Vatsa on tänään jo toista päivä tuskaisen kipeä.
Ei ole aavistustakaan mistä voisi johtua, mutta sen voin sanoa että on kurjaa!
Kurjaa, kun pitäisi vain löhötä sängyn pohjalla (ja niinhän tänään teininkin paitsi illalla, kun
levottomuus iski).
Jokainen liike sattuu,liikkumattomuus sattuu, inhottavaa mutta myös
vessa tarpeidenkin tekeminen on tehnyt kipeää.
Jossei aamuun mennessä helpota käyn terkkarissa!
kello on 04:51 ja ajattelin valvoa koko yön.
Ainahan voi päivällä nukkua.
Eilen sain kutsun mallikoekuvauksiin!!!!!
En meinannut uskoa silmiäni, kun kutsu ilmestyi sähköpostiini.
Minut on valittu 15 ihmisen joukkoon kaikista hakemuksia
kysymysten, kuten paino,pituus,harrastukset,tulevaisuuden sunnitelmat yms ja kuvien perusteella.
vaude. Huono puoli taas on se, että siellä otetaan mallikuvakansiot hinnalla 180 e (100 kuvaa),
mutta onneksi sen voi maksaa osamaksuissa.
Vihdoin jotakin mukavaa taas.
Tänään olen tarkemmin perehtynyt swappaukseen! ihanaa <3_<3
Kiitoksia Maijulle mukaan ottamisesta, innostamisesta ja opetuksesta.
Marraskuussa onkin sitten siitä aiheesta miitti^^.
Kahvia kitusiin ja huomenna ärhentelyä yliväsymyksen puolella.
p.s. mieliala on turvallisella tasolla iloinen, kunhan vain nyt pysyisikin siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti