Niin sitten Tostai aamuna 10.06 lähti juna Helsingistä tänne
pohjoseen, nimittäin Ouluun.
Mä niin inhoan istua monen monta tuntia lähes paikoillani.
Kaiken lisäksi oli tajuttoman kuuma, kun junassa ei ilma kierrä.
Ja sitten se juna oli yli tunnin myöhässä aikataulusta..
No onneksi perille oli hyvä tulla ja tunnen oulun keskustaakin niin en eksy enään.
Vastaan otto kotona oli jälleen tjuttoman ihana, kun kaikki tahtoivat halailla ja syleillä.
Tunti jälleen siltä, että ehkä en olekaan niin arvoton ihminen.
Olen minä näille ihmisille rakas ja merkityksellinen.
Olen sentään äidin esikoinen ja siskoilleni tärkeä.
Olenhan minä sentään ollut heile vuosia esimerkkinä, tosin en ole ehkä
sitä tehtävää kovin loistokkaasti hoitanut.
Olen minä kuitenkn yrittänyt ja heistä huolehtinut, kun kotona ei ole
aina ollut hyvä olla alkoholin takia.
Täällä olessa tuntuu siltä, että tunteet ovat enemmän pinnassa.
Yölläkin istuessani sohvalla elokuvan jälkeen ajattelin minuutin, toisen ja
kyyneleet kohosivat silmiini.
On niin ihanaa olla täällä, mutta pelkään jo valmiiksi lähtöä.
Pelkään romahtavani.
Olen niin onneton omassa kodissani, niin pitkän matkan päästä kotoa
etten pääse halaamaan ketään täällä vaikka olen onneton.
Ja aina on niin kamala ikävä etten osaa edes käsitellä sitä oloa.
Ehkä olisi aika paljastaa kaikille etten minä ole lainkaan vielä valmis
olemaan aikuinen ja vastaassa itsestäni.
Minä vielä tarvitsen jonkun joka minusta huolehtii.
En minä ole vielä valmis, enkä ole edes terve.
Vaikka kyllä tahtoisin.
Muuten mieliala on ollut korkealla mahtavat melkein kolme päivää
(pienistä itkuista ja kurjuuksista huolimatta).
Olen minä melko ylpeä siitä:)..
Eilen vein bussilla Sarahin ja Pinjan kaupoille ja kirpputorille.
He olivat ensimmäistä kertaa täällä bussissa ja lähti ilman äitiä niin kauas kotoota.
Tytöt olivat todella onnellisen näköisiä ja meille oli mukavaa yhdessä.
Eilen minusa tuntui hyvältä isosiskolta<3
(sarah on 7.v ja Pinja on 4.v)
Nyt suunnittelen hallan lenkille viemistä ja haen lisää kahvia.
Tulen myöhemmin kirjoitamaan lisää, kun nyt ajatuksia ja kaikkea
lörpöttelyä pulppuaa.
p.s. Olen tullut isäpuoleni kanssa yllättävän hyvin toimeen O_oo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti