Huomenta.

Paistaa aurinko...

 Aamutupakka kahvin kera sai minut hieman iloiseksi.

Tuli tunne siitä, että olin ollut samassa hetkessä sekä mielentilassa aikaisemminkin.

 Silloin ehkä, kun olen ollut tasapainoisempi?

Pian on uusivuosi.

 Sen mukana tulee tunne joka vuosi siitä, että vuodelta voisi

odottaakin jotain suurempaa, kuin aiemmalta.

 Joka vuosi teen lupausten listan, mutta harvemmin mikään toteutuu.

 Nyt aijon kyllä pitää kiinni ainakin siitä, että aijon olla parempi ihminen.

Parempi läheisilleni sekä itselleni.

Ainakin opettelen olemaan. Eihän yritys väärinkään ole.

 Jokin harrastus kuulostaisi kivalta, sellainen joka saa mieleni aina muualle siihen keskityttyäni.

Tavoitteena olisi vihdoin päästä aloittamaan se terapia.

 Harmi vain se ei ole pelkästään minusta kiinni, vaan monesta asian haarasta.

Tahdon näyttää mailmalle pystyväni parempaan.

 Virheistään oppii vain tekemällä niitä.

Jos voisin pesisin kaoottisen ajatusmailmani sekä erheeni pois, koska tahansa.

 Kunhan vain saisin anteeksi ihmiseltä, jonka tunteita loukkasin.

Oppiakseni olemaan ihminen mailmankaikkeudessa,

 Hymyilläkseni sekä itkeäkseni.

Olisiko parempi pysyä hiljaa, estääkseen pelon paljastumisen?
 Piilottaakseen sen, ettei tiedä elääkö enään seuraavana sekunttina.

Olo on, kuin rikkirevityllä valokuvalla.
 Unohdettu, jätetty ja poltettu.
Täysin pois heitetty, kuin särkynyt posliini lapsi.

Ojensin käteni, ojensin sen tietäen olevani itse täysin hajalla.
 Tahdoin silti auttaa, olla tukena ja antaa tunteiden vallata sieluni.
Yritin kuitenkin vastustella riippuvuutta sinusta.
 Sorruin, murruin ja rakastuin.
Palkaksi sain yksinäisyyden sekä tyhjyyden.
Tunnen itseni jälleen petetyksi.

Pettänyt olen itseni.
 Kontrolli jokaiseen asiaan minussa on hukassa.

Huterasti jälleen huomiseen

Aika kuluu edelleen, se on minussa mutten minä ajassa.
 Olen sekunttikello joka tikittää muttei liikuta viisareitaan.
Kaipaan valoa ilman katkeruutta ja ahdinkoa.
 Hetkestä toiseen tunnen, kuinka vajoan ja vajoan aina vain alemmas.
Mieleni heikkenee, se ei pian kykene taistelemaan ololle katalalle.
 Ei voi olla katsomatta silmiin mustiin, jotka kertovat salaisuuksia tuonpuoleisesta
helpotuksesta. Valheitahan ne vain ovat mutten jaksa kieltääkkään.

 Entinen elämäni.
En osaa päättää tahdonko takaisin siihen, kun olin vielä terve ja omistin itseni kokonaan
vaiko siihen, kun olin pieni enkeli.
 Kosketuksiin hajoava ja salaa onnellinen pienuudestani.
Tahdon olla höyhen joka leijailee ilmassa pidättäen henkeään.
Tahdon olla onnellinen ja eläväinen.
tahdon rakastaa ja saada rakkautta.
Tahdon kaiken. Elämän sekä kuoleman.
 Ahdistustani ei voi sanoin kuvailla, kun tunnen itseni.
Tunnen peilikuvani rikkoutuvan jalkojeni juureen, enkä tunne kipua
vaikka sirpaleet aukaisevat valtimoni.
 Vuodattavat minut lattialle nauraen.

Elämä on harhaa, se on unta.
 Ihmiset ovat pieniä ja huomaamattomia pelinappuloita enkeleiden
mustien ja valkoisten.
 Onko pakko jaksaa pidellä sateen varjoa käsissään, kun minua seuraa
sadepilvi myrskyinen.

<3

Taas jaksan jauhaa samaa. Eilen oli olo kirjottavainen, tiesin kaiken mitä sanoa ja olla sanomatta.
 Mutten voinut kotoa kirjoittaa, en ilman nettiä.
Olin yksin kotona ja ahdistunut, pelkäsin jälleen pahemman kerran ja kaipasin syliin lämpimään.
Syliin joka kuivaa kyyneleeni rakastaen ja suojellen.
 Rakkaus on sairasta.
En edelleen voi olla miettimättä ihmistä joka ei vastaa soittoihin ei viesteihin.
Ei anna anteeksi eikä toivoa tulevasta.
 -Anteeks edelleen, tahdon sinut takaisin sillä ilman sinua sydämmeni ei lyö-

En osaa elää

Johanna Kurkela-ainutlaatuinen

"Keskellä ihmettä
sen tajuu vasta jälkeenpäin
taidat aavistaa jo sen
yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään,
että pystyy elämään"


Biisi sai mut itkemään. Niin koskettava, ja kun mieli on ollut nyt mikä on
niin ei siihen paljoa tarvitse.
 Mulla on ollut jotenki niin epätodellinen olo tänäänkin, etten tiedä edes mitä ajatella.
Ei tämä päivä joululta tuntunut. Ei siinä ollut mitään samaa, kuin ennen.
Ei samaa kuin kotona perheen parissa.
 Koko lämpö puuttui.
Voisinpa paeta piiloon kaikelta turvaan jossa ei tarvitsisi enään pelätä.

