Tunteen saa, helpoin pako keinoin.
Tosin se tunne kestää vain sen pienen hetken, jolloin saan suunnatonta mielihyvää.
Unohtaen kaiken muun... Hiljentäen ajatukseni tuskaisesta tuomiostani.
Tahdon tuntea, kuinka jokainen lihakseni on tulessa,
tuntea niiden kouristelevan ja sydämmeni sykkivän tieheään tahtiin verta minuun.
Kävin tänään koululla.
Selitin tilanteeni.
Kerroin etten ole laiska, mutta hullu.
Opettaja ymmärsi, hymyili minulle ja uskotteli ymmärtävänsä.
Kannusti seuraavaan päivään ja niin lupauduin.
Kysyttiin syönkö. Syön minä ja sanoin ettei se ole enää ongelma.
Valehtelin... Syön, en syö ja ihan sama samalla tapaa kaikki kuitenkin jatkuu.
Syön turhaan, ja tahtoisin olla syömättä.
Kadun syömisen jälkeen..
En aina, mutta joskus ja vihaan sitä.
Vihaan sitä etten kykene puhumaan asiasta.
En edes ihmiselle jota rakastan mailmassa kaikkein eniten.
Hymyilen vain ja kerron, kuinka olen terveämpi.
Havahdun ajatukseen seistessäni peilin edessä, havahdun miettiessäni itseäni.
"miten saatoin antaa itseni höllentää otetta?
Kuinka voinkaan olla tälläinen?"
Heitin kaiken työn menemään ja kasvoin.
En henkisesti, sieltä menin vain syvemmälle kaikkeen pahaan.
Fyysisesti olen valtava ja vihaan olla minä.
p.s. sain tänään ehkä suloisimman ja houkuttelevimman viestin puhelimeeni.
rakastan kultaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti