Or painfully shy
And these scars wouldn't be so hidden
If you would just look me in the eye
I feel alone here and cold here
Though I don't want to die
But the only anesthetic that makes me feel anything kills inside
I do not want to be afraid
I do not want to die inside just to breathe in
I'm tired of feeling so numb
Relief exists I find it when
I am cut
Pain
I am not alone "
Perjantai valuu lävitse päivien.
Päivällä jotain hauskuutta päivään hamuten.
Kierrettiin me Pekan kanssa kauppuja ja mua vaan oksetti.
Ajatukset ei tulleet ihan perässä ja en tiennyt miten olla.
Vaaka sen sanoi jo muutama päivä sitten, että paino on pudonnut pikkaisen ainakin.
Peili sanoo muuta ja nauraa kiroillen.
Nyt hetki sitten vielä se sanoi painon laskeneen.
Mistä minä tiedän onko se rikki vai silmäni sumeat?
Mikä on totta ja mikä on tarua?
Olenko rikki sisältä vai ulkoa.
Kai mun pitäis vaan oppia elämään ja unohtaa nää asiat kokonaan.
Antaa olla ja hymyillä sille rumalle irvistykselle peilissä.
Kertoohan kumminkin Teemu mulle jokaisena sekunttina, kuinka kaunis olen.
Sen mielestä mä olen ihme nainen, sille mä olen kultaa.
Se on mulle kultaa ja syy yrittää kasata itseäni.
Kuitenkin tuntuu siltä, että olen liian yksin kaikkialla.
"En näe, en kuule.
Katson ja kuiskaan, kuinka suloista on suola kyyneleiden.
Sitruunan happamia valheita on hymyt.
Sekoamis pisteen pahoja unia päivät."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti