Suloisuutta, rakastan sinua.
Rakastan sinua mutten kykene olemaan arvoisesi. Olen vain minä.
Olen haavoittunut ja jo valmiiksi kuollut, henkisesti.
En kykene peittämään pahaa oloa sinulta, puran sen vain sinuun.
Anna anteeksi rakas.
päivä on ollut mielenkiintoinen. Vaihdoimme järjestystä asunnossamme ja siivosimme.
Uuvuttavaa, uuvattavaa.
Mieliala on ollut melko mukava koko päivän mutta aika ajoin olo on ollut kuitenkin
se sama paha pelkotila, ahdistus ja kataluus, ikuinen kamaluus.
Kuinka jaksan taistella itseni tästä irti? Ehkä en vain jaksa koskaan loppuun asti.
Mieleäni piristi se, kun kulta yllätyksenä oli sytyttänyt kynttilöitä ja kaatanut lasilliset punaviiniä (ei humala mielessä)
pelkkä romanttisuus ja sitä minä juuri arvostan, rakastan<3 Eihän kumpikaan meistä edes pidä viinistä, mutta pitää olla aikuinen... ainakin pitäisi olla.
Särkyneenä ei kykene kasvamaan, ei elämään.
Olisimpa edelleen sama Suvi, kuin vuosia sitten.
p.s. ikävöin äitiä, ikävöin perhettäni. Pelkään heidän hyljänneen minut oikeasti.
Ikävöin,ikävöin,ikävöin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti