Sunnuntaina? kuolin ja väsyin.
Maanantaina? Väsyin edelleen iltaan asti.
Maanantai iltana? Join pari kaljaa, riippuen mikä on pari.
Tiistaina? Eilen mä aamusta asti kaverinkaa juoksin pitkin helsinkiä.
Löysin paikan josta saan ilmasen rokotuksen ja mukavia ihmisiä.
Sellaisia lämminhenkisiä jotka ainakin päältä päin näyttää ymmärtävän ja suvaitsevan.
Eilen illalla sitten olo olikin niin kehno ettei edes veden juonti luonnistunut.
Nukkumaan mä menin oksennus ämpärin ja ketipinoreiden kanssa.
Mun mielessä oli sumeaa.
Tänään mä heräsin suht ajoissa, mutta todella uupuneena.
Päätin, että huomenna sitten menen kelaan ja kipinään.
Käyn ottamassa sen rokotuksen ja yritän hymyillä.
Tää päivä on täynnä ahdinkoa ja vanhoja salkkareita.
Kahvia ja tupakkaa.
Odotusta, odotusta, pelkoa ja lämmönsäätökyvyn sekoamista.
Mun mielen koukeroita, jotka yrittää vetää mua väärille poluille.
Kohta on jo joulu, muttei lunta.
Mä en tiedä mitä edes koko joululta odottaa.
Joka tapauksessa koitan rakentaa siitä hyvän.
Tosin mun mielessä on jotain ei niin normaalia, jotta siitä tulisi paras.
Sellanen ettei mun tarttis murehtia tai tuntea mitään tuskaa.
Ehkä kaikki tai suurin osa mun arjesta koostuu pelkästä
läheisyys riippuvuudesta.
Aina sitä on jostakin haettava.
Sitä ongelmaa aina silti helpottaa se, että mulla on joku oma.
Vaikka sekin aiheuttaa tuskaa ja mielen lahoamista.
Ainahan mä lahoilen, vai?
Olen aika ylpeä siitä, mitä eilen suuhunu sain laitettua.
Tällä kertaa en nukkumaan mennessä vain miettinyt
sitä miksi olen syönyt liikaa.
Vaikka päätänkin aina aloittavani terveemmän ruokavalion.
Raaka ruoka tuntuu hyvältä idealta,
mutta tuskin minulla riittäisi jaksamista siihen, että
saan kaikki riittävän ravinnot päivässä.
Häpeäkseni voin kuitenkin myöntää, että se ravinnon puutehan on aina ollut se pää tavoitteeni... Vain jotta voisin tuntea kontrolloivani itseäni ja elämääni edes pienen muresen verran. Vihaan silti sitä, että tuntuu ettei minulla ole enää mitään itsekuria eikä motivaatiota liikkumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti