Tänään taidan olla aika sanaton...
Kerrankin tosin voin olla ylpeä siitä, että hoidin vastuuni.
Pääsin ylös sängystä parin tunnin "nukkumisen" jälkeen, ja jopa saavuin
kipinän palaveriin.
Monta aikuista ihmistä, jotka yrittävät auttaa.
Yrittävät olla syyllistämättä.
Pohjimmiltaan, kuitenkin jokainen tietää, että elämäni tilanne on yksin vain
omaa syytäni..
Yritin hymyillä, yritin olla olematta hiljaa.
Pienen hetken olin varma, että purskahdan itkuun ja sossu tarttui minua olkapäästä
"hali"tavalla ja rauhotuin.
Myöhemmin mukava täti sanoi, että huomasi itketyksen, hymyili ja kannusti eteen päin.
Kunhan en nyt silti hautautuisi kotiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti