Kello on taas jo kohta 3 yöllä.
Katoin elokuvan ja se itketti mua.
En uskaltanu Teemun herätessä sanoa sille oikeen mitään.
Mä olin se kusipää ennen, kun se nukkumaan meni.
En osannut sanoa ees anteeksi.
Eikä se puhunut mulle mitään.
Kahvia sentään kuppiin kaato ja toi, kun pyysin.
Silti ihan hiljaa.
Nyt mietin, että nukunko olkkarin lattialla vai uskallanko mennä sen viereen.
Itku siitä kumminkin tulisi, kun huomaisin sen kääntävän selkänsä mulle.
Mulle tulisi kumminkin liian kylmä ja yksinäinen olo.
Olen paha ihminen olo.
Sattuu taas olla...
Elegeion-scars
Mä oon taas vaan liian eksynyt elämään.
Eksynyt itseeni ja kaikkeen tähän.
Hukkunut kirjaimellisesti henkiseen ja fyysiseen kipuun.
En enään tiedä mitä sanoa tai tehdä...
Edes mun parisuhde ei mua auta eikä pelasta.
Musta lähinnä tuntuu, että se syö mua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti