Olen yksin kotona ja kuuntelen musiikkia unelmoiden.
Voisin istua parvekkeellani koko ajan, sillä syksy on liian kaunis katseltavaksi.
Sen kauniit värit säilyvät vain hetken, joten en tahdo tuhlata aikaa piiloutuneena verhojen taakse.
En tahtoisi tuhlata elämääni edes sairauteeni, mutta sille en mahda mitään.
Parantuminen on liian vaikeaa.
Tahdonvoimani ei yksinkertaisesti riitä, voimista puhumattakaan.
Sen päätöksen tein jo vuosia sitten, että luovutan ja elän tämän hirviön kanssa joka asuu pääni sisällä.
Kaikkeen tottuu ajallaan, vaikka se uhkaisi henkeä.
Tahdon kokea rakkauden, tahdon tuntea sen lämmön itsessäni.
Tiedän sen antavan voimia elämään, antavan toivoa paremmasta.
Itse asiassa viime seurustelu suhteessani voinkin henkisesti paremmin, ainakin osittain.
Tunsin itseni tärkeäksi.
Saisinpa juuri sen ihmisen rinnallenni jonka haluan enemmän kuin mitään muuta.
Se on ainut toiveeni, kun näen tähden lennon. tai puhallan ripsen leijailemaan.
http://www.youtube.com/watch?v=xN0FFK8JSYE&feature=relmfu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti