tukan.

Aiemmin oli blondit jotka blondattu kauhealla vaivalla

ja otsiksissa ja alla oli pinkkiä, ja mä vielä tykkäsin siitä väristä.

Kai mä kaipasin vaihtelua ja iskin kauan kaapissa olleen värin päähän.

Nyt kaduttaa, kun tää väri ei ees tarttunu kunnolla.

Kaiken lisäks yks äkkiä tuli kauheen heikko olo.

Tänään oli tarkotus mennä pankkiin, mutta siirrän sen huomiseksi.

Vaan koska nytten ei huvita ja huomenna on psykiatrikin siinä vieressä.

Mitähän siitä käynnistäkin tulee.

Luultavasti loputonta valitusta siitä, etten ole käynyt ajoilla.

Se nainen ei vaan voi ymmärtää, että olen väsynyt.

Siellä tulee aina entistä kurjempi olo.

Alkaa aina itkettämään ja alan pohtimaan mun elämää suuremmassa kaavassa.

Siinä muodossa mitä se voisi olla jos en olisi itse pilannut itseäni.

Pitäisi kävellä tonne ala kertaan katsomaan onko pyykkivuoroja kohta vapaana.

Mutta sekään ei huvita.

Olen yli kaksi viikkoa ohittanut pyykinpesun, myös tiskaamista ja siivoamista

yli päätänsä olen vältellyt, kun se on niin tyhmää.

Ehkä kyllä järkevämpää, kun koneella istuminen tuntikausia siihen pisteeseen asti,

että ahdistus kasvaa.