Lähimuistini on huonontunut huomattavasti ja miestä lie johtuu.
Välillä tuntuu siltä, etten muista ollenkaa mitä olen viimeisen vuoden
aikana tehnyt, miltä on tuntunut tai ketä olen ollut.
Viime yönä oli vaikea nukahtaa, kun jalkaa kutittiO_o
Ja kaiken lisäksi olo oli tukala.
Minua itketti, oli ikävä entistä elämää.
Ikävöin perhettäni ja murehdin sitä mitä olen kaikille aiheuttanut.
Mielialani on ollut melko tasainen tähän mennessä tänään,
mutta viimeisen tunnin aikana on alkanut tuntua jälleen siltä
etten saa henkeä.
Pahat asiat kipuavat mieleeni ja yritän kaikin keinoin työntää niitä pois
mielestäni.
Olisipa se niin helppoa.
Muistan, kun asuin vielä kotona ja voin pahoin.
Äiti oli aina vierelläni ja halasi, kun sitä tarvitsin.
Minulla oli aina joku joka sanoi kaiken muuttuvan paremmaksi.
vaikken sitä välttämättä uskonut se tuntui silti hyvältä.
Kotona oloni on aina tuntunut erityisen tärkeältä.
Minulla on merkitystä perheeni keskellä, tai ainakin ennen oli.
Olen aina ollut siskojeni tuki ja turva, kun heillä on ollut paha olla.
Olen ollut heidän tukenaan ja ollut vahva omasta olostani huolimatta.
Minusta on ihanaa hoitaa siskojani, kun vanhemmat ovat poissa kotoa.
On ihanaa vaikka tiedän heitä surettavan, kun eivät tiedä missä äiti on.
En toki nauti siitä, että heillä on kurjaa mutta kun saan olla kerrankin se
joka huolehtii ja lohduttaa.
Silloin tunnen itseni tärkeäksi, kun saan halata ja pyyhkiä kyyneliä,
saan laittaa ruokaa ja leikkiä heidän kanssaan.
Toivottavasti pystyn vielä itse joskus saamaan oman perheen.
Omia lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti