so sorry

En ole kirjoittanut aikoihin.. Syy on monimutkainen enkä sitä nyt jaksa selittää, varsinkaan kun en osaa.

 Jouluaatto oli no, toisenlainen kuin toivoin.
Olin täällä kotona (en perheeni luona).
Joulu ei tuntunut joululta. Ei ollu sitä intoa, ei onnea, ei lämpöä.
 Ei ollut mukavaa kuunnella joululauluja enkä katsonut yhtään jouluaamun piirrettyä.
Joulun merkitys tavallaan katosi.
 Äitiini sain yhteyden vasta aattoaamuna, jolloin oli jo liian myöhäistä lähteä kotiin viettämään joulua.
Itkin, kun äiti vastasi. Kysyin ja kysyin syytä miksei minulle aikoihin vastattu vaikka oli jo sovittu ja suunniteltu minun olevan perheeni parissa joulun.
 Äiti sanoi, ettei tiedä... Se ei vaan riitä vastaukseksi.
Hieman myöhemmin sanoi kertovansa sitten joskus...
 En edes tiedä tahdonko kuulla totuutta miksen kelvannutkaan.
Olo oli aivan kamala... Joulu on sentään minulle aina ollut aivan liian tärkeä.
Tärkeä perheeni parissa, ei muualla.
 No Jesperin kanssa sitten vietimme joulun täällä meidän "vauvamme" kanssa.
Olimme vain...
 tein ruokaa ja söimme kynttilän valossa.
Siivosin keittiön ja avasimme lahjat ja Dina sai myös oman lahjan!
Dinan ensimmäinen joulu.

Lähden 1.1.2011 Ouluun.
 Vietän siellä oikean syntymäpäiväni ja seuraavana viikonloppuna on sitten juhlat kavereiden kanssa.
Harmittaa kovasti, että lähtö vain viivästyy ja viivästyy.
On niin kamala ikävä.

Ikävöin myös vaihteeksi elämää.
 Pelkään menettäväni kaiken, jokaisen ihmisen ympäriltäni.
Tuntuu niin pahalta, että jouduin jälleen pettymään.
Keneenkään ei voi luottaa.
ystävä joka oli minulle tärkeä, liiankin tärkeä vain jätti minut.
 Menneisyys toistaa itseään.
Luulin häntä ainutlaatuiseksi, luulin että hän minusta todella välittäisi...
 Uskoin jokaiseen sanan ja luotin.
Tiedän tämän olevan syytäni, oma on syyni kun olen liian usein henkisesti poissa mailmasta.
Olen väsynyt, ahdistunut, uupunut, peloissani... Olen turta.
Liian usein olen perunut tapaamisen tai jättänyt perumatta.
 Luulin hänen vain ymmärtävän.
Ikävöin häntä liian paljon. Jokaista hetkeä yhdessä.
Voisimpa palata ajassa taakse päin ja yrittää kovemmin.
             Onko syytä edes enään yrittää, kun elämässä kaukosäädintä jolla mennä taakse päin.

Anteeksi etten ole tarpeeksi hyvä elämässä, en ihmisille enkä itselleni

Tyhjää mun sisällä, kiinni olen vain näissä petoniseinissä.
 Irti en saa itseäni vaikka kuinka yrittäisin.
On aivan sama mitä sanon, mitä teen, mitä ajattelen.
 Joka kerralla silti vain sattuu, kaikki katoaa, ilmakin ympäriltäni hajoaa.
Ei ole maata jalkojen alla laisinkaan.
 Ei yhtään syytä enää edes yrittää.
Väsyttää, unettaa, Sadat tunteet sisälläni saa minut tuskaan viiltävään.

hmmmmmmmgg

I've seen you many times
in my dreams
You spot your enemies
in an empty street
This is called the arms and I hope
that you can really meet our star tonight
You are to be die
It is right
and so is life

............

Sota on oma ja pystyttävä taistelemaan uupumuksesta huolimatta.

pelkkiä painajaisia

On sunnuntai joka ei eroa millään tavalla muistakaan päivistä, ei viikoista, ei ikuisuudesta.
 Herään myöhään, huomaan etten tahtoisi olla hereillä.
Huomaan olevani erillään ajasta.
 Istun, istun, kuuntelen musiikkia ja hyräilen sen tahdissa. Laulan ja tahtoisin hukkua melodian mukaan.
tahtoisin lentää sen vierellä, olla tasaisessa tahdissa elämäni kanssa.
 Tunnen olevani yksin vaikka ihmiset yrittävät näyttää minulle välityksestään.
He yrittävät auttaa ja pitää kiinni. Tahtoisin kuulla kaiken, tahtoisin tuntea läheisyyden.
En vain osaa, en pysty, jokin on kaiken sen välissä seinänänä minulle.
 Tunnen olevani vain varjo, olen kiinni varjossani joka matelee maata pitkin.
Ja olen eksynyt, olen vain tuulessa roikkuva hiukkanen.

 Olen tässä tänäänkin odotellut ystäväni soittoa, mutta mitään ei olekkaan vielä kuulunut.
Ehkä sitten emme näe, olettaisin. Itse on vaikea ottaa yhteyttä ilman puheaikaa.
 Mailma kostaa minulle, kostaa minulle kaikista virheistä joita olen tehnyt.
Kumpa vain saisin kaiken tekemättömäksi.

Voisimpa sanoa etten pelkää.
 Voisiko joku kertoa kuinka nousta ylös? Kuinka olla oikeasti olemassa.

Jouluun on enään 5 yötä, eikä siltä tunnu ollenkaan.
 En tahdo joulun tulevan ollenkaan, pelkään sitä niin kauheasti.
Entä jos en tänä vuonna tunne sitä lämpöä? En tahdo koskaan kadottaa sitä mitä joulu on minulle ollut.
 Pelkään kuulevani sanoja, pelkään jonkun sanovan minun pilanneen sen päivän, pilanneen hyvän mielen.
Tuntuu siltä, että olisi parempi jäädä kotiin peiton alle aatoksi.
Olisi parempi vain kadota huomaamatta kokonaan mailmasta.
 En enään voisi tuottaa pettymystä muille, en pelkoa ja pahaa oloa.
En tahdo tartuttaa tätä helvetillistä tuskaa muihin, en tahdo en.
Ja kyyneleet valuvat pitkin kasvojani, helpottaisipa se oloani.
 Pystyisimpä selittämään kaiken oikein. Sen miltä tuntuu, sen miksi olen tässä ja nyt, sen miksi tunnen näin,
sen miksi en ole päässyt eteenpäin vain ja ainoastaan taaksepäin, miksen uskalla hengittää ja ennen kaikkea sen miksi olen niin syvälle eksynyt. En vain löydä sanoja enkä syitä.

Olisipa asiat toisin

Ja tuntuu omituiselta...
 Ajatukset harhailevat menneessä sekä tulevassa, miksi?.
Harhailevat nykyisyydessä ikävällä tavalla.
Pelkään ettei minulla ole voimia yrittää tarpeeksi. Mihin tämä kaikki johtaa
jos en koskaan pysty parempaan? Elämään oikealla tavalla ja olemaan normaali nuori
nainen...
 Olen vain voimaton, elämän kadottanut siipirikko perhonen.
Pahinta tässä on se, että tiedän tuhoavani jatkuvasti enemmän ja enemmän itseäni, elämääni,
parisuhdettani, läheisiäni.
 Mitä minulla edes on enään jäljellä? Ehkä yksi, kaksi tai kolme ystävää.
Ystävää joilla on omat kuvionsa, omat kivemmat ystävänsä, uusi elämä ja onnellisuus.
Itse olen vain Suvi. Suvi joka ei osaa elää.
 On vain liian vaikeaa. Vaikeaa jaksaa olla, elää.
Päivittäin mietin sitä miten paljon helpompaa olisi vain lähteä pois. Ja mietin miksi en pysty edes siihen vaikuttamaan. Pelkään kai liikaa.
 Lopettamalla tämän loputtoman kivun voisin sanoa hyvästi pelolle ja pahalle ololle.
 En tuntisi enään mitään, näkisin vain hyvää unta.
Uinuisin maan alla onnellisesti ja kivuttomasti.

Tuntuu siltä ettei ole syytä elää, ei olla. Ei syytä yrittää.
 Elämä on liian monimutkaista minulle. Itse sen olen aiheuttanut, itse olen tähän kaikkeen surkeuteen syyllinen
ja vastuussa kantamaan sen loppumaan.
 Pelottaa, pelottaa.


The rain falls on your days
giving you a reason for mysterious ways
behind doors the darkness falls
you pour a cup of cofee, and get talking walls

enkä keksi otsikkoa

Koko koru suunnitelma/ ystävän näkeminen ei torstaina eikä sitten eilenkään onnistunut.
 Onneksi ei tällä kertaa ollut minusta kiinni, vaan suunnitelmien sotkeutumisesta.
Harmitti todella, kun odotin pääseväni ihmisten ilmoille.
 Eilen illalla olin erittäin alakuloinen, itkuinen.
Olo oli toivoton. ystäväni sanoi minulle jotain mikä tuntui todella pahalta.
Ja siitä seurasiki ymmärrys ettei minulla taida kohta olla yhtään ystävää.
 En nyt tahtoisi edes ajatella asiaa kun pää on muutenkin solmussa, ajatukset ovat sekavat.

Tänään olen ollut väsynyt, turhautunut itseeni ja no hyvin aikaan saamaton.

p.s. Kirjoitan sitten myöhemmin lisää.

Listauksia & Shadow

Ajattelin nytten listata erillaisia asioita itsestäni, aivan vain huvin vuoksi.

1. Rakastan valokuvia. Minulle on tärkeää saada tallettaa kuviin menneisyyttäni.
Niin voin sitten vanhempana muistella hyviä ja huonoja asioita mennessää elämässäni.
Tahdon muistaa jokaisen minulle tärkeän ihmisen kasvot vielä monien vuosien päästä.
Tahdon muistaa myös miltä itse olen näyttänyt ennen.

2. Pidän lukemisesta, mutta olen melkoisen nirso kirjojen suhteen.
Jos kirja ei aluksi miellytä minua en tahdo lukea sitä loppuun joten etsimistä on.

3. Kirjoja joista olen tähän mennessä pitänyt (ne joiden nimen muistan)
-me kolme ja jengi
-Houkutus sarja
-Harry potterit
-Ihana meri
-Ahmatti
-Tapa minut äiti
-Sid & Nancy
-Siskoni enkeliluinen tyttö
-Humiseva harju
 Ja se siitä sitten huono muisti, toki olen pitänyt paljon myös muista kirjoista jotka eivät vain tule nyt mieleeni.

4. Rakastan suurkaupunkeja, mutta viihdyn myös maalla jonkin aikaa.
 Mutta tietäen sen, että pääsen pian taas loputtomaan meteliin ja kaduille jotka täyttyvät ihmisistä ruuhka aikana.

5. Olen hyvin äkkipikainen, en aina muista miettiä sanomisiani joten usein suustani pääsee sammakoita.

6. Olen hyvin itsepäinen enkä koskaan tahtoisi antaa muille periksi, en edes itselleni.

7. Tavoittelen monissa asioissa täydellisyyttä, ja epäonnistuessa ahdistun hyvin paljon.
Se ärsyttää minua sillä en ole juurikaan missään erikoisen taitava.

8. Osaan kuitenkin ottaa kehuja vastaan lähes aina.

9. Pidän juhlien järjestämisestä, mutten niiden jälkeisten sotkujen siivoamisesta.

10. Mutta usein myöhään illalla tai yö aikaan saan suunnattomia siivous villityksiä.
Vaikken kuitenkaan pidä kauheasti siivoomisesta niin teen sitä silti usein sillä inhoan sotkuista kotia ja likaa.
 Oloni on hyvinkin epämukava epäsiistissä ympäristössä.

11. Pienenä unelma ammattini oli sisustussuunnittelia, mutta haave hieman kaatui saadessani tietää, että
kyseiseen ammattiin tarvitaan myös lukio koulutus.

12. tahtoisin kyllä olla ylioppilas, mutta tiedän sen hyvin etten pystyisi suorittamaan lukiota kunnialla loppuun.

13. Siksi tuntuukin usein siltä, että olen pettänyt isovanhempani sekä omat vanhempani sillä tiedän kaikkien toivovan minulle lakkia.

14. Olen hyvin läheinen äitini kanssa.
Johtunee varmaan siitä, ettei minulla ole ollut elämässäni isää. Myöskin siitä, että elämäni kauheimpana aikana äiti oli ainut ystäväni joka pysyi rinnallani ja pysyi vahvana tukiessaan minua.

15. Inhoan ihmisiä jotka valehtelevat, inhoan ylimielisiä ihmisiä jotka arvostelevat muita jokaisessa asiassa.
Tekopyhyyskin on mielestäni oksettavaa.

16. Olen ollut n. 5 vuotta kasvis-syökä enkä aijo enään koskaan syödä lihaa. Ajatuskin etoo.

No en nyt jaksa enempää pohtii mitä sanoisin, kerron sitte joku kerta taas kun jaksan miettiä: DD
Mutta...

I wish you'd see it in my face
But I'm caught up in those long lost days
And how can I even make you see
When I don't even know me

Following my footsteps home
This time I'm walking all alone
Trying hard to be someone I don't even know

I feel like a shadow
Walking behind who you think I am
Just like my shadow
Wanting to see the sun again
I'm your shadow
And I'm lost
Just like my shadow

Thought I'd like me bright and new
But my candle burned out long before you
Now I'm the one whose got to pay
I'm finding me a better day

Following my footsteps home
This time I'm walking all alone
Trying hard to be someone I dont even know

I feel like a shadow
Walking behind who you think I am
Just like my shadow
Wanting to see the sun again
I'm your shadow
And I'm lost
Just like my shadow

Sun light is my life
I can hardly comprehend
Sun light is my life
I cannot understand

I feel like a shadow
Walking behind who you think I am
Just like my shadow
Wanting to see the sun again
I'm your shadow
And I'm lost
Just like my shadow

Sää on tänään alakuloinen, harmaa ja ankea.
 Pitäisi jaksaa tehdä vaikka mitä vaikka jaksaminen ei juuri nyt kiinnosta.
Tänään tapaan ystäväni ja saan vihdoin sen bridgen! (pelottaa).
 Sanon nyt suoraan ettei kyllä pätkääkään kiinnostaisi lähteä minnekkään.
Tahtoisin vain notkua yöpuvussa koko päivän katsoen turhia tv-ohjelmia.
 Kenties kuuntelisin musiikkia ja voisin vaikka piirtää. Tai leipoa...
tahtoisin tehdä piparkakku talon, sellaisen pienen ja soman.
 Kimaltelevan ja onnellisen mökin.
En ole vain saanut sitä vieläkään aikaiseksi vaikka kaapissa lojuu piparkakku taikinaa.

 Eilen tein pannukakkua ja jouluisen kuivakakun!
Löysin täydellisen vegaanisen kakun ohjeen ja olihan se testattava!
Olen tyytyväinen loppu tulokseen ja lahjoitan kakun ystävälleni joulutervehdyksenä.
Koristelu meni kyllä hieman mönkään, kun tein mansikanmakuisesta tomusokerista kuorrutteen ja lisäsin hieman
liikaa vettä eikä nyt kakun rusehtavalta pinnalta se juurikaan erotu.
Ehkä maku sitten korvaa kauniin ulkonäön. Eipähän ainakaan ole kakku sitten pelkästään
päältä kaunis ja sisältä läpensä paha.
 Jos jotain kiinnostaa kyseisen kuivakakun ohje niin kyselkää niin kerron:)
Mikäli kukaan blogiani lukee, heh.

Olen miettinyt pääni puhki, että mitä ihmettä annan äidille tänä vuonna joululahjaksi O_o
Noh, kai vielä ehdin jotain keksiä ja löytää.

Olin yö tupakalla ja tajusin jotain.
 Tajusin jotain pientä, mutta minulle suurta.
Koivu joka asuu vastapäätämme on ainutlaatuinen,
 Se on niin kaunis näin talvella, kovalla pakkasella. Se on täynä huurteisia oksia,
jotka roikkuvat pitkin puun muotoja. Puussa asuu pieni hevonen.
Hevonen on kaunis, aivan kuin se muistuttaisi minua elämästä jota minulla on jäljellä.
 Se puhutteli minua. Antoi voimia elämään, huomatessani sen.
Kaunista. Pieniä elämän iloja, niitähän onkin olemassa.
 Ja pian on joulukin<3

mmm...

Ja plaah, nakertaa.
 Sain yöllä nukutuksi ehkä juuri ja juuri tunnin.
Sitten aamulla, kun join kahvia ja katsoin telkkaria ennen, kuin piti lähteä minä nukahdin...
Nukuin tunnin taas ja heräsin panikoiden.. Sinne meni sekin koulu mahdollisuus.
 Miksi helvetissä aina käy näin? Miksen osaa nukkua?..
Juuri nyt vihaan itseäni, taas pilasin yhden mahdollisuuden elämässäni.

I have to be stronger so that I can be there,
There must be a better person to be true.

tiistai tiistai

Tänään sain laitettua joulutervehdyksiä postiin sukulaisille ja perheelleni.
 Ystäville pitää vielä antaa, mutta luultavasti kasvotusten.
Eilen vaihdoimme Jesperin kanssa järjestystä ja koti on jouluinen.
 Tahtoisin kyllä sen olevan vielä jouluisempi, olisipa jouluverhot!
Voisin harkita kangaskaupassa piipahdussa ja itse ommella.
Tiedän osaavani. Mummulta sain kunnon neuvot, saadessani häneltä ja vaarilta
ompelukoneen. Ompelu on mukavaa, mutta voin vain kuvitella kuinka Dina pyörii jaloissani ja
ihmettelee sen tasaista hurinaa.

Huomenna on Helsingin diakonia opistoon se haastattelu vihdoin, kun viimeksi olin kipeä.
 Hiukan jännittää, mutta enemmän kyllä se miten jaksan herätä ennen kuutta...
Kuolen.
 Huomenna ystäväni ystävä tekee minulle uuden lävistyksen ja pohdin, että
otanko silmien väliin vai uudestaan snaket?.. No sen näkee huomenna.
Ehkäpä laittelen kuvia jos keksin mistä kaivan samsungin kameralle johdon jota en omista-.-
Ajattelin ruveta lisäämään tänne ruokaohjeita ja kuvia aina välillä kokkauksistani, kun ruokaaiheinen blogini
on hieman lössähtänyt..
 Voisin jopa lisäillä kuvia askarteluista yms.
Juttelin tänään tätini kanssa ja se sai minut hyvälle tuulelle.
 Ympärilläni on monia ihmisiä jotka välittää, vaikka heidän kanssaan ei näkisi usein tai saati juttelisi.
Minun olisi vain muistettava useammin heidän olemassa olostaan.
 p.s. ulkona on aivan liian kylmä hrrr. mutta mukavan jouluista.

hope to maintain friendships

Ja niin se viikonloppu jälleen hujahti ohi todella  nopeasti.
 Perjantaina meillä piti olla pikkujoulujuhlat joihin tein joulutorttuja sekä
feta torttuja joissa oli täytteenä fetaa,aurinkokuivattuatomaattia sekä oliiveja.
 Vieraita tuli vain muutama, mutta hekin toivat osansa tarjottavista kuten sipsiä, suklaata
ja karkkia. Itse tarjosin myös popcornia ja suolatikkuja.
 Harmittaa, kun oikeastaan kukaan ei tullutkaan...
Perjantai oli kohtalaisen mukava vaikkakin pettymys odotuksiltani.
 Lauantai sitten meni pienoisessa väsymyksessä ja sunnuntai olikin kotipäivä seurana sinkkuelämää
tuotantokaudet sekä hyvä ruoka.

Olen pitänyt hieman yhteyttä menneisyyteeni, joka saa oloni paremmaksi.
 Hieman liian toiveikkaaksi.
Mieleeni kohoaa jatkuvasti muistoja hyvistä ajoista.
 Ilosta, hauskuudesta, uskosta, hulluttelusta sekä siitä, kuinka osasin nauttia elämästä miettimättä edes tyhmien
tekojeni seurauksia.
 Jossain sisimmässäni pelkään satuttavani jälleen itseäni, pelkään tulevani taas jätetyksi.
En vain tahdo sen haittaavan elämääni, en tahdo sen estää minua olemasta.
 tahdon vain nauttia näistä tunteista.
 En voi jatkuvasti pelätä, en voi jatkuvasti istua ja minimoida mahdollisuuksia.
Toivoisin saavani yhteyden jälleen ystävään joka oli joskus minun koko elämäni.
 Hän oli minun, en ollut mitään ilman häntä.
Se rakkaus oli todella suurta ja osasin nauttia siitä täysin.
Muistan jokaisen yhteisen hetkemme, muistan aivan kaiken.
 Hämyiset illat helsingin kaduilla, muistan jokaisen hetken jolloin olimme lähekkäin.
En ole tuntenut varmaan kenenkään kanssa niin paljoa, en ole kokenut niin monia tekoja en tunteita.
 Tuo tyttö oli minun kaikkeni, tuo tyttö oli toinen puoliskoni.
Ilman häntä olen ollut pelkkä puolikas.
 Nyt luotan siihen, että voisin saada edes palan hänestä takaisin itselleni.
Tällä kertaa olen vain hieman vahvempi, hieman viisaampi.
Kun näen hänet vihdoin lähiaikoina aijon kertoa hänelle tämän kaiken.
 Aijon kertoa, kuinka ilman häntä olen ollut yksin.
Tiedän, että minun on oltava tällä kertaa varovaisempi, olla luottamatta liikaa.

questioning myself

Clearly, clearly I remember
Days of useless crying
Almost feeling dead

Yö syvenee ylleni, kello se vain kulkee.
 Silmäni eivät sulkeudu, eivät kiinni painaidu.
On Turhauttavaa valvoa yöstä toiseen, kun muut nukkuvat.
 Kostautuu tämä unettomuus aina joka saatanan päivänä.
Päivinä jolloin minun olisi oltava vahvempi, oltava ihminen ja elää.
 Ennen kaikkea olla minä.

En ymmärrä mikä minuun on taas mennyt. Olen kadonnut, hajoamispisteessä.
 Viimepäivinä, viimeviikkoina, viimekuukausina...
Olen ollut uneton, ahdistunut, uupunut, sairas, surkea ja sulkeutunut.
Sulkeudun yksin tähän omaan surkeaan mailmaani.
 Suljen jokaisen ihmisen pois viereltäni, vaikka tahtoisin pyytää heitä jäämään.
Tahtoisin heidän pitävän minua kädestä ja olla päästämättä koskaan irti etten katoaisi lopulta kokonaan.
En vain pysty. Sanoja ei ole, minua ei ole.
 Ei ole riittävästi jaksamista olemiseen.
Sattuu ajatella. Miksi elän näin? Miksi tuhoan kaiken ajan? Nuoruuden? Ihmisen onnellisimman ajan?
 Minulla ei ole nuoruutta, ei onnellisuutta.
Tahtoisin niin kovasti pätevää apua ongelmiini... En loputtomia tietämättömiä ja ilkeitä psykiatri tätejä saati
muita lääkäreitä, ei osastoja!.
 Tarvitsen kunnon lääkityksen joka mieleeni tehoaa, lääkkeen joka auttaa minua nukahtamaan, auttaa pääsemään paniikki kohtauksen ja pelon yli. Tarvitsen terapia muodon joka jääräpäiseen pahaani tehoaa.
 Tahdon jaksaa tehdä työtä ja opiskella, jaksaa siivota ja jaksaa tavata ystäviä.
Tahtoisin jaksaa kaikkea mitä kuuluukin.

Ja toiseksi, toinen valituksen aihe tai huolen aihe.
 Joulu, perhe, Ouluun meno ja plaah.
Tahdon perheeni luo jouluksi, tahdon todella.
En vain jaksaisi sitä paskaa uudestaan ja uudestaan, että perheessä dokataan ja dokataan vitusti.
 Kaikki paska kaadetaan minun niskaani ja olen syyllinen kaikkeen. En vain jaksaisi.
 Olisipa tällä kertaa niin, että kaikki olisi hyvin.
Pelkään joulua jota niin joskus rakastin, ja rakastan edelleen sisimmässäni.

ja nyt tupakalle->

Olisipa elämälle kaavat, olisipa kaikki valmiiksi kirjoitettu mailmaan.
 Voisin seurata tarkkoja viivoja, kuinka toimia.
Päätöksiin en tarvitsisi itseäni, pelkkiä käsikirjoituksia.
 Voisin punnita muutamista vaihtoehdoista, ja tehdä helposti kaikki valinnat.
Kuinka nyt valita, kun en tiedä mitä valinnoista seuraa?
Tähän mennessä olen tehnyt vain vääriä valintoja.
Enhän minä muuten olisi tässä...
                       En olisi elänyt merkityksetöntä elämää.
 Pelottaa ettei minulla ole enään mitään eikä ketään.
 En halua olla yksin, mutta en osaa olla yhdessä.

Dirty little secret

Aika on kulunut ja kulunut kulumistaan.
 Nettiä ei pitkään aikaan ollut käytössä ja nytkin on vain hetkellisesti joten voin kai vain
nauttia siitä ja muistaa kirjoitella tänne.
 Elämässäni ei ole tapahtunut mitään muutoksia.
Edelleen olen kotona, enkä ole saavuttanut mitään hyödyllistä.
 Kohta onkin jo joulu ja menen taas ouluun.

Juon kahvia ja on minulle aamu.
Kello löi jo yli kahdentoista, mutta hereillä aikani olo on pieni.
En osaa vaihteeksi nukkua ollenkaan.
 Valvon sängyssä aamun pikkutunneille ja yritän nukahtaa.
Unettomuudessa vihaan sen mukana tuomaa ahdistusta, kun asiat alkavat pyöriä päässä
lakkaamatta. Milloin ahdistaa vain ja milloin stressaa.
 Murehdin tulevaa ja murehdin eilistä.
Miten ikinä pystyn pysymään koulu/työ elämässä, kun nukkuminen on olematonta?
 Päivisin olen liian väsynyt mihinkään ja öisin olen pirteämpi, kuin koskaan.
Se ei ole normaalia. Se on todella turhauttavaa.
Tarvitsen uuden psykiatrin joka määrää minulle nukahtamislääkkeitä, ahdistuslääkkeitä sekä
mielialalääkkeitä.
 Enhän minä voi elää ilman niitä, kun monta vuotta olen pumpannut kaikkea tuota paskaa sisääni päivästä
toiseen. En suinkaan ole riippuvainen, mutten osaa olla ilmankaan.

Viimeisen kuukauden aikana olen ollut henkilökohtaisesti erittäin huolissani itsestäni.
 Tunnistan nämä tunteet sellaisiksi joita olen kokenut muutamat vuodet sitten.
Tämä tunne oli ennen ensimmäistä osastojaksoani.
 Vedän huomaamattani itseäni yhä vain syvemmälle pimeään.
En saa putoamista loppumaan.
 En osaa vastata lähes koskaan puhelimeen, en jaksa olla sosiaalinen enkä muista olla itseni.
Hiljalleen eristäydyn jälleen koko mailmasta.
Miten tällä kertaa pääsisin tästä ylös, kun äiti ei ole pelastamassa minua?
 Aamuisin tahdon jäädä vain sänkyyn makaamaan, keksin syitä miksei tarvitse tehdä mitään.
Päivisin tahdon tavata ystäviäni ja olla pirteä, mutta en vain pysty.
Se on liian raskasta.
 Illat sitten itken surkeaa elämääni, itken itseäni ja loputonta kipua jokaisessa solussani.

 Tervetuloa helvettiin.

Tahtoisin sanoin kuvailla elämääni, mutta se on vaikeaa.
Kirjoittaminen on monimutkaista ja puhuminen mykkää.
 Olen tavallaan eksynyt suureen metsään, jossa jokainen tumma puu nauraa minulle.
Kierrän mustaa kehää, pääsemättä kehästä ulos.
Kahleet pitävät minua sen keskellä. Palaan aina saman suuren ja ilkeän puun luokse vaikka pääsisin edes hiukan eteen päin.
 Minulla on avain kahleisiini, mutta en uskalla käyttää sitä.
tahdon ulos tästä kahleet mukanani, sillä niistä luopuminen olisi liian suuri muutos.
Pelkään ettei niiden jälkeen minulla olisi jäljellä muuta, kuin tyhjä kuori, tyhjä sydän.
 Vihaan noita pieniä piruja jotka kiroavat minua mielessäni, ne huutavat korvia raastavalla äänellä olemaan
täydellisempi, ne rankaisevat minua virheistäni.
 Vievät raimmat ihmiset piiloon minulta.
Lupaavat heidän tulevan takaisin kunhan olisin arvokas ihmisenä, täydellinen höyhenenä.
 Alkoholi ja sekavuus saattaa hetkeksi vaimentaa nuo äänet jotka ovat liimautuneet jokaiseen soluuni.
Elämäni on pelkkä pieni likainen salaisuus.