Valuvat viemäriin tekosyiden varjolla jolloin voi vain unohtua.
Unohtaa itsekkin olevansa ihminen.
Nyt, kun ei ole sitä joka saa sydämmen sykkimään, ei ole mitään.
Liian helpolta kaikki tämä aiemmin kuulosti.
Liian monimutkaiselta tänään.
Ahdistavana piikkinä lihassa joka ei jätä hetkeksikään rauhaan.
Ei niin jotta voisin vapaasti hymyillä.
Pahalta tuntuu niin avata verhot ja huomata mailman vielä
olevan.
Kaikki on ennallaan ja aika vierii lävitseni.
Läheiset elävät tuolla jossain ja pahoin pelkään jokaisen
unohtavan minut vähitellen.
Pian olen vain olematon.
Haamu tälle kaikelle heikkoudelle...
Ja, kun voisin repiä kaiken kerralla kappaleiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti