Pelkään vaan mennä sinne, vaikka voisin lähteä seuraavalla junalla.
Syystä peloilleni en ole täysin varma.
Yksi syy on se, että miten selviän selvinpäin?
Miten kestän ahdistukseni ilman turruttavaa litkua.
Toinen, pelkään äidin näkevän lävitseni pahan olon joka minussa piilee edelleen.
Pahan joka kasvaa päivä päivältä aina vain suuremmaksi.
Kumpa uskaltaisin vain puhua äidille kaikesta ja antaa hänen lohduttaa,
silittää minut itkun jälkeen uneen.
Äiti auta minua, en pärjää yksin.
Olisipa kaikki toisin, ja voisin hymyillä ja kertoa kaikesta hyvästä.
Kertoa onnistumisista ja saada äidin ylpeäksi minusta.
En halua tuottaa pettymystä jälleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti