Tuntuu siltä, että olen tehnyt elämäni pahimman virheen.
Ja senkin vain hetkenmieli johteesta.
Virheen rakkauden osalta.
Sanoin sanoja, vain koska minusta tuntui juuri silloin
erittäin pahalta.
Olin kuin pahassa unessa, kun jokin muu hallitsi mieltäni täysin.
Ajattelin jo, että yksin olisi helpompi luovuttaa.
Silloin en joutuisi niinkään sanomaan hyvästi, en satuttamaan rakkaintani.
Peruin kyllä puheeni, mutta nyt monennetta tuntia kierin tämän kamalan tunteen kanssa.
Aivan, kuin olisi isopaha kivi rinnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti