Olipa kerran pieni tyttö.
Hän oli muuttunut.
Iloisuus ja elämän tahto, oli vaihtunut peloksi ja pahaksi oloksi.
Jokin paha oli saanut hänet valtaansa.
Ne taisivat olla mustat varjot, varjot joilla oli repaleiset kaavut
luurankojensa päällä.
Aluksi vanhemmat ja ystävät yrittivät auttaa tyttöä.
He yrittivät kaikin voimin pitää hänestä kiinni, ettei hän putoaisi syvemmälle.
Läheiset pelkäsivät menettävänsä hänet lopulta kokonaan.
Kaikki olivat tytölle vihaisia.
Kaikki luulivat ettei hän yritä itse yhtään.
Luulivat olevan helppoa irroittaa itse itsensä niistä köynnöksistä jotka raapivat hänen
elämäänsä verille.
He eivät ymmärtäneet varjojen syöttävän tytölle mustia ruusun terälehtiä,
uinnuttavan häntä jatkuvasti myrkyllä painajaisiin.
Lopulta he vain luovuttivat.
Antoivat pienen ihmisen alun valua alas aina vain syvemmälle.
Kukaan ei jaksanut enään edes yrittää.
Niin tyttö oli yksin ennen, kuin edes itse huomasi.
Yksin autio talossa keskellä metsää.
Keskellä valtamerta. Autiolla saarella josta kukaan ei tiennyt.
Vaikka hän huusi apua koko äänensä voimin, ei kukaan kuullut.
Ääni oli muuttunut hennoksi kuiskaukseksi.
Lauseeksi joka vei kaikki vain kauemmaksi.
Jokainen päivä kuluu odottaen enkeliä, pahan varjon vastakohtaa.
2 kommenttia:
Mä en tule koskaan irroittamaan tästä hennosta tytöstä siihen voit luottaa, oon tän koko ajan kun ollaan oltu erossa niin ollu mun mielessä usean useasti. Ja nyt on sen aika tarttua niistä hennon tytön siivistä ja nostaa hän jaloilleen vanhvistaa häntä, kohta hän huomaa voittaneensa ja tulleensa rankkojen ja traumaattisten kokemuksiensa kautta vanhvemmaksi kuin koskaan muitten tuella, lopulta hento tyttö huomaa ette tarvinnutkuin ottaa hänen hennosta siivestä ote ja nostaa ja taas siivilleen, hän huomaa olevansa vahvempi kuin koskaan eikä enään ikinä vaihtaisi sitä onnea siihen vanhaan paskaan mikä ei todellakaan ole sen arvoista, se on pitkä ja raskas tie mä tiedän, mutta mä tuen sua mä lupaan sen. Pienin askelin mennään eteenpäin kunhan vain itse halut sitä, sen hennon keijun siivet ovatkin vanvistuneet ja hän huomaa jonain päivänä voittavansa niillä kaikki esteet <3Rakkaudella mirka... Meinasin rupee itkee kun kirjotin tätät tuli vaan meijän kaikki yhteiset vuodet mieleen hyvät js pahat ja aina me ollaan jotenkin niistä selvitty :)
Kiitos Mirka, olet ihana! Toivottavast taas pian nähään ja koita sä pärjäillä siellä missä olet! <3 ^^
Lähetä kommentti