Ja niin suurin osa lehdistä on jo kadonnut puista.
Syksy katoaa niin, kuin viimeisetkin valon ja lämmön rippeet.
Missä olen ollut kaiken tämän ajan?
Haavemailmassa jonka rakensin vaaleanpunaisista pilvistä.
Toivoen, odottaen.
Tuskaisesti ajatellen pääsemättä eroon niistä ajatuksista jotka
saavat perhoset valtaamaan vatsani.
Epätoivoa, ikävää ja kylmyyttä.
onnellisuutta odottaen.
Olisipa yksinkertaisempaa sivuuttaa kaikki tunteet ja toiveet.
Jälleen tämän yön nukun yksin, vieressäni kylmä paikka.
Liian suuri sänky joka odottaa ihmistä jonka lämmön siinä edelleen tunnen.
Tarttuisitpa kädestäni rakastaen ja luvaten ettet päästä koskaan irti.
Pääni hajoaa tuhanteen kappaleeseen.
Viimeiset päivät yli viikon ajan oloni on ollut kummallisen tasainen,
iloinen, lämpöinen ja tärkeä.
On ihanaa, kun huomaa ympärillä olevan ihmisiä jotka tekevät onnelliseksi,
tyttöjä joille voi kertoa kaiken,
jotka saavat nauramaan vedet silmissä vaikka mieli tekisi huutaa.
Rajattomasti outoakin oudompaa huumoria, juoruilua, rakkaus huolien jakamista,
musiikkia, spyroa, elokuvia, hyvää ruokaa, teetä jne.
Osaisinpa sanoin kuvailla kuinka tärkeäksi hän tuli minulle kovin pienessä ajassa.
Kiitos tytölle, joka antaa toivoa paremmasta, olemalla omana itsenään vierelläni!
Huomenna sitten halloween juhlat luonani.
I`ll be drunk again, to feel a little love.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti