mietteitä

on se hassua, että kotona vantaalla kaipaan perhettä

ja täällä kotona oulussa kaipaan sitten kotiin ja ystäviä.

Tahdon omaa rauhaa, vaikka inhoan olla yksin.

Tunteet ovat liian monimutkaisia jotta niitä kykenisi käsittämään.

Stressaa taas kaikki mahdollinen.

Pieni ahdistuskin tahtoo jälleen nostaa päätään mielessäni.

Inhoan tätä.

En tiedä pitäisikö ottaa opamaksi ja mennä lepäämään,

Sillä voisin ehkä pahimman olon siirtää.

mm...

Olenkohan minä tulossa jonkin luokan alkoholistiksi?

Jatkuvasti tekee mieli turruttaa tunteet humalaisella ootilalla.

Silloin kaikki tuntuu ihmeellisesti paljon helpommalta ja selkeämmältä.

Pienetki asiat voivat olla iloja, toisin kuin suukuivana.

Olen viimepäivinä juonut joka päivä jonkiverran.

En kuitenkaan täyteen iloisuuteen asti, sillä en voi kun olen perheeni luona.

Syömisen kanssa minulla on täällä ollessa mennyt ihmeellisen hyvin.

Olen oksentanut vain kaksi kertaa.

(se on minulle saavutus).

Olen pystynyt syömään ja olemaan ahistunut jokaisesta suupalasta.

Tai melkein kokonaan.

Olisi niin ihanaa näyttää äidille, että minäkin osaan elää ja olla normaali.

Valitettavasti se ei vain ole niin helppoa.

Suuri osa minusta tällä hetkellä toivoo, että kotiin palatessa

painoni olisi pudonnut 32 kg.

Kuitenkin pelkään vain lihonneeni, kun täällä ei ole vaakaa.

Ei kyllä minullakaan saisi olla mutta kukaan ei minua

voi omassa kodissani pakottaa luopumaan siitä.

Tiedän kyllä itsekkin sen hallitsenvan suurta osaa elämässäni,

mutta en osaisi enään luopua luvuista ja numeroista.

Pään sisäisistä sanoista, että painan valtavasti joka taas kannustaa

minua laihduttamaan.

Liikuntaa olen harrastanut valtavasti täällä ollessani.

Sunnuntaina pyöräilin 15 km, olen lenkkeillyt joka päivä jopa kolmesti päivässä.

Olen hyppinyt jätti trampoliinilla...

yms yms.