Nukahdin vasta aamulla, silloin auringon paistaessa.
Heräsin lauantaihin jota ei kai ollutkaan ja vasta melkein illalla.
Istuen ja juoden kahvia musiikki korvillani.
Seurassani ajatukset ja tunteet sotkuiset.
Ajatukset, jotka solmivat minut totaalisen hajoamis pisteeseen.
Sai minut miettimään, mitä teen täällä?
Mitä teen tässä?
Miksi en osaa olla jossain muualla?
Miksen osaa valitat tietä, joka pelastaa ja auttaa.
Miksi aika vain katoaa?...
Kai odotan jatkuvasti jotain parempaa.
Odotan ja uskottelen itselleni sen olevan täällä jossain.
Mikään minussa ja toisessa ei tunnu toimivan.
Mikään ei mene, niin kuin elokuvissa.
Onko onnea olemassakaan?
Tiedän rakastavani.
Rakastan niin paljon, että se sattuu.
Polttaa minut tuhkaksi, joka katoaa ilmaan kevyeeseen.
Kuitenkin, aiheuttaa minulle tuskallisia ajatuksia.
Pelkään etten riitä, olen ehkä korvike.
Olen suuri kompastus kivi.
Joka tapauksessa, tahtoisin nukkua nänä päivät pois.
Nukkuisin jos voisin ja uskaltaisin.
Mielummin sekottaisin psyykkeeni totaalisesti.
Turruttaisin kaiken nauraen heleää sekavuuden tunnetta, joka johtaa
lopulta kuolemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti