Hyvää seuraa, sekavuuksia, jotain ehkä tuhannetta persoonaani ja jotain mistä tajusin
koko viikon kuluneen hujauksessa.
Perjantai oli kai se paras.
Ja jälleen voin tunnustaa, että ajan tajuni on totaalisen solmussa.
Hyvä, kun muistan mikä päivä, saati kuukausi on.
Sitten, kun kysytään:" mitä teit alkuviikosta?"
Pohdin niin, että aivoja särkee,
Mutta vastaten silti:" Jaa a, älä multa kysy...mmm..
Sentään opon kanssa sain puhuttua.
Sovittiin, että nyt alkuviikosta käyn allekirjottamassa sen keskeyttämis paperin.
Ja huom. se on helvetin hyvä juttu.
En menettänyt opiskelupaikkaa, ja jatkan sitten syksyllä.
Sitten uusien ykkösten kanssa, niin en ole jäljessä.
Näin on paljon paljon parempi, sillä eihän jaksamisestani tullut mitään.
Yrityksetkin olivat naurettavan surkeita.
Kevät meneekin sitten kipinän ja elämän hallinnan opettelun parissa.
Tai miten sen nyt ottaa...
Kipinässä alkaa ryhmä, josta päivärytmiä, opettelua siihen ettei anna
ahdistuksen jättää kaikkea tekemättä, sosialisointia,
asioiden ajallaan hoitamista, lääkäri asioiden pinoamista ilman solmuja.
Kaipa löydetään sitten se hyvä nukahtamis lääkekkin.
Aiemmat, kun sattumoisin ovat olleet katastrooffi...
Eipähän kaikki voi kaikille sopia, eihän?
Minuuteni saastainen paholainen yrittää taas liian lujasti päästä valloilleen.
Se kynsin hampain yrittää piikkilangallaan sitoa kaiken mitä
jäljellä vain on.
Peili huutaa minua kiroten eteisessä,
Sen edessä seisoessa, tuntuu siltä että olisi linnanmäen
vekkulassa. Siellä missä peilit näyttävät hassuja kuvia.
Omapeilini sattuu, vain näyttää lihavoivia eri ulottovuuksia.
Nauraa joku kimeästi, korviin vihlovasti.
-mitäs annoit itsesi olla täysin kuriton, sellainen säälittävä?-
Vaaka piinaa, tuolla lipaston alla.
Helvetisti se vaatiikin etten siihen astu.
En ainakaan päivittäin, en siinä ravaten tunnin välein.
Myönnän, että auttaa sen estämiseksi se etten vain uskalla.
Joka tapauksessa osaisinpa olla rauhassa juuri sen kokoinen,
kun olen.
Nauraen itselleni, kun huomaan suurentuneeni.
Huolestuen, pienentyessäni.
Jos vain voisin silloin iloisesti sanoa:" Nyt sitten
sata levyä suklaata".
Yritän kovasti, vain saada mielen hallintaani.
Nyt, kun kaikki tuntuu olevan liiankin pimeää ja koleaa,
sellaista sumeaa, kuin olisi sumua sokaistuakseen.
 |
| Aika somat tissit. |
Niille tärkeille ihmisille, joita olen tavalla tai toisella satuttanut.
Kirjoitan siitä, kuinka olen pahoillani.
Tahdon kertoa, että heitä rakastan.
Kerron, että muuttaisin kaiken tekemättömäksi,
maalaisin taivaan kirkkaan siniseksi ja heille omat tähdet tuonne korkealle.
Voisimme sitten kaikki olla ikuisesti yhdessä, pelkäämättä mitään.
Olisimme ilman ikävää.
Se ikävä, kun saa silmät kostumaan.
Enkä edes uskalla siitä kaikille sanoa vielä.
Ainakaan en tiedä miten asian kuvailisin ja kertoisin.
Huominen vähän pelottaa, saa ihoni kananlihalle.
Se on varmaan aika surkea päivä, vaikka voisinkin toivoa sen olevan kiva ja aurinkoinen.
Sellainen vain sattuu olemaan aika vaikea saavuttaa.
tänäänkin vain tein suursiivouksen, välillä silmissä sumeten.
Luulinhan hetken aina pyörtyväni.
Olinkin kai sitkeä ja sitten jatkoin tuntematta kipua kehossani.
Nyt voin hyvillä mielin yrittää tänään nukkua.
Huominen, kuitenkin.
Tiistai, ei rahaa, ei sitä mikä saa hymyilemään, ei henkiin herättävää.
Sellaista ei ole millä muuttaisi todellisuuden toisenlaiseksi.
Ja taas rakastaminen, tuntuu siltä että se sattuu liikaa.
Kirvelee, kun rakastaa kaikella elinvoimallaan.
Kullalla ja minulla olikin eilen kuukausi päivä.
Olikohan 7 vai 8 ? No jokatapauksessa unohdimme.
Eilen se sitten olikin kipeä, niin ihmekkään kun oksentamisen ja tärinän ohella unohtui.
Itse keskityin siihen, että väsytti ja yritin auttaa potilasta.
soul asylum - runaway train
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti