weekend

pihlan kanssa meille kotona, lauantai ilta<3

 

 

 

Perjantaina menin aamulla tikkurilaan, Pekan kanssa kahville.

Jostain syystä päädyttiin yhden aikaan päivällä kirjaston nurmikolle

siideri kassin kera.

Oli kivaa nähdä pitkästä aikaa, kun se on jäänyt hieman vähäiseksi

jesperin intin loputtua.

Ehkä aika parantaa pian haavat eikä Jesper ärsyynny...

vaikka huomaankin hänestä jo ettei enään ole samaa reaktiota, kuin aiemmin.

Olin Jesperin kanssa koko loppu illan ja huumasin itseni alkoholilla vielä illemmallakin.

Lauantaina väsytti ja väsytti, kunnes Pihla ja Pyry tuli meille.

Kaljojen ja karkkien kanssa.

Meillä oli jälleen hauskaa yhdessä, puhuimme henkeviä ja pullistelimme mahoja ja leikimmi

,että odotamme vauvoja..: D

yöllä, kun he lähtivät hyppäsimme autoon ja menimme Jesperin kanssa Ellulle Matariin.

Ellu on ihana<3

Joimme kaljaa, martinit ja autotallista "löydettyä" viinaa...

Aamuyöstä nukahdin tai sammuin en tiedä.

Tänään nukuin vain melkein 4 tunnin päiväunet ja olen koomannut yökkärissä.

Löysin kaapinpohjalta viimekesäiset vaaleanpunaiset sairaalahousut

ja nytten olo on mukava, oikeasti ihana.

Olen suihkun raikas ja pidän lempi yöhousujani<3

Kulta on kotona enkä jaksa nyt murehtia turhista asioista kuten painostani.

Harmittaa vain, kun ellu lähtee huomenna mökille emmekä näe kolmeen päivään.

Olemme tunteneet vain kesän, mutta silti jokainen hetki on ainutlaatuinen.

Ehkä me olemme vain niin samanlaisia.

Reilu viikkositten olin hänen luonaan yökylässä ja nukuimme taivas alla takapihalla.:))

Helteet jatkuvat edelleen, mutta minä jo pelkään kesän loppuvan.
Pian on taas syksy, kaunein vuoden aika mutta vain hetkisen kaunis.
Niin pienen hetken, etten tuskin edes ehdi sitä ihailemaan.
 Ja niin pian on jälleen liian kylmä, pimeää ja masentavaa.
Enkä suinkaan väitä, että kesä minut onnelliseksi tekisi.
Mutta kyllä pienen eron aina huomaa mielialoissa, kun on valoisaa ja vihreää.
 Talvisin oloni on aina kurjempi, ainakin muistan niin viimeisiltä vuosiltani.

Kotona on mennyt Jesperin kanssa sujuvasti.
 Emme ole onneksi kovinkaan usein "riidelleet" jos sitä nyt
riitelyksi voi kutsua, kun minä raivoan turhasta..
 Huomenna hänellä alkaa työt ja niin minä olen yksin kotona.
Olen iloinen hänen puolestaan, ja tiedän sen tekevän suhteellemme hyvää ettemme ole
jatkuvasti yhdessä kotona.
Minulle jää enemmän aikaa itselleni.

Paino asiat ovat jälleen lakkaamatta pyörineet mielessäni.
Jokainen kerta, kun näen kuvajaiseni peilistä tai mistä tahansa pinnasta
oloni on hirveä.
Tuntuu helvetin turhamaiselt roikkua tässä samassa turhamaisuudessa.

miss you

Tänään koitti päivä jolloin jäin yksin seisomaan asemalle.

Juna lähti liikkelle ja vilkutin rakkaalle siskolleni vaikkei hän edes nähnyt.

Samaan aikaan, kun siskon selkä kääntyi minä itkin.

En vain olisi tahtonut häntä päästä pois luotani.

Miksi kaikki ihmiset pysyvät niin pienen hetken vierelläni?

Aina minun on pysyttävä vahvana, vaikka olisin aina yksin.

En moneen tuntiin kyennyt tulemaan kotiin.

En tahtonut nähdä tyhjää asuntoa.

Kaikki nämä päivät, kun onnellisen siskoni heleä nauru, kaunis hymy ja todellisuus

oli täyttänyt näitä tyhjiä seiniä.

Nyt, kun hän on poissa olen paikalla vain minä.

Epätodellinen ja surkeamielinen tyttö.

Kumpa voisin päästä takaisin eiliseen.

Viikonlopun vietimme tuskafestivaalien ulkopuolella.

Sisko viihtyi minun ja ystävieni seurassa.

Siitä huolimatta, että nautimme alkoholia, sillä niin teki hänkin.

Oli luultavasti väärin antaan hänellekkin.

En silti kadu sitä sillä meillä oli hauskaa.

Olimme yhdessä ja yhdessä onnellisia.

Kirjoitan siitä viimeistään huomenna lisään, kun kohta kaverini tulee käymään.

p.s.Rakastan sinua mirakulta

little sister

Aika jolloin olen ollut siskon kanssa on kulunut hurjan nopeasti.

On ollut paljon puuhaa yhdessä.

Toissapäivänäkin olimme uimassa, kahdesti.

Myös ystäväni oli mukana.

Vesi oli lämmintä ja aurinko paahtoi ihojamme vasten.

Olen aika ylpeä siitä, että ylipäätänsä puin ylleni bikinit ja rohkeasti uskalsin

julkisesti niissä näyttäytyä.

En muista, koska olisin viimeksi tämän painoisena uskaltanut, kun

päätin etten mene rannalle ennen sitä tavoite painoa.

Silloin ei monestikkaan mielessäni käynyt se miltä minä näytän.

Nauroimme.

Sukeltelimme kohtoi toistemme varpaita.

Menimme myös "yö"uinnille.

Ja

eilen olimme kaksin elokuvissa.

Kävimme katsomassa twilight-epäilys, oli ihana elokuva.

Söimme karkkia ja sipsejä yhdessä.

On mukavaa, kun kotona on joku jonka kanssa osaa olla aito omaitsensä.

Voikun osaisin ajan pysäyttää.

Vain siksi etten tahdo olla ilman häntä enkä yksin.

En ilman pikkusiskoa, kun tuntuu sille että perheeni on kanssani.

Pikkusisko on perhe.<3

Pysähtyisimpä edes kerran miettimään todella tulevaisuuttani jos jatkan
elämääni tätä rataa.
Rataa loputtomaan maanalaiseen tunneliin.
 Elämäni on täyttä valhetta, pelkkää pelkoa ja teeskentelyä.
En minä osaa sanoa aina, kun surettaa, en edes tahdo koska silloin en tekisikään
muuta, kuin valittaisin.
Tahtoisin olla isona onnellinen, tahtoisin rakastaa ja elää täyttä elämää.
Tahtoisin oikean kunnon ammatin josta pitäisin ja tasapainoisen elämän,
ja jonain päivänä perheen kiitos. Lapsia ja mies, ehkä jesu:D.

mutta...

Nyt harmittaa, kun en pikkusiskolta osaa aina niitä kiukkuja ja ahdistuksia piilottaa.
Tahtomattani hänelle tiuskin ja saatan suuttua pienistä asioista.
Pelkään menettäväni hänetkin, pian koittaa päivä jolloin äiti tahtoo hänet
takaisin kotiin, takaisin perheen luokse.
Sinne missä minua ei enää ole ja niin olisin jälleen yksin.
 Kaipa minä osaan todella pahimmankin olon näyttää vain ihmisille joihin todella
luotan... Anteeksi mira.<3
En tiedä mitä tekisin ilman siskoa joka ymmärtää, ainakin yrittää ymmärtää vaikka uskon ettei
se ole näinä vuosina ollutkaan helppoa kun isosisko jonka kuuluisi olla hyvä roolimalli on ollut
vain sairas ja surkea.
Aikaan saamaton ja plaa, epäonnistunut. Fail..

no dreams

Tuleekohan koskaan unelmista todella totta?

Kerrankin uskoin itseeni, uskalsin uskoa unelmiin.

Silti tuo iloisuus ja usko uuteen mahdollisuuteen vietiin pois.

Unelma vedettiin mielestäni pois ikuisuuksiin.

En päässyt vieläkään kouluun.

Enkä ole pystynyt oikein asiaa järkevästi käsittelemään.

Pettymykseni oli liian suuri minulle.

Juhannus on takanapäin ja vietin sen ehkä liiankin railakasti

rakkaan, siskon ja ystävien parissa.

Humaltuneisuus sai minut unohtamaan koulun, unohtamaan

tämän ikuisen kamppailun.

En tiedä jaksanko enään edes yrittää kouluun palaamista.

En kykene siihen peruutuspaikka rumpaan, enkä siihen että

uudestaan saan kieltävän vastauksen.

Siskoni on meillä yli viikon ollut ja sitä ennen muu perhe oli.

En ole joutunut onneksi olemaan vähään aikaan yksin.

Myönnän kyllä ettei mikään seura minua kykene pelastamaan omalta

mieletäni tai synkiltä ajatuksilta.

Siskoni on jo 13-vuotta vaikka vastahan hän oli vaipoissa?

Miten tämä aika meneekään näin nopeasti.

Pelkään hukkaavani elämäni kokonaan.

Aika vain valuu lävitseni ja pian minä jo astelen hautaan.

en tahdo tulla vanhaksi.

pahaa oloa ilman pakotietä

Musta tuntuu, että mä tukehdun.
 Ahdistaa niin suuresti etten jaksaisi olla.
En jaksa olla ihminen, enkä rakastaa.
En saa henkeä.
 Vaikka joka ikinen päivä yritän ja yritän en silti kykene olemaan
tarpeeksi.
En osaa vain olla hyvä ihminen, en täydellinen.
En riitä itselleni, niin miksi sitten muillekkaan?
 istun yksin kotona ja yritän pitää itseni kasassa.
Miksi olen antanut itseni pudota?
 Putosin kauan jo sitten tähän kurjaan mailmaan, kadotin itseni enkä löydä onnea mistään.
En osaa nukkua, en osaa hengittää.
 Olemassa olo tuntuu juuri nyt aivan liian hankalalta.

Samaan aikaan pelkään kuolemaa, pelkään kuolevani.
 En elä terveellisesti tiedän sen. Oksentelen, oksentelen, jätän syömättä, oksentelen.
En syö lääkkeitäni ja juon alkoholia.
Yksin kertaisesti en jaksa välittää.

Voisin tarinoida ikuisuuksiin asti siitä, kuinka elämäni on surkea.
Olen vain tyttö joka on eksynyt.
 Tuntuu niin pahalta, kun tuhoan läheisteni mailmaa olemalla minä.
Olemalla sairas.
 Se on suuri onni, että minulla on ylipäätänsä perhe joka rakastaa minua,
poikaystävä joka rakastaa eikä jätä ongelmista huolimatta.
Rakastan jesperiä niin paljon, että tekee kipeää.
 Anteeksi kulta, kun olen satuttanut sinua kamalilla teoilla, anteeksi etten osaa olla rakkautesi arvoinen.
Minulla on ystäviä jotka välittävät, jotka rakastavat ja tahtovat auttaa.
 Osaisimpa ottaa avun vastaan perheeltä, rakkaalta ja ystäviltä.
 Aina välillä tahtomattani työnnän läheisiä kauemmas, en vastaa puheluihin enkä jaksa tavata.
Se olen vain minä joka piiloutuu kaikelta pahalta.
Valitettavasti en osaa piiloutua itseltäni, en pään sisäiseltä möröltäni.

Olen uninen, olen niin väsynyt.
Otin hetkisen sitten iltalääkkeni, jotta saisin edes hetken nukkua.
Olisipa rakas kotona, jotta voisin käpertyä hänen syliinsä turvallisesti.
Hän voisi syleillä ja lohduttaa.
Kertoa, kuinka rakastaa ja luvata kaiken tulevan kuntoon.