Eilen jopa jaksoin liikkua asunnostani ulos.
Kaverille menin tatuoitavaks.
Vanha kuva kyynerpäässä tehtiin loppuun.
Ja voin sanoa sen sattuneen oikeasti.
Lisäksi aloitettiin uutta, puoleen väliin päästiin.
Ranteisiin tekstit stay strong.
Ensiviikolla toinen ranne ja sana.
Peitetään arvet tautoinneilla.
Mutta tuo kyseinen lause käsissäni merkitsee minulle paljon.
Se potkii minua eteenpäin jaksaen olla itseni kanssa.
Jaksamaan kaiken mitä päivät tuo tullessaan.
Kuvia lisään kuvista kuhan saan kameran akun ladattua.
On perjantai ja aamulla oli kai krapula jokatapauksessa.
Kaveri tuli tänne ja se halus tarjota mulle ja teemulle yhet.
Ja olihan meillä kotona kaljaa ja kaverilla vähän savua.
Enhän mä osaa koskaan sanoa ei, ei mua edes kiinnosta kieltäytyä.
Otetaan vaan kaikki mitä saadaan irti, kunhan mulla on hyvä olla ja seuraa.
Vaikka miljoona kertaa mistä tahansa tilasta huolimatta olen niellyt kyyneliä tai paskaa sisälläni.
Aina ei vain jaksa ja sit katoan.
Just nyt haluaisin tehdä jotain,.
Mun vieressä seisoo valkkari pullo ja se innostais.
Mut ei näin, seurana teemu ja sen peli turnaus.
En mä yksin haluu olla kännissä, sillon mulla on vaa paljon puhuttavaa.
Ainakin ylensä.
Kaverille voisin mennä, mut yksin en haluu sinne seikkailla tuolla sateessa.
Olen vaan ollu aina liian kännissä siellä ollessani.
Jopa aamulla lähtiessä.
Eikä se tunnu hyvältä idealta olla kahdestaan humalla kyseisen miehen kanssa.
EI siitä ikinä ole tullut hyviä seurauksia enkä halua tehdä mitään tyhmää.
Tiedän etten ajattele mitä teen.
Kun olen oikeasti niin humalassa, että katson kieroon.
Ja teen asioita joita en muista tai muistan ja kadun koko sydämmestäni.
Just mietin, että onko mulla edes unelmia enää?
Olen liian tottunut siihen, että niitä ei saavuta ja ne aina kaatuvat.
Fuck mitä paskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti