Heräsin aivan liian myöhään, ajatellen olevan lauantai.
Eiköhän se puhelin kuitenkin muistuttanut minua siitä, että on perjantai.
Koulu, miksi et tule luokseni?
Miksei se herätä minua horroksestani?...
Tälle pilviselle päivälle olisi tarjolla ystävän synttärit.
Juhlat tutun baarissa pelkästään kutsutuille kavereille.
Tiedän ilahduttavani tuota poikaa, joka täyttää vuosia saapumalla paikalle.
Ja taidan saapuakkin.
Tuntuu hyvältä, joskus olla hyödyksi tai iloksi ihmisille.
Muutakin, kuin pelkkää loputonta pettymystä tuottava tyttö.
-
Huomaamattani tässä hurahti muutamat tunnit ja en ole edes pukeissa vielä.
Minne päivät oikein katoavat?
Jälleen voin myöntää tuntevani, kuinka ahdistus yrittää kivuta ylleni.
Sen tuntee sisällä päin jokaisessa solussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti