Eilinen oli aika ok päivä.
Näin kaverin tiksissä kiertäen muutaman kaupan.
Seilaten myyrmannissa.
Löytäen murulle vielä yhen lahjan, saaden Pekalta pikkujoulu lahjaks ale kengät joita jo
aiemmin olin katellu,
Meidän yhteinen pikkujoulu kahden.
Mansikkakerma likööriä, olutta, siideriä, juustonaksuja dipin kanssa, suklaata ja pähkinöitä.
Elokuvia ja väsymys.
Ehkä olen tulossa kipeäksi, kun jo kuuden maissa illalla olisin halunnut nukkua...
Aamu tupakalla luulin kuolevani.
Käsistä ja jaloista katosi tunto, koko keho tuntu turtuneelta, silmissä sumeni ja oksetti.
Sitten mä vielä päätin vähän nukkua ja hetihän mä nukahdin.
Se ei todellakaan ollut krapula, kun en mä kännissä ollut missään välissä.
Vähän vaa hiprakka.
Miksi juominen ei enää tunnu samalta, kun ennen?
Se lähinnä tuo tunteen, että mietin sitä mitä en sillä hetkellä saa.
Tahdon jotain paljon parempaa.
Ehkä se elämän halu voisi näin alkuun pikkasen tähän auttaa.
Kun en mä enää yksinkertasesti jaksa välittää mihin suuntaan mä itseäni työnnän...
On jo liian arkipäivästä, että yrittäminen ei auta.
Se saa mut vaan väsymään ja lojumaan ainaisessa pettymyksessä.
Kotiin tullessa samantien mulle tuli ahdistunut olo.
Tylsää, ei tekemistä, liikaa mielihaluja joita kitkuttelen.
Mikään ei tunnu miltään olo.
Pahinta tässä kaikessa on se etten uskalla puoliakaan asioista edes itselleni myöntää.
En ole enää se joka olin vielä kevään alussa.
Enkä lähellekkään se joka olin ennen mitään sairastumisia.
Voisin kuitenkin olla aika varma, että mun veri arvot on taas ihan päin persettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti