On syksy, se on muuttanut väriään hurjalla vauhdilla.
Tahdon kahlata halki oranssien lehtien metsätiellä, tahdon hengittää syksyn kirpeää ilmaa,
Tahdon tuntea ja koko ajan enemmän, tahdon maata lehtien seassa kunnes en tunne ruumistani,
En muista viime syksystä puoliakaan, enkä tosin viime vuosista ylipäätänsä.
Elämäni on ollut liian sekaisin jotta muistaisin.
Tahtoisin lisää valokuvia, jotta tuntisin itseni elävämmäksi.
Tietäisin olleeni koko ajan jollakin tapaa elossa, Olisin todellinen.
Ahdistus on kasvanut viime aikoina kasvamistaan.
Inhoan tuntea sitä, etten tahdo nähdä ihmisiä, en kommunikoida.
Ahdistus yrittää saada minua jälleen piiloutumaan kaikelta vaikka se pahentaa loppujen lopuksi
kaikkea.
Olen sisäisesti yksin, eksynyt ja särkynyt.
En hoitanut tänään velvollisuuksiani.
Yksinkertaisesti en vain jaksanut ja kyennyt.
Nukuin kaikki 2 tuntia, kun en edelleen pysty nukkumaan ilman
turruttavaa alkoholia tai lääkkeitä jotka pimentävät tajuntani ja sulkevat mieleni
joka huutaa kirosanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti