Nyt on jo kai sunnuntai, tai koska on yö ja kello on yli kakstoista.
Oltiin Kirkkonummella ja nyt meillä on kissa.
Mua ujostutti aikalailla olla siellä enkä tienny mitä sanoa tai miten päin olla.
Saatiin Teemun äidiltä kissa, sellanen muutaman vuoden vanha ja lihava.
Toinen ei ensin kauheasti innostunu, mutta sanoin ettei siltä kysytä.
Katja ties, että haluan kissan.
Nyt haluisin kans koiran.
Täytettä elämään jota halia.
Tarttisin nyt kai muutakin täytettä.
Puhuin äidin kanssa tänään ja hävetti myöntää se ettei mulla meekkään niin hyvin, kun se luuli.
En ole vieläkään aihe ylpeyteen.
En olekkan terve ja tasapainoinen.
Puhuttiin mun isästä ja serkusta, niiden huume ongelmista.
Ollaan puhuttu kanssa mun ystävistä.
En mä äidille voinut sanoa mun tehneen ties mitä.
En ainakaan, koska yritän nousta jaloilleni.
Enkä halua sen tuomitsevan mua mihkään.
On vaan kauhea ikävä ja haluan Ouluun.
Kerrankin haluan sinne, mailman toiselle laidalle.
On liian ulkopuolinen olo ja tarvitsen Teemun tuekseni.
Vähintään siihen, kun lähden ja tiedän itkeäni jälleen silmät päästäni.
Olisi kulta, joka halaa ja pussaa.
Voisin olla pelkäämättä paluuta yksinäisyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti