Herätys kello huusi ja toivon ettei tarvitsisi reagoida siihen.
Olisin kai vain sulkenutkin sen jos olisin ollut aiemmin kiltisti koulussa.
Saavuin kouluun ja oli huono olo.
Minua odotti ryhmäohjaajan huoneessa keskustelu.
Kuulin, että minut vaihdettiin toiseen ryhmään.
Sellaiseen josta en tunne ketään ja sydämmeni alkoi lyödä tiheämmin.
Oksetti ja itketti.
Kysyivät olenko varmasti opiskelu kykyinen ja nyökkäsin sanoen ehkä.
Ryhmänohjaaja soitti vaatetuslinjalle, kun kerroin hakeneeni sinne aiemmin.
Siellä oli vaapa paikka ja päädyin haastatteluun yli tunnin palloilun jälkeen koulussa.
Seurana omat ajatukset ja hiljaiset käytävät.
Meni hetki ja minulle soitettiin, että tervetuloa huomenna klo.8.15 vaatetuslinjalle.
Vaihdoin sitten lennossa linjaa, mutta olen tyytyväinen.
Vaikken voi kehua motivaation opiskeluun olevan mitenkään mainio.
Enemmänkin päässäni pyörii taukoamatta ajatus siitä, kuinka helppo
olisi luovuttaa ja antaa olla.
Kadota ja jatkaa tyhjyydessä leijumista., niin kuin aina ennenkin.
Sen minä osaan parhaiten.
Olisi se kiva lopulta valmistua ja olla edes hiukan ylpeyden arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti