Vaikka kaikki on päin persettä,

niin kerranki tuntuu siltä,

 etten mä ihan toivoton tapaus ole.

Kunhan muistaisin pitää silmät auki useammin.

Kun ne sumussa ei näe hetkiä, joihin tarttua.

Kun tajuaa, kuinka kauan on sokkona kulkenut pitkin katuja

se kirpaisee.

Kaduttaa, kun aika on vaan käsite josta ei tiedä milloin se seisahtuu.

Mietin miksi olen mennyt aina mennyt sieltä mistä aita on matalin?

Mutta en saa puettua vastausta edes sanoiksi.

Sen tiedän kyllä.

Kun koko elämän, ollut niin vähän ja pieni tähän mailmaan.

Niin merkityksetön loppujen lopuksi.

p.s. aivot on ihan helvetin jumissa, kun eilisin silmin taas vähän enemmän jumissa.

Eikä viime öinen yritys selittää ystävälle, siitä miksi teen mitä teen mennyt ihan putkeen.

Mutta sanoinpahan ainakin suoraan, kaunistelematta totuutta sitten yhtään.

Yritin selittää miksi narkkaan, ja selittää sitä miten hyvältä se tuntuu.

On ainakin yksi  joka ei voi jättää minua yksin..

Jokin johon turvautua, kun kaikki muu katoaa.

vihaan ja rakastan

Viime päivinä on ollut oikeesti ihana sää.

Lämmintä ja aurinkoista.

Valitettavasti se ei vaan tarkota sitä, että mieli olis ihan samalla aaltopituudella.

Ahdistus ei lähde vuoden ajoista riippuen, eikä kaurapuurolla aamuisin.

Se ei lähde vaikka, kuinka juoksee sitä karkuun.

Se lähtee korkeintaa lääkkeillä, tai no se lieventyy niillä.

Jos vielä löytäis keinon jolla sais sen ulos musta kokonaan.

Niin ettei se pääsisi aina yllättämään.

Teemu oli täällä taas pari yötä.

Enkä ollut uskoa todeksi, kun se ilmotti olevansa matkalla.

Mun on vaikea luottaa mihikään mitä se sanoo.

Enkä itse sitä ihmettele sitten yhtään.

Lupasinhan se aikoinaan senkin, ettei koskaan jätä minua.

Vaahtosin jälleen siitä ettei jumalauta sano asioita joita ei tarkoita,

ettei antaisi tyhjiä lupauksia tai odotuksia...

Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa olla tekemättä niin?

Poika sanoi rakastavansa minua, 

lupasi pitää huolta minusta,

lupasi tulla uudestaan käymään

ja lukemattoman määrän muita juttuja se sanoi ja vannoi...

Anteeksi, mutta uskon vasta, kun näen.

Uskon vasta, kun niin tapahtuu tai todistetaan.

Helpointa olisi sulkea koko ihminen pois elämästäni.

Mutten osaa, kun en pysty edes yrittämään.

Päätän sitten mitä vain, niin kun se soittaa vastaan aina miettimättä hetkeäkään.

Olen olemassa sille pojalle.

Vaikka en tahtoisi olla ollenkaan...

Kuinka voikaan tuntea näin helvetin paljon vihaa ja samalla

rakastaa niin, että sydän lyö ylilyöntejä?.

Vihaan,rakastan,vihaan,rakastan,vihaan,rakastan.

Viha rakkaus suhde tekee minut hulluksi.

maanantai

Kuuntelen samaa biisiä vaan uudelleen ja uudelleen.

Sanat sulautuu muhun ja mun tunteisiin,

ne valuu kyynelinä pitkin kasvojani.

Tää aamu on erillainen, kun aiemmat.

Miljoonia mielipiteitä ajatuksineen, 

satuja risuineen sekä ruusuinen.

Jos alottaisin tän päivän,tai tän postauksen sillä

mitä mä oikeasti haluan niin voisin kirjoittaa pelkkää latinaa.

tai siansaksaa, sama se..

Ei kukaan kumminkaan kykene mua ymmärtämään.

Ensinnäkin koko viikko on ollut suoraan sanottuna syvältä.

Yksin oloa, yhdessä oloa, epätoivoa ja yksinäisyyttä vähän lisää.

Ja väkisin olen itseni tunkenut ihmisten seuraan, 

sellaisiksi pieniksi hetkiksi kerrallaan.

Tunneista toisiin ahdistuksen pauloissa kiemurointia,

yrityksiä joilla ei ole merkitystä sen enempää, kuin poliittisilla vääryyksillä.

Eikä kukaan tee niille mitään, 

kukaan ei tee mitään millekkään.

mutta...

Minä yritän, kuin amatööri huutaen hullulta hulluille huomenta.

pikaseen minä täällä hei.

Eilinen aika pitkälti meni vahingossa siivoomiseen.

Se onkin aika terapeuttista, kun heiluu rätin kanssa niin että silmissä sumenee.

Lopputulos on kylläkin vaan hetkellinen.

Ei tarvitse, kun yhden tai kahden käydä kylässä ja koko rumba alkaa alusta.

Kun kukaan ei osaa olla mun siisteys kriteerejen mukainen.

Muttei se haittaa, kunhan ei vaan tarttis olla yksin.

Viime vkl oli aika mahtava, mielenkiintoinen ja se maistui makealta.

En ole varmaan eläessäni itkenyt niin montaa kyyneltä, kun sillon.

Teemusta se johtui, se poika saa mut tuntemaan kaiken minkä

olen piilottanut kaiken tämän aikaa.

Se senkin.

Saa minut aina uskomaan, aina se saa luottamaan...

Sama se, kuinka monesti se rikkoo lupauksensa niin silläkään ei ole

merkitystä.

En haluaisi rakastaa sitä, mutten osaa muutakaan.

Yritän kumminkin antaa mahdollisuuden kaikelle.

Uudelle onnelle jopa, vaikken uskokkaan sitä olevan olemassa.

Mitattiin kaverin kanssa meijän hauikset!

Mulla mittanauha näytti 22 senttiä, (sentin vähempi, kun pari viikkoa sitten).

Eikä mulla ole mitään tarvetta tota lukua saada kasvamaan.

Tässä parin päivän aikana hoksasin sen, että mulla on ton syömisen kanssa

enemmän ongelmia, kun luulinkaan.

Ne ongelmat on vaan peittyny kaiken muun alle, ja unohtunu.

Sillee hetkeksi, että luulis jo selvinneen edes yhdestä pahasta.

Mutta, kun ei niin ei.

Kaikki osat elämässäni ovat raunioina.
Saatana, miksei voisi jo helpottaa?

Kuolen, kuolen. Henkisesti jo olen kuollut, fyysisesti vielä ryömin paskassa.

!Rakas, vittu tuu takas!"

Näitä aamuja, auringon säteiden valaisemia ja kauniita.

Sisältä silti pimeää, ja sateen kastelemaa ahdinkoa.

Olen lukossa.

Lukkojen takana, eikä kahleista irtauduta ennen ensielämää.

Kuka nieli avaimen? 

En ainakaan minä, se taisit olla sinä!

Huoh, eilen sentään sato vettä. 

Ei tarvinnu siristellä silmiä, tai jaaritella ihanasta ilmasta.

Sain rauhassa olla melankolinen ja huonovointinen.

Kyllä mä poikkesin night bubissa bingoo pelaamassa.

 Jesse bongas mut, vaikka niin yritin mennä nopee ohi. 

Ettei kukaan mua näkisi.

Tarjos tuopin ja se tais oikeesti olla pahoillaan.

Jos ei muusta niin mun puolesta kuitenkin.

Löysin itteni taas hymyilemästä väkisin,

silleen että oikeesti pitäis irvistää ja purskahtaa itkuun.

Mistä tää kaikki itseinho oikeen tulee?

Mistä tää kaikki ikävä ja kipu kasvaa?

Ja miksi aina vaan väsyttää?

Kun juoksee karkuun koko elämää, se jalkoja kuluttaa.

"Päivä päivältä sattuu
Silti aina vähän enemmän
Entä mitä tästä eteenpäin
Koska mä en todellakaan tiedä"

Mun pään sisällä on todellakin mailmankirjat sekaisin.

Kaikki ajatukset, varjoineen

ja rippeineen.

Harhoja, jopa hallusinaatioita.

Enkä erota totta tai tarua.

En unta todesta, kun unista on tullut totta?.

Pahimmat painajaiset toteuttavat itseään,

ja minä tiedän miltä ne näyttävät eilisin silmin.

Vaikka, kuinka kovasti ne sulkisi.

Minua pelottaa, enkä vain pääse turvaan.

kukaan ei ole ottamassa minua siipiensä suojaan...

Kun enhän tiedä edes miltä tuntuu luottaa.
Niin siivet ei voi koskettaakkaan

Ahdistaa niin, että en saa henkeä.

Onko mun tarkoitus tuntea näin?

Oon ihan superhyvä karkottamaan ihmisii mun läheltä.

En mä sitä tahallani tee, en todellakaan.

Aina vaan pelkään, että kaikki lähtee.

Kun oon niin tottunut siihen, että lopulta vaan sattuu.

Liian monesti rakas ihminen on sanonut näkemiin..

Enkä varmaan ikinä opi enää luottamaan ihmisiin.

sama se mitä muut musta ajattelee, mutta...

"ja vedot on aina vedot".

Vieläkään olo ei oo sen parempi ko eilenkään,

vähän ehkä mut muut jutut piinaa.

Fyysisesti teen ehkä kuolemaa, mut ajatukset on turhankin levottomia.

täällä minä yksin naureskelen omille jutuilleni, omille ajatuksille..

Tulee vähän retardi olo, kun asiaa ajattelee.

Olen kaikin voimin yrittänyt olla miettimättä mitään..

Ettei alkaisi ahdistaa, itkusta puhumattakaan.

Muutama iltaa taaksepäin purskahdin pari kertaa itkuun kun

olin ystävän kanssa ja mua vähän hävetti.

Biize sanoi, että "itke vaan pois kaikki paha olo".

Ja itkin vähän, mutta jos kaiken itkisin pois kuolisin nestehukkaan.

Tätä ei itkuilla paranneta.

Tänään oli tarkoitus mennä h-klinikalle, mut no..

Kai mua vaan pelottaa se mitä sieltä tulee vastaan.

Kumminkin ne vaan yrittää saada takasin katkolle...

Äitikin yrittää, ja äitin kaveriki vähän yrittää tsempata mua siihen.

musta ei nyt vaan oo siihen, kun ei tunnu olevan syytä edes yrittää.

Eikä kukaan odottais mua takas kotiin.

en tahdo palata tyhjyyteen,

niin itse lääkitsen itseni ja täytän tyhjiön sisälläni tehden hidasta kuolemaa.

Itsetuhoisuutta tää on.

Koko elämä on!

"haluan tehdä kaikkea mikä pelottaa"

Ja voisin oksentaa, mutta väkisin kurkusta alas työnnetty kalja menis hukkaan.

Another way to die

Tääkin on vielä pientä, jos vertaa muihin keinoihin joilla saadaan elämästä ees hiukan siedettävää.

         Anteeksi äiti, anteeksi te kaikki joita rakastan.

Ja oon mä vissiin vähän tullut isiin, kun musta tulikin vaan nisti.

Onneks aina voi yrittää muuttaa tuuleen suuntaa.

Eriasia on onnistuuko,

Ja jaksaako edes yrittää.

Tällä hetkellä voimat on hurjan vähissä.

Nyt minä korkeintaan jaksan kitkuttaa, vaikka ainahan mua nitkuttaa.
Eikä mua edes haittaa.

ei nyt oo mun päivä yhtään, ainakaan vielä.

Tää päivä on ainakin oloilla kruunattu...

Aamupäivästä asti kitunut krapulaa ja ties mitä.

Sitten pohtinut, että oliskohan peijas reissu paikallaan.

Ihan vaan siks, että pistänyt rintaa taas aikalailla kaiken muun päälle.

Eilen oli kivaa, mutta tänään se on vaan hyvä muisto eilisestä.

Olisin tietty voinut jättää edes muutaman kaljan juomatta tai ne viina paukut,

mutta turha sitä on miettiä.

Kurkusta ne kumminkin meni alas jo ajat sitten.

Enkä vieläkään ole keksinyt keinoa palata ajassa taaksepäin korjatakseni virhe tekojani.

Aika kone oliskin aika mahtava juttu, ja hyvänä kakkosena tulee teleportti.

Kulomäessä olis ihmisiä, jotka on hereillä..

Ja sitä lientä millä tää olo on tullukkin, kun sillähän tää olo lähtis.

Ainakin huomiseen asti helpottais.
Kun noi kaks on kuorsannu tossa melkeen koko päivän.
Toinen alotti sen heti salkkari maratonin jälkeen.
Itse en unta saa, vaikka se pyyhkis hetkiä pois todellisuudesta.

Ajatukset on lennellyt ties missä, ja tais mua aika helvetin useesti eilen itkettääkkin

vaikka kivaa mulla oli.. Kai.

"sä voit yrittää leikkii onnellist,

mut älä tuu syyttää meitä sun ongelmistas

sä vihaat mua, mä vihaan sua"

mä en olis mitään ilman sua

Poikien kanssa vähän eilen ulkoiltiin kesää odotellessa.
Vaikka lunta tuli tiety heti taivaalta, kun ulos asti päästin.

krapulan kourissa ei oo hyvä olla, mut hymyillähän voi vähän ettei kukaan
kysy onko mulla kaikki hyvin.

tiistai, vaikkei päivällä väliä ole koskaan ollutkaan.

Jotain kuluneilta päiviltä viikoilta, ja jopa lähi kuukausilta?..