Juuri nyt ahdistaa, ahdistaa niin että en tahtoisi hengittää.
Mieleni muuttui pienessä hetkessä surkeaksi.
Se on kuin paha joka valtaa minut halutessaan.
Tekee niin mieli vajota pois pimeään ja peiton alle.
Ottaa iltalääkkeet ja niitä liikaa jotta en heräisi vielä aamullakaan.
Haluan nukkua talviunta.
Nukkua unta kunnes olen kunnossa.
Nukkuisin niin kauan jotta olisin täydellinen.

Mieleni olisi puhdas, niin kaunis.
Olisin onnellinen.
Täysin terve, mutta silti luuenkeli.
Minun tahtoni kauneudesta.
Ohuen ihon alta paistavat valkoiset luut, sirot ja pienet.
En olisi yhtään näin suuri ja onneton.
Ruma ja lihava.

Kipua pelkästä kauneudesta,
kuvista harhaan johtavista.

Makaan hiljaa hengittäen yksin talossa.
En uskalla avata silmiäni, en sillä kuvittelen jonkun olevan vierelläni.
En tahdo ymmärtää yksin oloa hetkeäkään.
Ympärilläni ei ole lainkaan värejä, pelkkää mustaa ja valkoista.
Pieniä sävyjä saattaa välähdellä.
Pelkkiä kuvitelmia ja toiveita.

Kuulen vaimeita ääniä, hiljaisia kuiskauksia.
On liian vaikeaa kuulla onnellisuudesta, kun mieli huutaa onnettomuutta.

Viimeiset viisivuotta olen elänyt haavemailmassa, enkä osaa
enään tietä todellisuuteen.
Olen vain yrittänyt oppia lentämään oikeasti,
Mutta jokainen yritys päättyy kipeästi.
Siipeni ovat rikkinäiset.

Jospa osaisin palata ajassa ja muuttaa menneisyyttäni.
En olisi ikinä sairastunut, ja vaikka olisin niin silti olisin antanut ihmisten auttaa minua.

friday

Tähän asti minulla on ollut hyvä päivä.
Rakas oli aamulla vieressäni ja keitti minulle aamukahvitkin.
Minulla olisi ollut työhaastattelu, mutta minä en vain löytänyt
paikkaa jossa se olisi.
Ei se minua haittaa, maanantaina on sentään parempaan
paikkaan haastattelu ja varana on vielä kolmas paikka johon
pääsen 99 % varmuudella.
Kyllä minä vielä nousen.
Saan elämäni arjen toimimaan enkä ole silloin
niin ahdistunut.
Tiedän sen, että säännöllinen sosiaalisuus ja tekeminen
auttaa minua unohtamaan kurjuuden.
Ainakin osaksi.

Tunteeni ovat olleet pahemman kerran erittäin sekaisin.
Olen koko ihminen täysin eksynyt.
En tiedä mitä tulisi tehdä, kun tuntee jotain väärä
ihmistä kohtaan jotain.
Enhän ole edes kyseistä ihmistä kasvokkain tavannut, mutta tänään
se oli lähellä.
Tapaaminen kaatui siihen etten jaksanut lähteä hänen luokseen.
Lupasin maanantaina mennä.
Odotan todella tuota tapaamista.
Vaikka se onkin minulle liiankin kiellettyä.
Kuka osaisi sanoa mitä minun tulisi tehdä?
En tahdo menettää mitään, mutta tahdon vain saada ja tuntea.
Nautin tästä uudesta jännittävästä ja väärästä tunteesta.

p.s. salatut elämät alkoivat.

i`m huge

Aamulla en herännyt yksin, oli seurana ystävä.
Päivän kuitenkin olen yksin viettänyt eikä tänään ole ahdistanut.
Ehkä hieman.
Pian kuitenkin kulta tulee kotiin.

Eilistä tunnetta en osaa edes sanoin kuvailla.
Kävin sisätautilääkärillä, painoni oli noussut ja ahdistuin.
En ole ikuisuuteen painanut näin paljon enkä kykene elämään juuri nyt itseni kanssa.
Eilen tahdoin vain turruttaa tunteeni alkoholilla ja olla sekaisin.
Olla sekaisin jotta en muistaisi vihata itseäni niin paljoa.
Eilisen jälkeen olen oksentanut kaiken mitä olen syönyt.
Anteeksi minä ja te joille olen luvannut edes yrittää.
Ahdistaa niin kamalasti.
Peilikuvani ovat särkyneitä kuvia.
Olen pelkkää kuvitelmaa.

Toivon, että vielä jonain päivänä opin rakastamaan itseäni.
Toivon joskus vielä olevani onnellinen.

Tänään olen kaivannut vain omaa kultaani.

Kesä tuntuu juuri nyt täysin kaukaiselta ajatukselta, mutta
vielä se tulee.
Ensinnäkin tahdon kesän, koska kulta pääsee heinäkuussa
pois armeijasta.
Toiseksi kesällä on lämmin, minä kun palelen sisälläkin.
Kolmanneksi kesällä mielialani on virkeämpi.
Neljänneksi silloin on hempompi harrastaa ulkona liikuntaa.
Voi kesä kultainen tulisit jo.

bad dreams

Ensimmäistä kertaa myönnän itselleni ajattelevan todella väärin.
Olen kamala tyttöystävä.

Onko oikein rakastaa ja olla helvetin riippuvainen omasta poikaystävästään.
Rakastaa niin paljon että kuolisin hänen puolestaan.
Ilman rakastani en osaisi elää.
Ei se ei ole yhtään väärin luulisin, mutta se ei ole asian pointti.

Olen vain niin väsynyt odottamaan ja olemaan yksin.
Kaipaan jotain uutta ja polttavaa tunnetta.

huoh

Mä istun tässä vaikka mun kuuluisi nukkua.

Olisi pakko jotta jaksan huomenna herätä toisin, kuin tänään.
On asioita joita on pakko hoitaa, ja huomenna iltapäivällä
muiden asioiden jälkeen on akuuttipsykiatrille aika.
Minua pelottaa, koska en tiedä mitä voin sanoa.
En tahdo kertoa siitä kaikesta paskasta mitä mielessäni pyörii jatkuvasti,
en siitä että tuntuu siltä että aito onni tulee alkoholin kautta.
En voi kertoa, että oksentelen taas mielettömästi.
Sillä jos kertoisin että minua ei ole joutuisin osastolle välittömästi.
En voi ottaa riskiä.
En kestäisi päivääkään enään osastolla.
Pakko syödä ilman pakoreittiä lihomiselle,
vahtimista ja kaltereita.
Ennemmin kuolen kurjuuteeni.

p.s. Kauniita unia ja luisevia kuvia.

niin väsynyt olemaan väsynyt

Olen pitkään pohtinut, kuinka saan katkaistua tämän ikuisen kierteen?
Kuinka pääsen elämässäni eteen päin, kun kaikkialla on harmaata.
Jokainen asia jonka teen, tuntu suorittamiselta.
Kaikki on, kuin pahasta unesta.
En edes muista milloin viimeksi olisin yksin ollessani tuntenut aitoa onnea.
Rakkaimpien seurassa on aina parempi olla, en vain osaa ilmaista tunteitani koskaan oikein.
En väitä etten saata ahsitua, vaikka olisi joku seurassa.
Mutta, kun olen yksin pelkään koko ajan.
Pelkään, koska tiedän ahdistukseni iskevän lujaa minuun ennen pitkään.
Nyt minua ahdistaa.
Päätä särkee ja henkeä ahdistaa.
ahdon painaa pääni kullan syliin, tahdon itkeä ikävää.
Kaipaan elämää.
Kaipaan aitoa onnellisuutta ja hyvää oloa.

Pelkään etten koskaan pääse elämässäni eteen päin.
Voi kuinka paljon virheitä olenkaan tehnyt ja tulen vielä tekemäänkin.

Sairauteni on kasvanut liian suureksi osaksi elämääni ja ehkä en edes osaisi
elää ilman sitä.
Mitä minä olisin ilman tätä tappavaa sairautta?
Inhoan sitä, että häpeän itseäni ja vihaan jatkuvasti.
Pelkään karkoittavani loputkin ihmiset viereltäni.
Pelkään kuolevani vain koska tahdon olla täydellinen.
Olen niin väsynyt tuntemaan jatkuvasti.
Olen väsynyt itkemään, koska pelkään olevani huono ihminen ja arvoton.
Pelkään lihonneeni, vaikka eihän sillä edes lopulta pitäisi olla mitään merkitystä.

Jos pystyisin puhuisin olostani jollekkin.
Olen niin pelkuri, etten uskalla koskaan sanoa mitään.
En kykene kertomaan kellekkään että pelkään olevani erittäin masentunut.
En jaksa uskotella itselleni tämän olevan ohi menevää.

Kaikesta huolimatta tahdon kertoa eilisestä.
Eilen vietin kolmen parhaan ystäväni kanssa meillä tyttöjen iltaa.
Iltamme koostui suuresta määrästä alkoholia ja tyttöjen rakkaudesta.
Kuuntelimme musiikkia ja pelasimme pullon pyöritystä.
Paljon totuuksia, vaikka tiesimme jo toisistamme kaiken.
Ainakin lähes.
Paljon suudelmia, strippausta ja fritsuja.
Ehkä hieman hassua, mutta pidin siitä.
Olin niin humalassa etten muistanut itseni arvottomuutta ja taistelua.
Siksi olen humalassa aina onnellinen.
En edes muista milloin viimeksi olisin oloni niin kotoisaksi ja rakastetuksi, kuin eilen.
Nuo tytöt rakastavat minua juuri sellaisena, kuin olen.
Voin olla oma itseni.
He ovat nähneet minut heikoimmassa kunnossa ja parhaimmassa pitkään aikaan.
Niin toivoisin heidän vielä olevani minun luonani.
Olen niin yksin, että anteeksi antakaa mutta käteni vuotavat jälleen verta.

p.s.olen lihonut, olen oksennellut jälleen.

make me over

Aamulla minusta tuntui siltä, että kaikki vielä järjestyy.
Ehkä ei tänään tai huomenna, mutta vielä jonain päivänä.
Hetkessä ilman syytä mieleni laski jälleen pohjalle.
Olen yksin asunnossani, olen yksin aamulla ja illalla.
En jaksa joka päivä olla sosiaalinen, en jaksa aina tavata ystäviäni.
En niitä muutamia jotka ovat jäljellä.
Silti vaikka tahdon olla yksin olen liian yksin ja kaipaan ihmisiä.
En osaa sanoa miten saisin mieleni korjattua.
Kurjuuteni on mielenvikaisuuttani.
Iloni on mielenvikaisuuttani.

Istun seinää vasten kylmällä lattialla.
On valoisaa, mutta en näe valoa.
Kuuntelen korviini kantautuvia sointuja.
Musiikkia joka saa kyyneleet valumaan yhä vain enemmän.
Mietin miksi on niin kurjaa olla minä.
Kaikenhan pitäisi olla täydellistä.
Minun pitäisi olla täydellinen.
Mutta päiväni ovat turhia,
uuvuttavia ja tylsiä.
Ei ole mitään minkä takia herätä.
En ole koulussa, en töissä.
En ole missään.
Olen sosiaalisesti turha ihminen.
Itselleni turha.

ajatus

Aurinko paistaa tänään ja on pakkas ilma.
Nukuin pommiin joten pediatri käynti jäikin väliin,
ensi viikolle saan kait uuden ajan.
Pelkään niin sitä punnistusta, ja päätin nyt onnistua.
En tahdo enään lihoa.
Tiedän kasvaneeni kooltani.
Rintani ovat selvästi suuremmat ja myönnän ihailleeni
niitä peilin edessä, mutta en tahdo naisellisuuksia.
Ainakaan suuria.

Kulta tulee vasta monen monen yön päästä kotiin
ja yritän olla miettimättä sen suuremmin, jottei ikävä
kasva liian suureksi.

Tänään minä onnistun, tänään aloitan laihdutuksen.
Huolimatta muiden mielipiteistä siitä, että pitääkö minun.

love

Ja niin viikonloppu valui ohitseni aivan
liian nopeasti.
Tuskin edes ehdin tarttua kultaan ja olla syleiltävänä.
Rakastan Jesperiä niin paljon, että luulen kuolevani tähän
kipuun, kun joudumme olemaan erossa.
En osaisi enään elää ilman rakkautta.
Rakkaus huumaa minut täysin ja parhaina hetkinä voin jopa unohtaa
sen arkisen kurjuuteni jonka kohtaan joka kerta, kun kullan armeijaan lähtö
koittaa.

Pahinta on se, että kulta tulee luultavasti vasta kahden viikonpäästä kotiin.
Kuinka mieleni kestää?

Rakastan sinua

älä lennä pois äiti

Juuri nyt kadun enemmän, kuin mitään tekemisiäni.
Miksi minä liian aikaisin astuin aikuisuuteen?
Miksi minä jätin perheeni ja lähdin kauas?
Olen itsekäs.
Olin niin itsekäs, että jätin äitini ouluun vaikka hän olisi
minua tarvinnut.
Olin sokea ja ajattelin omaa onneani, vaikka enhän minä
näinkään ole onnellinen ollut.

Äiti on ollut jo viikon humalassa.
Tiedän äidin juovan jotta paha olo katoaisi.
Tiedän äidin kaipaavan minua vähintään yhtä paljon, kuin minä
häntä.
Anteeksi äiti kaikesta.
Anteeksi huolesta jota olen sinussa vuosia kantanut.
Anteeksi, että olet joutunut henkeni puolesta pelkäämään.
Anteeksi äiti, että jätin sinut kurjuuteen.

Äiti soitti minulle puolituntia sitten puhelun joka kumosi mailmani.
Äiti oli humalassa, mutta sillä ei ollut väliä.
Rakkain ihmiseni kertoi minulle ensimmäisenä ottaneen yliannostuksen
nukahtamis/mieliala lääkkeitään.
Hän oli syönyt monta liuskaa, isäpuolen sanojen mukaan ainakin 50 tablettia.

Juuri nyt minua pelottaa enemmän, kuin koskaan.
Pelkään äidin kuolevan sairaalasta huolimatta.
Minä soitin äidille ambulanssin täältä vantaalta.
Pelkään sitä, kuinka äiti joutuu takuulla osastolle ja siskoni ovat isäpuoleni
kanssa.
Jos äiti oikeasti osastolle päätyy, minä hoidan niin pian kuin mahdollista
raha asiani kuntoon (asumistuet yms.)
Ja lähden kotiin.
Olen siellä, niin kauan kun minua tarvitaan.

En osaa kuvailla sitä miltä tuntuu.

turhamaisuutta

Tuntuu epätodelliselta ja surkeammalta, kuin aikoihin.
Alitajuntani tappaa minua päivä kerrallaan, aamu älä tule jolloin en herää.
Toinen puoleni toivoo tuon hetken koittavan mahdollisimman pian jotta en joutuisi
enään makaamaan tässä paskassa olossa.
Lupaan itselleni parantuvani ja melkein uskonkin itseäni,
Lupaan jokainen päivä vuodessa sen tapahtuvan,
mutta huomista minua ei koskaan tule.
Olen aina samassa päivässä ja kuljen vain taakse päin.
kehoni tosin on enemmän terve, kuin tahtoisin.
Kuukautiseni alkoivat jälleen.
Käsitän sen vain niin,
että olen nainen ja tarpeeksi lihava naiseksi jotta kykenen lisääntymään.
Toki minä tahdon joskus lapsia, tahdon sitten satojen vuosien päästä.
Olen lihonut kiloja, olen siitä vain varma.
Peili kuvani on rikkonainen enkä kestä katsoa alastonta itseäni hetkeäkään.
Tahdon vain oksentaa peili kuvani päälle ja torua itseäni.
"miksi annoin itseni luisua tähän kokoon jälleen?"
Mieleni on myrkkyä. Olen valhetta ja ihmisenä turha.
Elän turhamaisuudelle ja kivulle.
Ikävää ja ikävää, kaipaan äitiä, kaipaan kultaa,
kaipaan ystäviäni jotka kadotin ja kaipaan itseäni.

Omassa kodissa olen asunut reilun viikon ja alkoholi on ollut suurikin tuki ja turva yksin olemisen pelolle.

Vihaan itseäni.