Huomenna lähden kotiin Miran ja Dinan kanssa.
Lähtömme viivästyi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Eilen illalla oloni oli tukalampi, kuin kertaakaan täällä ollessa.
Itkin ja itketti, olo oli syyllinen.
Anteeksi, kun olen tälläinen äiti. Anteeksi kaikki paha jota olen aiheuttanut.
Mieleni yksinkertaisesti vain hajosi kappaleiksi.
Edes yöunet eivät tehneet oloani paremmaksi, edelleen on olo sekava.
En voi lakata ajattelemasta, mieleni huutaa miljoonia asioita.
Monta virhettä elämääni vielä mahtuu, jotka vaikuttavat koko loppu elämääni?
Tahtoisin tietää millaista kaikki olisi, jos emme olisi muuttaneet tänne Varjakkaan viimevuonna.
Olisin koulussa, sillä sain silloin paikan variasta, mutta jouduin koulun jättämään muuton vuoksi.
Olisinko edelleen Jesperin kanssa? Asuisinko omillani?
Olisinko hengissä?...
Ystävästäni Mirkasta ei ole kuulunut aikoihin pihahdustakaan ja olen
suunnattoman huolissani.
Mielessäni on käynyt vaikka mitä maan ja taivaan välillä.
Onko hän minulle vihainen? Mitä tällä kertaa tein väärin.
Onko kulta ylipäätänsä Hengissä, tai edes Helsingissä enään?
Kai minä olen vain menettänyt hänetkin.
Menettämisen pelko, ja voimistuvat mielikuvat.
Luultavasti jonain päivänä huomaan olevani aivan yksin tässä kurjassa elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti