Näin pimeinä syys päivinä olo on erityisen uupunut.
Tahtoisin aamuisin jäädä makaamaan peiton alle, halki päivän ja halki yön.
Toki minä rakastan syksyä, mutta tämä pimeä saa minut suremaan.
Olo on hieman yksinäinen. Olen yksin kotona, vailla seuraa tai tekemistä.
Tuntuu siltä, kuin olisi myöhä ilta.
Olisipa minulla hyvä kirja luettavana.
Voisin vetää villasukat jalkoihini ja käpertyä viltin alle lukemaan.
Voisin sukeltaa kansien sisään miettimättä omaa elämääni.
Voisin kuvitella olevani joku muu.
Tämän kuun aikana pääsen jälleen kotiin käymään.
Olen siitä hyvinkin iloinen, mutta minua pelottaa.
Ovia aukeaa, ja huomaamattani se jo suljetaan selkäni takana.
Kotona on raskasta näyttää onnelliselta, on vaikeaa peittää arvet tuoreet ja menneet.
En tahdo näyttää perheelleni kuinka vaikeaa elämä minulle vielä tänäänkin on.
On niin vaikea myöntää, etten koskaan sittenkään ole tullut onnelliseksi.
Kaiken lisäksi on kamala palata sinne, koska pois lähteminen on aina yhtä kamalaa.
Kyyneliä ja vilkutuksia. Huutoja junan perään.
Tahtoisin tietää miksen osaa irrottaa otettani tästä kaikesta.
Miksi en voi jättää syömishäiriötä ja masennusta taakseni?
Ehkä siitä on tullut oma turvapaikkani.
Aina on jotain mitä ei voi menettää.
---------------------------------------------------------------------------------
Viikonloppu taas meni hyvin nopeasti.
Perjantai aamun ja päivän touhusin kaikkea.
Siivosin ja valmistelin Jesperin 21.vuotis syntymäpäiväjuhlia.
Leivoin mokkapaloja ja mini pizzoja.
Ilta meni loistavasti ja oli hyvä olla.
Hyvä olla humaltuneena.
Unohtaen tylsän ja tukalan arjen.
Näin silloin kolmea ystävääni joita en ole aikoihin nähnyt.
Olemme tunteneet jo ensimmäisestä luokasta asti ja yhden heistä tunsin jo 5-vuotiaana.
Kaiken tämän menetetyn ajan jälkeen pystyin olemaan heidän kanssaan täysin oma itseni.
Pystyin puhumaan kaikesta ja tuntui turvalliselta.
vanhat hyvät ajat kipusivat mieleeni ja tahdoin vain hymyillä.
Olisinpa edelleen siinä ajassa, kun kaikki oli kaunista.
"Muistot eivät vaalene koskaan, ne eivät katoa.
Muistot pitävät minua hengissä,
syleilevät minua lämmöllään, aina kun ne tahdon muistaa.
Unohtaessani ne hetkeksi olen yksin."
Toivossa minä voin vain elää,
vielä tämä paha jättää minut ja
kaikki on melkein niin, kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti