Olisiko parempi pysyä hiljaa, estääkseen pelon paljastumisen?
Piilottaakseen sen, ettei tiedä elääkö enään seuraavana sekunttina.
Olo on, kuin rikkirevityllä valokuvalla.
Unohdettu, jätetty ja poltettu.
Täysin pois heitetty, kuin särkynyt posliini lapsi.
Ojensin käteni, ojensin sen tietäen olevani itse täysin hajalla.
Tahdoin silti auttaa, olla tukena ja antaa tunteiden vallata sieluni.
Yritin kuitenkin vastustella riippuvuutta sinusta.
Sorruin, murruin ja rakastuin.
Palkaksi sain yksinäisyyden sekä tyhjyyden.
Tunnen itseni jälleen petetyksi.
Pettänyt olen itseni.
Kontrolli jokaiseen asiaan minussa on hukassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti