Aika minua edes takaisin kuljettaa,
sisään sumun se sulkee,
satumaata ei olekkaan se minulle naurahtaa.
Ilma jota hengitän sieluani saastuttaa,
saattaa se minut pian paljon paljon pahempaan.
Katson jonnekkin kauas, tietäen en voi elää tänään
enkä ehkä huomennakaan.
Silmissä surua, niin sairaan salaisia syntejä suloisia.
Sulkee ne minut maailmaan pimeään,
syöttää minut mieleni synkimmille sanoille
saattaen tilaan sekavaan,
huutaen sä myrkkyä tarvitset.
by: minä ja hölmöyteni
Olen ehkä tehnyt elämäni pahimman virheen.
Ainakin se siltä nyt tuntuu.
En voi sanoa etten olisi nauttinut olo tilasta jota en koskaan ole kokenut.
Myrkkyä suoraan itseeni ja saman tien sillä hetkellä tunne kevyt, luulin leijuvani.
Tuntui paremmalta,. kuin koskaan ja kuinka nyt kaipaankaan sitä huminaa päässäni.
Keveys, humina, valot, tunne että voisin juosta vaikka mailman laidalle.
Olin voittamaton.
Tunne oli ihana, sen ja seuraavien tunteiden johdattamana astuinkin harhaan ja tein kaiketi
jotain jonka tahdon perua.
Perua, jotta saan pitää rakkaani.
En muista, mutta luullakseni syövytin itseni menemällä väärän miehen matkaan peiton alle.
En voi enää muuta, kuin pelätä jääväni yksin ja katua sitä, että olin rehellinen.
Muru minua välttää ja pakenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti