"Oon pahoillani etten mäkään aina jaksa
oon pahoillani etten oo tarpeeks vahva
oon pahoillani että mullakin on vaikeet
oon pahoillani että munkin pitää purkaa paineet"

En oikein tiedä mitä sanoa.

Nykyään on lähes mahdotonta osata edes sanoiksi pukea 

mitään ajatuksia joita tahtoo äänen sanoa,

eikä kirjoittamisesta tule yhtään mitään.

Aivan, kuin olisin oman mieleni sisällä vankina.

Pakoon en pääse ja ahtaan paikan kammo kasvaa.

Tiedän, että siinä ei hyvin käy jos en pian löydä keinoa purkaa

pahaa oloa, joka minussa on ollut aina muttei koskaan kuitenkaan

se ole ollut lähellekkään yhtä helvetillistä kipua.

Tiedän, että olen tehnyt elämässäni paljon vääriä valintoja ja kyllä minä kadun.

Enemmän, kuin kukaan voi kuvitellakkaan,.

Ja kyllä minuun sattuu joka ikinen päivä, kun en vain osaa nousta jaloilleni.

ikävöin lakkaamatta kaikkea sitä mitä minulla oli joskus.

Elämää, perhettä, ystäviä ja ihan vähän itseäni.

Yksinkertaisesti minulla ei ole vain enää voimia laisinkaan.

Olen tullut pisteeseen, jota olin aina pelännyt.

Olen pahoillani, mutta minä en vain jaksa enää yrittää

ja on aika luovuttaa.

Sitä kohti olenkin viimeiset n.4 vuotta mennyt.

En ole koskaan ollut yhtä yksinäinen, mutta mitä muutakaan voi kun 

pelkää itseään kuollakseen.

Vihaa itseään enemmän, kuin ketään tai mitään tässä mailmassa.

En tahdo, kuin läheisilleni onnellisen elämän joten 

vain suojelen heitä, kun pysyn poissa.

Katoan.

kunnes kuolen.

Skandaali - Ei pysty

Et Enää Tunne - Harhakuvitelma

sydämmessä kuolema kurjuus

Aika vaan kuluu ja se kuluu niin etten ole koskaan pysynyt sen perässä.

 Elämä valuu ohitseni, enkä siitä ole otetta tähän asti ainakaan saanut.

tuskin saan koskaan. 

Siltä nyt vain tuntuu,

 kun olen ikuisuuden jo odottanut sitä kaikkien lupaamaa aurinkoa risukasaan.

"Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää

Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä

Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää

Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu"

Pitkään jo olen pelännyt ja pelännyt kuollakseni kuolemaa.

Tietäen sen, että itse olen kuoppani kaivanut.

Itse olen kaiken tuhonnut ja saattanut haudan reunalle.

Itsessään jo koko elämä on helvetin itsetuhoista.

Minä vain teen hitaasta itsemurhasta hieman nopeampaa.

Ja lopulta paha olo helpottaa, kun silmät suljen ja kädet rintanipäälle ristin.

Adebizi

Huomenta!



toivottavasti voin sanoa, että hyvää huomenta.

Kun ei koskaan tiedä mitä aamu tai päivä tuo tullessaan.

 varsinkaan viime aikoina ei kyllä kovinkaan kivoja asioita ole sattunut.

Kuitenkin joka päivään kai jotain pientä hyvää mahtuu.

Mutta biisi on yksi suosikeistani. Älkääkä kysykö miksi, kun se vaan nyt on.

Köpis 2012

"Sä tulit ihan puskista mun elämään,

vaikken ollut valmis pysähtymään
Mut pysähdyin ja rakastuin,
sä teit saman,
mut sit mä luhistuin
Ekaks mä en luottanut ollenkaan,
ja just kun opin luottamaan,
sä et uskonut ja tahdoit lopettaa
Ja sit ku mä lähinki menemään,
tajusit ei tän näin pitäny mennäkään

Iske vihdoinkin, iske kovemmin
puukko mun rintaan, en enää palaa
Tahdon irrottaa,
koska se helpottaa,
mutta ne muistot mua tänään halaa"

Koko elämä on tähän asti ollut yhtä suurta selviytymistä ja tappiota.

Tänne kirkkonummelle muutto oli arvatenkin helvetin huono idea.

Enkä enää voi muuta, kuin katua ja pyytää itseltäni anteeksi etten kuunnellut itseäni tälläkään kertaa.

Kaikki on tähän astui mennyt kutakuinkin niin, kuin pelkäsinkin.

 Yllätyksenä tuli kylläkin meidän ryöstö.

Panttivanki tilanteeseen en uskonut joutuvani omassa kodissani.

Vittu.. Olisi vieneet mitä vain muuta, kuin iphone 6 ja kannettavani.

Cryptic Wisdom - Hang Yourself

"Mä en tahdo hajoo kappaleiksi

Suuret voimat repii mua eri suuntiin

Aamu ennen valoo muuttuu valveuneksi

Olet siinä ja mun haparoivat sanat yrittää lauseiksi

Me ei olla satuolentoja

Ei fantastisen todentuntuisia unii vaan me ollaan totta ja tässä me istutaan

Ollaan hiljaa ja katsotaan

Maisemaa niin kuin se ei olisi ollut silmiemme eessä vielä äsken"

äh. kaikki on ihan päin helvettiä tai enemmänkin tuntuu siltä että

tää elämä sekoittaa ajatuksia myöten kaiken.

En mä enään tiedä kuka mä olen tai mitä mä haluan.

"Tää on vika kerta, ei täs kummempii.
Tunnen vaan valon pääs lisää tunnelii, takan tuhansii tunnelmii.
Vikoi kertoja, joka kerta itsepetos helpompaa.

Otteita kirvonneita, hermostuneita katseita, käyttöasteit"

Ei tässä sen kummempian, kun että ihan huomaamatta lähes koko kesä mennyt menojaan.

 Enkä ole aikaiseksi saanut lähes mitään mitä olin suunnitellut tai tahtonut tehdä.

Todellisuuden sekä ajan taju tuntuu kadonneen lähes kokonaan.

Enkä osaa kuunnella laisinkaan omaa mieltä tai kehoani.

 Kun sattuu tavalla tai toisella minä vain hoen itselleni sen olevan kuvitelmaa.

ja kun tuota on tullut tehtyä ihan liian kauan niin miten minä enää osaisin erottaa

mikä on totta ja mikä tarua?.

 Suhteellisen moni ongelmainen ja vammainen olo on aina.

Tai no oloista viis, kun se vaan sattuu pitämään paikkansa.

 

Vain sun

perjantai, kun vähän voimat loppui ennen aikojaan.

Tänään totesin ekan kerran, että kesä on viimeinkin rantautunut suomeen.
 Mutta illemmalla, kun kotiin ontunutta ja väsynyttä ruhoani raahasin
sainkin huomata olleeni vähän väärässä.
 Kirkkonummella, täällä kaukana kaikesta,kaikista
 ja koko muun mailman laidan ulkopuolella olevassa paikassa tuuli teki
ilmasta kolean, kuin syksyllä ja kolean kuin alkukeväällä.
ns oikeat k.nummelaiset vetelivät tuolla puoli pukeissaan, mutta
Teemun kanssa tutistiin kunnon pukeutumisesta huolimatta.
 Ajattelin, että täältä kotoisin olevat eivät joko tahdo tietää
mistään paremmasta tai sitten he ovat vain tyytyneet kohtaloonsa
eivätkä näe tätä kuppaista kylää samoin silmin, kuin minä.
 Kuoleman hiljainen kaupunki, jossa kadulla kulkiessa tuntee
lakkaamatta silmä parit selässään.
Tavalla, kuin sinua seurattaisiin, tai tarkkailtaisiin jokaista liikettäsi myöten.
 Ahdistavaa.. Oikeasti.
Ihan, kun muuten en omistaisi jo turhan vilkasta mielikuvitusta.
Puhumattakaan sitten äänistä jotka puhuvat minulle vähän väliä.
 Ketään ei näy, mutta ääni kuuluu. Kuulen kuinka äänet usein puhuvat todella ikävään sävyyn
minusta. Kuulen. kuinka ne kieroilevat ja liittouvat keskenään itseäni vastaan
Aivan kuten muutkin.
Joten ei mitään poikkeavaa.
Taidan vain olla jälleen suuren askeleen lähempänä täyttä hulluttaa.
Tervetuloa kellokoski ja pehmustettu huone.


"Sulla merkitystä on etkä sitä unohtaa sä saa."

Pitkästä aikaa, enkä meinaa saada itsestäni irti edes yhtä lausetta.

En osaa ilmaista itseäni, enkä tunteitani.

Olen tainnut kadottaa jälleen kerran kaikki sosiaaliset taitoni.

Kyvyn olla omaitseni, tai tehdä niin, kuin itse näen olevan oikein.

Olen sielultani rikki, 

lapsi paskan kohtalon.

Ja jollain ihmeellä minä olen silti vielä hengissä.

Kaikesta paskasta sun muusta huolimatta.

Mutta se sattuu, joka päivä vain enemmän.

Siis oikeasti tekee kipeää, kun osaa en onnea edes tunnistaa.

Se tulee ja menee.

Mutta minä ymmärrän vasta, kun sen menetän.

Aina, kaiken suhteen ymmärrän vain liian myöhään .

Tyhmä, joka tulee jäljessä.

Henkisesti jälkeen jäänyt,

 ja elämän reitiltä  totaalisen eksynyt.

 Ai häh, onko jo nyt muka maaliskuu? 

 En tiedä missä päivässä minä olin, mutta en

ainakaan tässä päivässä.

 Kaikki tapahtuu aina huomenna, mutta se huominen 

on joka päivä vasta huomenna joten milloin on nyt?

Eikä eilinen tai toissapäivä, entisestä elämästä puhumattakaan.

  

Me, myself & I

Ihanan Itsekästä itserakkautta.
Tai katkeruuden maku huulilla hymyilen, vaikka hymyn alta paljastuu pelkkää sairasta itseinhoa.
Väsynyt mieli, eikä kuolema kuittaa univelkoja. Koko ruumiini on väsynyt, ja se suorastaan huutaa, "miksei kukaan kertonut, että elämä tekee näin kipeää. "
Vieroitusoireet ja paska olo!

"Halujen hallinta on luonteen perusta."

Pienen pieniä hetkien ikuistamis otoksia