On niin väärin etten uskalla turvautua ihmisiin,
En tukeutua vaikka sitä tarvitsisin enemmän, kuin mitään.
 En voi sillä tiedän jokaisen katoavan ajallaan, aina niin käy.
Liian monesti olen joutunut pettymään.
Jäänyt aina yksin pimeään ja yhä uudelleen ja uudelleen
joutunut opettelemaan yksin elämään.

joulu..

jouluja kaikille

Onpa taas joulusta, kun vettä sataa...
 Mun joulumieli on totaalisen hukassa eikä se löydy edes kaapin pohjalta.
Ehkä se tästä pikkuhiljaa.
 Jouluruokakaan ei nyt innosta, kun en haluis syödä.
Turvottaa liikaa ja tunnen kuinka olen lihonut. Levinnyt liian paljon.
 En suinkaan ole enään pieni, en ole kevyt.
Olisipa edes alkoholia piristämässä joulu oloa, olisi jotten kaipaisi perhettäni.

Sadat varjot joulun, tonttulakit ja laulut.
 Tuntea en tahdo, tätä ikävää ja tuskaa.
Tuhannet tunteet ja aamut, ilman sinua niitä
en hymy suin saanut.
Joulu on juhla rakkauden,
 perhe tai kulta, ei ole minulla yhtä eikä toista.
tunne toinen toiselta tunnen vain tuskaa.
Ilman rakkautta kuolen jouluun mustaan.

'm lost inside this darkness and I fear I won't survive

Kaikki tuntuu kääntyneen ylösalaisin elämässäni sekä minussa itsessäni.
 Ei tarvitse paljoakaan, kun ihminen tapaa romahdus pisteensä.
Oman kaivon pohjansa eikä osaa kivuta ylöspäin, ei pääse sillä voimat ovat loppuneet.
 Kaivoon sataa vettä yhä vain lujempaa ja kylmempänä, kuin aiemmin.
Yritän pysyä pinnalla, nousta veden kohotessa pinnalle.
 Muistelen, kuinka neuvotaan hengittämään.
Yritän hengittää hukkumisen tunteesta huolimatta..
 Ruumiini on turtunut kylmyydestä, enkä tunne muuta kuin kipua.
Ei se osaa edes kaivata kosketusta eikä pelastusta.
 Odotan vain hetkeä jolloin olen vain niin väsynyt, että jään veden pinnan alle ja pääsen
vihdoin sinne missä ei tarvitse enää kantaa huolta.
 Ei tuntea yhtään iskua, joka repii minut kappaleiksi.
 Koska viimeinen mieleni osa irtoaa?
Onko pakko roikkua tässä piikkilangassa joka katkeaa koska tahansa.
Luovutus. Se tuntuu liian helpolta ratkaisulta, muille ihmisille rankaisulta.

Toissayö. Olin yksin, kumosin viini pullon, kumosin rauhoittavia kurkkuuni, valutin pahaa oloani ihoni
kautta lattialle ja soitin itse apua.
Soitin vaikken, olisi sitä tahtonut.
 Yön vietin sairaalassa, saraanloisessa lääketokkurassa tikit ranteissani.
Edelleen väsyttää, ahdistaa koko olemassa olon monimutkaisuus.
 Jos olisin yksin, olen varma etten kestäisi.
Olen varma että sama toistuisi sata kertaa voimakkaammin, niin voimakkaasti etten
enää jaksaisi vastustaa pahaa untani.

Anteeksi te kaikki joille olen aiheuttanut kärsimystä, anteeksi itsekkyyteni kun olen teidän kätenne
 työntänyt pois vaikken koskaan halunnutkaan.

breathe me

tiukkasyinen lanka välillämme väsyy ja katkeaa

Painajaiseni kävi sitten vihdoin ja viimein toteen.
 Kerroin kuinka pelkään menettäväni sinut, kerroin kuinka pelkään sinun kääntävän selkäsi minulle
jälleen ja sinä lupasit ettei niin tule käymään.
 Annoin kaikkeni, ja uskalsin antaa sydämmeni sinulle.
Sekään ei kuitenkaan riittänyt. Sinulta en saanut tarkoituksittomia sanoja suloisuuden, salaa suudelmia
ja sitä mitä sinä halusit. Huomaamattani olit jälleen lähtenyt ja jäin yksin miettimään, koska
näkisimme jälleen.
 Aloin uskoa, saavani mahdollisuuden. Elin harhassa rakastaen.
Kunnes itse pilasin kaiken, tai niin ainakin sinä ajattelet.
 Minä menin ja tuhannen promillen humalassa koskin toiseen mieheen, kun sinulta
en saanut huomiota. Tyhmä oli tekoni ja sitä kadun enemmän, kuin mitään.
Anteeksi jos vain saisin ja mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä.
 Tuskin olet sinäkään mies ollut epämääräisen säätömme aikana uskollinen.
En usko hetkeäkään sinun olleen koskenut vain minuun.
 Silti en voi sinua menettää, en pysty.
En lähde mielestäni, et ehkä ikinä sillä olet jäänyt sydämmeeni asumaan.
 Lähtemisesi saa mailmani hajoamaan.
Älä jätä minua vaille edes ystävyyttäsi pyydän.
Tarvitsen sinua, rakastan sinua.

En tosiaan tiedä mitä tuon ihmisen kohdalla enää tehdä.
 En osaa luovuttaa vaikka sen uskon olevan parhaakseni.
Ei rakkautta noin vain sammuteta, eikä unelmia viedä.
Nää sanat iskee ja kovaa tän kaiken kohdalle, ah mikä biisi

Kaikki tuntuu niin utuiselta tämän kyynel verhoni läpi ajatellen, etten jaksa odottaa huomista.
 Miten jaksan odottaa edes joulua, kun sattuu näin helvetisti.
Sattuu niin saatanasti etten jaksa olla näissä päivissä enkä hetkissä.
 Kumpa voisin olla jossain poissa ja kaukana, paeten pahaa oloa ja kaipuuta.
Miksei hän tajua syövänsä minua päivä päivältä aina vain enemmän ja enemmän,
kunnes minusta ei ole jäljellä, kuin tyhjääkin tyhjempi kuori?

pihtiote <3

Tekee jällein mieli kuunnella loputtomasti apulantaa.
 Laulaa, ja mukautua laulujen sanomaan.
Suurimpaan osaan pystynkin samaistumaan ja löydän itseni yhä uudelleen
ja uudelleen.
 Kuinka joku voi olla rakastamatta musiikkia?
Hyvää musiikkia on liian paljon ja se mahtuu elämäni jokaiseen hetkeen.

Mielessäni on pyörinyt miljoona eri asiaa ja eri tunnetta viime aikoina.
 On vain ollut ihmeellisen vaikea puhua edes luotettavimmalle ystävälle.
On ollut tukahduttavaa pitää kaikki sisällään, kun ei uskalla eikä osaa pukea sanoja lauseiksi.
 Sanat jäävät liian lyhyiksi.
Liian painavaksi taakaksi sisälleni turruttaen tajuntani.

Olen sekaisin, olen kahlittuna omaan paskaan mailmaani.
 Sotken asioita vain entisestään yrittämällä pelastaa kaiken.
Karkoitan ihmiset luotani tahtomattani.
 Miksen osaa pitää rakkaimmistani kiinni?
Miksen osaa kertoa tai näyttää tunteitani ja sitä määrää kuinka välitän?
Kuinka rakastan ja tarvitsen.
 Ei enää ikinä hyvästejä eikä heikkoutta.

hylättyjen valtakunta

Minä piirrän luistimella 
kauniin nimesi jäähän.
Minä kuunarilla käyn valtameret päästä päähän
minä matkaa teen ja haen kuumailmapallollani sinua.
Minä näen, että kuu on taivaalla ja taivas lammen pinnalla.

pikainen päivitys, vaikka tahtoisin kirjoittaa koko yön

On satanut ensilumi, lumi jota odotin.
 On valoisampaa ja tuntuukin jo joulun läheisyyden.

Viime viikolla oli lääkärin vastaanotto.
Aika venyi ja venyi, istuin siellä pienen ikuisuuden ja juttelimme.
 Uutena diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö kaiken kukkuraksi.
Kahdet uudet lääkkeet, kahtien vanhojen rauhoittavien lisänä.
 Nyt odottelen aikaa psykiatrin polille, ja odotan lääkkeiden hyvää vaikutusta toiveikkaana.
Jos tällä kertaa niistä olisi apuakin.

 Tahdon uskoa parempaan tulevaan, vaikkei se tunnukkaan todennäköiseltä,
ei seiniin kirjoitetulta.
Tahdon uskoa rakkauteen.
 Vaikken usko sitä saavan ennen seuraavaa elämää.
ikuisuus vain kulkee odottaen hengitystä pidättäen.


P.s. Kotona ei ole nettiä, ja kirjoitus tapahtuu silloin tällöin kiireellä, mutta yritän raahautua kirjastoon
uppoutumaan tänne ja kertomaan kaiken.
 Näyttämään todellisuuteni ja tukahdetut sadat tunteeni.
Pääni ehkä pian hajoaa.

"Hiljainen on sieluni ääni
Se peittyy alle murheen huutojen
Tulematta kuulluksi koskaan, 
Se toivoansa kantaa ainiaan"
<3

Kuuntelen musiikkia ja kello on jo kaksi yöllä.

 Olisi aika nukkua,

aika vajota uniin hyviin tai painajaisiin.

Huomenna menen jälleen kotiin.

 Sinne yksinäisyyteen, joka syö minut pian elävältä.

Siellä asuu tyhjyys, siellä asuu kylmyys ja kyyneleeni.

 Miten oma koti voi tuntua näin tukalalta?

 Minne kadotin sen kodikkuuden joka siellä ennen oli...

En minä ennen kotonani pelännyt.

 Siellä oli turva ja hyvä olla.

 Pian on joulu, enkä tiedä mitä siltä odottaa.

Jouluni tulee olemaan täysin erimaata, kuin viime vuotinen.

 Rakastan joulua, mutta tänä vuonna ajatus vain ahdistaa...

 

You are the one

You´re the light at the end of the tunnel 
The beacon fire in the dark 
The glimmer of hope and truly the meaning of my life 

I say this with all of my heart: 

You are the only one for me 
Year to year, in words and deed 
In all this chaos the trace of clarity 
You are the only one I see 
My first and last, my all and everything 
You are the One 

When dusk falls and obscures the sky 
You´re the shine of the Northern Star 
No dead of night can fade the brilliance of your light 

I say this, holder of my heart: 

You are the only one for me 
Year to year, in words and deed 
In all this chaos the trace of clarity 
You are the only one I see 
My first and last, my all and everything 
You are the One 
[Repeat] 

You are the only one 
In the heart of winter the comfort of the sun 
You are the One, my love, my love...You are the One


<3

Sairaan ihana biisi, sairaan ihana kun ei saa tunteitakaan pyyhittyä pois kovasta yrityksestä huolimatta.
 Tekisin mitä vain, jotta olisit onnellinen etkä yksinäinen.

yksin

<3

Viime päivät ovat hieman valuneet pahana olona viemäriin.
 Hukkaan miettien liikaa, tuntien liikaa.


Erakoitumista ilmassa, minkäs teet kun kaikki tuntuu yksinkertaisesti vain liian raskaalta.
Tahtoisin vain jäädä joka hetki kotiin peiton alle lämpöiseen ja turvallisuuden tunteeseen.
 Kukaan ei voi satuttaa minua, jos en päästä lähelleni.


Joka tapauksessa oivalsin yksinäisyyteni. Kohtasin sen kasvotusten viikon alussa.
 Olen aivan liian yksin kaiken kanssa, liian yksin itseni kanssa.
Lopulta menettää kaiken kai kokonaan.
 Varsinkin jos ei ole voimia ihmisitä kiinni pitämiseen.
 Tarvitsen lupauksia, sulosanoja korville siitä kuinka en jää yksin vaikka mitä tapahtuisi.
Ei minulla juurikaan ole läheisiä ystäviä.
Ainakin suurin osa on haalistunut, lähtenyt pois.
Kaikki muuttuu aikanaan, ihmiset kulkevat elämässä eteen päin.
Minä jumitan samassa pisteessä tahtoen jäädä entiseen.
Peläten uutta.
 Sisimmässäni kaipaan rakkautta, kaipaan täytettä näille koloille rinnassani.

Ahdistus taso on hiponut pilviä jo monen päivän ajan, myös pinnan alla jo kuukausia.
 Tällä viikolla kaikki on vain purkautunut, perjantaina vielä siihen pisteeseen että
itkin ja vuolaasti vuodattaen miljoona kyyneltä.
 Ystävän kipeät sanat saivat minut vain itkemään.
Tiedän olevani huono ihmisenä, ystävänä.
 Yrittäisi vain ymmärtää minua edes hieman.
Pelkään nyt menettäväni tämän ystävän, sillä ei ole varaa menettää enää yhtään.
 En voi jäädä täysin yksin.
<3

Ketuttaa ettei syöminenkään tunnu sujavan, ei se kai ole koskaan sujunutkaan.
 Toki se ruoka kurksta alas menee ja tuntuu aina nälkäiseltä.
Eri asia on vain se, että sen jälkeen ahdistus kasvaa räjähdysvoimalla.
Mitä menin tekemään? Miksi taas?
Miksen voi olla vain syömättä ja kaunis?
 Edes sitä asiaa osasin joskus vielä kontrolloida.
Enää ei ole edes sitä.
 paska mailma, paska elämä.

too far away from home with loved

Itken ja ymmärrän tehneeni vääryyksiä,

 väärin kohtaan perhettäni jota arvokkaampaa ei voikkaan olla.

Anteeksi.

<3

remember everything- five finger death punch

lyrics

Then there's no reason to look ahead

Viime päivinä ja viikkoina olen ollut, päällimmäisesti melkoisen iloinen.

Oloni on ollut tasainen.

Ainakin osittain, vaikkakin on jälleen alkanut

ahdistuneisuus ja toivottomuus palaamaan pinnalle.

Syitä oloille on monia, on tuhansia asioita joita en saa irti itsestäni,

miljoonia ajatuksia jotka polttavat sisintäni.

Tahtoisin vaipua jälleen siihen yksinäisyyden paskaan mailmaan.

Siihen, kun voisin olla vain yksin itkien itseäni uneen.

Tuudittaen elämäni hävitykseen, ankeuden valtaan.

Painajaiset valtaavat yöni viimeisetkin rippeet.

Tuntuu vain kovin raskaalta jaksaa olla, vaikealta tavata ihmisiä ja yrittää

hymyillä kivusta huolimatta.

Viimeisen kahden päivän aikana tämä yksinäisyyden ja eristäytymisen tahto on ollut

suurempi, kuin pitkiin aikoihin.

Muistin miltä tämä tuntuu, ja tunnen sen jälleen.

lapko-the arms

Kukaan ei näe, kukaan ei kuule, ei ymmärrä eikä 

tartu minuun ja ravistele hereille tästä horroksesta.

Kukaan ei pysty siihen.

Kukaan ei kykene kuulemaan kivuliaita avun huutojani,

sillä muille ne ovat hiljaisia tuulen vireitä.

Elämä ja paholaiset, jotka piinaavat.

Pettymys, kaipaus, tuska, pelko ja painajaiset.

älä jätä mua-mikael gabriel

<3

Love is the most deadly addiction

Ja niin suurin osa lehdistä on jo kadonnut puista.

Syksy katoaa niin, kuin viimeisetkin valon ja lämmön rippeet.

Missä olen ollut kaiken tämän ajan?

Haavemailmassa jonka rakensin vaaleanpunaisista pilvistä.

Toivoen, odottaen.

Tuskaisesti ajatellen pääsemättä eroon niistä ajatuksista jotka

saavat perhoset valtaamaan vatsani.

Epätoivoa, ikävää ja kylmyyttä.

 onnellisuutta odottaen.

Olisipa yksinkertaisempaa sivuuttaa kaikki tunteet ja toiveet.

Jälleen tämän yön nukun yksin, vieressäni kylmä paikka.

Liian suuri sänky joka odottaa ihmistä jonka lämmön siinä edelleen tunnen.

Tarttuisitpa kädestäni rakastaen ja luvaten ettet päästä koskaan irti.

Pääni hajoaa tuhanteen kappaleeseen.

Viimeiset päivät yli viikon ajan oloni on ollut kummallisen tasainen,

iloinen, lämpöinen ja tärkeä.

On ihanaa, kun huomaa ympärillä olevan ihmisiä jotka tekevät onnelliseksi,

tyttöjä joille voi kertoa kaiken,

jotka saavat nauramaan vedet silmissä vaikka mieli tekisi huutaa.

Rajattomasti outoakin oudompaa huumoria, juoruilua, rakkaus huolien jakamista,

musiikkia, spyroa, elokuvia, hyvää ruokaa, teetä jne.

Osaisinpa sanoin kuvailla kuinka tärkeäksi hän tuli minulle kovin pienessä ajassa.

Kiitos tytölle, joka antaa toivoa paremmasta, olemalla omana itsenään vierelläni!

Huomenna sitten halloween juhlat luonani.

I`ll be drunk again, to feel a little love.

new day

Minun olisi pakko mennä käymään lääkärissä.

 Tarvitsen lähetteen takaisin psykiatrin polille, tarvitsen lisää lääkkeitä.

En pysty nukkumaan, en osaa hillitä tunteitani, en pärjää ilman lääkkeitä.

Pelkään lopulta vain romahtavani, jos en tee asioille pian jotain.

 Tunnen, kuinka luisun aina vain pahempaan oloon.

Mieleni ei ole normaali, se on sekaisin.

Juon vihreää teetä, ja päätin nyt aloittavani kaiken alusta.

 Aijon muuttaa elämääni, edes hiukan.

Ensinnäkin ruokaremontti. Kaikki ylimääräinen pois kuten herkut jne.

Lopetan myös maitotuotteiden käytön nyt tällä kertaa oikeasti.

Onhan minulla jääkaapissa jo kauramaitoakin..

 Lenkkeilystäkin saa luvan tulla osa elämääni, tuleehan siitä parempi olo henkisesti ja fyysisesti kun urheilee.

 Tahdon löytää tavan purkaa pahaa oloani, pahoja tunteita kuten ahdistusta, agressiivisuutta, sekavuutta, itseinhoa, vihaa ja kipua. 

 Tähän astiset tavat ovat olleet ei niin toimivia vaihtoehtoja, ei niinkään normaaleja.

Ei voi olla tervettä vetää kännejä ahdistukseen jos sille löytyy mahdollisuus, ei ole normaalia syödä

 lääkkeitä alkoholin kanssa, ei satuttaa itseään tai muita henkisesti.

Muista keinoista puhumattakaan, niistä kun ääneen puhuminen on hävettävää.

 Ja yksi asia jota tahdon elämääni on rakkaus ja sen turvallisuus.

Rakkaus herättää kuolleenkin henkiin.

Ja taas huomaan toistelevani kirjoituksissani samoja ja taas samoja

asioita... Huoh.

Kirjoitus taitoni,tapani ja inspiraationi taitaa olla kadonnut.

Sitä odotellessa kirjoitan suoraan sanottuna pelkkää paskaa.                                                                                 

My scars are yours today

Miksi tunteiden täytyy olla näin sekaisin? En tiedä itsekkään mistään mitään.
 Näin eilen entisen poikaystäväni, ensirakkauteni.
Väistämättä se ikävä tulee.
 Katsoin hänen kättään ja olisin tahtonut ottaa siitä
kiinni.
Muistan kuinka kävelimme käsikädessä. muistan kuinka ne kädet silittivät minua,
muistan kuinka ne kädet pitivät minua pinnalla elämässä.
 Nyt voisin itkeä, itkeä itseni uneen.
Voisin kadota pois näiden tuntemusten kanssa.
 Tein väärin jättäessäni hänet, tein liian väärin hänelle ja itselleni.
Tuhosin kaiken rakkauden.
 Tiedän ettei minulla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia korjata tätä kaikkea.
Ei hän minusta tahdo enään mitään, edes ystävyyttä.
Eikä hän voi edes yrittää ymmärtää, että tarvitsen häntä.
 Kukaan muu ei ole nähnyt jokaista kehoni ja mieleni arpea, kuin hän.
Kukaan ei ole laastaroinut haavojani, hänen jälkeensä ja nytten ne mätänevät minuun tulehdustensa kanssa.
 Samoin tämä rakkaus joka ei kuihdu tuskin milloinkaan. Se vain nostaa rumaa päätänsä silloin tällöin ja saa minut itkemään, saa minut katumaan ja inhoamaan itseäni. Inhoamaan tekojani.

Eilinen oli melkoisen epätavallinen perjantai. Olin hieman humaltunut vasta yö myöhään baarissa enkä tänään kärsi krapulaa.
 Olen yksin kotona ja kuuntelen musiikkia unelmoiden.
Voisin istua parvekkeellani koko ajan, sillä syksy on liian kaunis katseltavaksi.
Sen kauniit värit säilyvät vain hetken, joten en tahdo tuhlata aikaa piiloutuneena verhojen taakse.
 En tahtoisi tuhlata elämääni edes sairauteeni, mutta sille en mahda mitään.
Parantuminen on liian vaikeaa.
Tahdonvoimani ei yksinkertaisesti riitä, voimista puhumattakaan.
 Sen päätöksen tein jo vuosia sitten, että luovutan ja elän tämän hirviön kanssa joka asuu pääni sisällä.
Kaikkeen tottuu ajallaan, vaikka se uhkaisi henkeä.
 Tahdon kokea rakkauden, tahdon tuntea sen lämmön itsessäni.
Tiedän sen antavan voimia elämään, antavan toivoa paremmasta.
 Itse asiassa viime seurustelu suhteessani voinkin henkisesti paremmin, ainakin osittain.
Tunsin itseni tärkeäksi.
 Saisinpa juuri sen ihmisen rinnallenni jonka haluan enemmän kuin mitään muuta.
Se on ainut toiveeni, kun näen tähden lennon. tai puhallan ripsen leijailemaan.

http://www.youtube.com/watch?v=xN0FFK8JSYE&feature=relmfu

miss

Mulla on ikävä kotiin.
 Pelkään vaan mennä sinne, vaikka voisin lähteä seuraavalla junalla.
Syystä peloilleni en ole täysin varma.
 Yksi syy on se, että miten selviän selvinpäin?
Miten kestän ahdistukseni ilman turruttavaa litkua.
 Toinen, pelkään äidin näkevän lävitseni pahan olon joka minussa piilee edelleen.
Pahan joka kasvaa päivä päivältä aina vain suuremmaksi.
 Kumpa uskaltaisin vain puhua äidille kaikesta ja antaa hänen lohduttaa,
silittää minut itkun jälkeen uneen.
 Äiti auta minua, en pärjää yksin.
Olisipa kaikki toisin, ja voisin hymyillä ja kertoa kaikesta hyvästä.
Kertoa onnistumisista ja saada äidin ylpeäksi minusta.
 En halua tuottaa pettymystä jälleen

On syksy, se on muuttanut väriään hurjalla vauhdilla.

 Tahdon kahlata halki oranssien lehtien metsätiellä, tahdon hengittää syksyn kirpeää ilmaa,

Tahdon tuntea ja koko ajan enemmän, tahdon maata lehtien seassa kunnes en tunne ruumistani,

 En muista viime syksystä puoliakaan, enkä tosin viime vuosista ylipäätänsä.

Elämäni on ollut liian sekaisin jotta muistaisin.

 Tahtoisin lisää valokuvia, jotta tuntisin itseni elävämmäksi.

Tietäisin olleeni koko ajan jollakin tapaa elossa, Olisin todellinen.

 Ahdistus on kasvanut viime aikoina kasvamistaan. 

Inhoan tuntea sitä, etten tahdo nähdä ihmisiä, en kommunikoida. 

 Ahdistus yrittää saada minua jälleen piiloutumaan kaikelta vaikka se pahentaa loppujen lopuksi

kaikkea.

Olen sisäisesti yksin, eksynyt ja särkynyt. 

En hoitanut tänään velvollisuuksiani.

Yksinkertaisesti en vain jaksanut ja kyennyt.

Nukuin kaikki 2 tuntia, kun en edelleen pysty nukkumaan ilman

turruttavaa alkoholia tai lääkkeitä jotka pimentävät tajuntani ja sulkevat mieleni

joka huutaa kirosanoja.

Viikonloppu oli varsin mielenkiintonen vaihteeks.
 Alkoholin seurassa jälleen, sekä laadukkaan seuran.
Taas voin sanoa kaiken jääneen vajaaksi, kun ihminen jonka niin tahdoin nähdä ei ollut paikalla perjantaina eikä lauantaina.
Ja puhun ihmisestä jota en saa irti ajatuksistani, en sitten millään keinolla.
En vaikka kohtelisi kuinka huonosti tahansa, enkä saa hänen tunteistaan mitään selkoa.
 Sanoja, suudelmia, hellyttää ja seksiä nähdessä. Muuten olenkin sitten pelkkää ilmaa.
Yksi ihminen mailmassa.
 Pää hajoaa, mieli ei pysy kasassa.
Kauhea lihavuus ahdistus, ikävä ja tyhmä olo kun en tiedä mitä tehdä minkään asian suhteen.
 En uskalla henkilölle josta mainitsin edes laittaa viestiä, kun pelkään sen tekevän samalla tavalla, kuin alku kesällä. Toisien sanoen juoksevan kiljuen karkuun jos olen iilomato.
Miksi miehet pelkää? Mikä niitä mystisiä olentoja vaivaa joita ilman ei voi elää.
Itseasiassa koko elämä olisi tylsä ilman. Viihdyn liikaa niiden seurassa.
Kaipaan halia joka tekee oloni paremmaksi.

Fail....:DDDD

Suvi Karhu

mil aika vyöhykkeel me asutaa?...:D

· · 22 minuuttia sitten

• 
  
• Anna Laine tykkää tästä.
• • 

    Anna Laine hahahahah

    20 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu mä en oikeesti tiiä ja tarviin ton tiedon:D

    20 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu onkohan lukio sitteskää mulle oikee paikka ko en ees tollasii tiiä:D

    19 minuuttia sitten ·
  • 

    Anna Laine ‎....toi oli jatkoa sarjalle hihihihi... mut joo, asutaan GMT+2

    18 minuuttia sitten ·
  • 

    Anna Laine ja käytetään kesäaikaa

    18 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu okei:DDD kai mä tajusin xD

    13 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu onks tää tyynenmeren aika?:D

    12 minuuttia sitten · · 1 henkilö
  • 

    Anna Laine ei ole :D itäeuroopan aikavyöhyke

    12 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu oke kiitti:D NYT OON ASTETTA VIISAAMPI! pelastit minut ♥

    11 minuuttia sitten ·
  • 

    Anna Laine no hyvä :)

    10 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu en löytäny tota eurooppaa ni valitsin gmt + 2 ateenan:D se kuulosti ihanan eksoottiselta!

    9 minuuttia sitten ·
  • 

    Anna Laine meillä on sama aika ku Ateenassa :)

    8 minuuttia sitten ·
  • 

    Anna Laine asetatko puhelimeen aikavyöhykettä???

    7 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu blogiin:D

    3 minuuttia sitten ·
  • 

    Anna Laine okei... lisää siihen tää keskestelu myös :D

    2 minuuttia sitten ·
  • 

    Suvi Karhu oke:D

    noin minuutti sitten ·

Musiikkia, musiikia ja musiikki on ihanaa..
Oon tällä hetkellä ihmeen motivoitunu menee töihin tai kouluun, ja jopa
vajosin miettimää lukioo vaihtoehtona.
 En vaa millää haluis tajuu sitä etten sit pystyiskää siihen, En haluu huomata kuinka
tyhjä mun pää todellisuudessa on.

En tajuu taas oikeen mistään mitään. Mikä ihmisiä vaivaa, kun ne sanoo toista kun tekee?
 Antaa ymmärtää jotain mikä ei oo mahdollista kai koskaan.

Mä istun parveekkeella ja toivon voivani jäädä siihen kirjan kanssa.
Kuitenkin tulee liian kylmä vaikka olisi huppari sekä peitto.
Ja sisällä olisi ihminen jonka syliin tahtoisin lämpimään,
Tahtoisin painautua vasten paljasta, liian lämmintä ihoa vasten nousematta koskaan pois.
 Tahtoisin niin olla siinä jokaisen hetken, tahtoisin tuntea kädet pehmeät paitani alla, kehoni jokaisessa nurkassa ja olla onnellinen siitä, että kosketukset olisivat todellisia tunteiden osoituksia minua kohtaan.
 En millään tahtoisi miettiä kuinka piiloutua tunteilta jotka ovat liian kiellettyjä, liian pelättyjä sekä kaivattuja.
 Pahoja unia jotka murtavat minut lopulta kokonaan.
 Osaisinpa olla rohkea.

Osaaan uppoutua kirjaan ja sen aiheisiin, osaan samaistua tunteisiin joita lauseet huokuu.
 Osaan itkeä kun täytyy, nauraa en vain osaa vaikka kuinka kuuluisi.
Koko elämä on nähty ja se täytyisi unohtaa.

 En kuitenkaan tahdo.

Tunnen, kuinka perhoset valtaa mun vatsan ja mielen.

Voisin sanoa olevani nyt todella onnellinen.
 Tosin pelkään tän tunteen olevan harhaa joka katoaa ennen, kun ehin edes huomata.
Toivottavasti kaikki on tällä kertaa totta, eikä kuviteltuja unelmia.
 Saa nähä, ehkä aika näyttää.

"I want to hold you in my arms and never let you go
Come and kiss me I want to so"

"I don`t know somehow, it feels so right
its time for our flight, How will we know?"

no more breath

 järkeä olla? Onko ideaa edes elää kun ei osaa hengittää.
 Koko mailman kaikkeus on pelkkää näytelmää onnellisuudesta.
Totuus paljastaa sen etten osaa oikeasti nauraa, en hymyillä, en olla oikeasti ihminen, enkä koskaan ylpeä mistään itseeni ja tekoihini liittyen.
 Anteeksi ihmiset pettymysten vuoksi, anteeksi kaikesta pahasta jota aiheutan ja teen.
En osaa edes hengittää, niin kuin ihmisen kuuluisi.
Ehkä kuolen ilman puutteeseen tai sydämmen lyöntien katoamiseen.

Elämä on läpinäkyvää, se on kuin sumeat silmälasit.
 Usvaa joka astuu tiellesi juuri silloin, kun tahtoisit nähdä selkeästi.

Olisipa kyyneleet lippu toiseen mailmaan

Saattaa olla sairasta, mutta tuntuu sille etten jaksa enään.
Energia on loppu henkisesti ja fyysisesti.
Mailmani on järkkynyt liikaa liian lyhyessä ajassa ja tasapainoa kaikelle ei ole olemassakaan.
 Mikä minusta on tullut? Ei ainakaaan mitään järkevää mitä pitäisi arvostaa.
Häpeän niin itseäni, en tahdo äidin tietävän mitä esikoisesta on tullut.
 Täysin surkea tapaus, sairas, säälittävä, kamala, sekava, masentunut, alkoholisti ja helvetin hirveä ihminen.
Tahtoisin vain huutaa apua, apua, apua ja tukea mutten uskalla.
En vain voi myöntää kenellekkään kaikkea pahaa oloa joka sisälläni velloo taukoamatta.
 Yksin ollessani vain odotan hetkeä jolloin sydän vain pysähtyy ja nukahdan kuolemaan kauniisti.
 Odotan hetkeä jolloin olen liian väsynyt elämään.
Olen kyllä jo valmiiksi, mutten tarpeeksi rohkea lopettamaan tätä väsymistä, en ole tarpeeksi itsekäs sillä en tahdo läheisteni kärsivän takiani. Joten joudun yksin kärsimään ikuisuuksiin asti.
 Olisimpa nyt kotona, sillä tuntuu siltä että hetkeni olisi viimeinen.
On paha olla ja itkisin itseni pois jos voisin.

Tahtoisin huutaa koko mailmalle.
 Tahtoisin vain kertoa, kuinka väärää on olla olemassa täällä.
Näytelmää, haavoja, arpia, tuskaa, syyllisyyttä, valheita, häpeää, syntejä,
sydän suruja, ahtautta, ahneutta, kyyneliä sekä julmuutta.
 On niin ahdistavaa etten osaa kertoa oikein kenellekkään ajatuksiani.
On vain tarve näyttää siltä, että kaikki on hyvin.
 Todellisuuteni silti on vain tuhkaa, rippeitä palaneesta sielusta.

"Matkaan sun viestin laitoit kaljapullossa
Kai siinä on sun persoonaa
Siitä on aikaa kun kunnossa
Oot ollut, kyllä sen huomaa

Huonolta näyttää toi meininki
Et aina tuollainen, miten tänne tultiin?"

Edes perheeni luokse meno saa aikaan kylmiäväreitä.
  Häpeän niin itseäni, häpeän peilikuvaani, sekä silmieni loistoa.
Pelottaa liiaksi, se kuinka valheeni lävitse nähdään. En ole muuttunut, en kyennyt kulkemaan mihinkään
parempaan. Jatkan vain tätä helvetillistä noidan kehää.
Pelkään kuulevani, kuinka on ihanaa, että olen saanut poskiini väriä.
Luullaan minun saaneen kohdalleen kehoni arvostuksen, nostaneen itsetuntoni kattoon.
Todellisuudessa tahtoisin vain repiä itseni kappaleiksi raa`asti ja maata lattialla vuodattaen kaiken paskan ulos itsestäni.
 En jaksa valehdella läheisilleni, en jaksa yrittää loputtomiin.
Koko elämä on pelkkiä mustelmia, ruhjeita kehossani., sekä
arpia mielessäni.
 Vielä viimeisen rakkauden jälkeen edelleen sattuu.
"Edelleen unia susta nään, ollaan ajassa entisessä. Sä mua lohdutat, halaat nukuksiin ja herätät hymyillen aamuun uuteen. Herään todellisuuteen ja kuihdun ymmärtäen ettet välitä vähääkään."

Ja nyt sairastuin tautiin tappavaan,
Tahdon ihmisen jota voi saada en koskaan.
 Osaa en silti luovuttaa, tahdon uskoa parempaan.
Uskoa siihen, että onni ottaa minut avosylin vastaan.

Päivästä toiseen kaikki tuntuu olevan ennallaan.
 Mikään ei vaihdu vaikka vuodet juoksevat ja juoksevat eteenpäin.
Millä ja miten pysäyttää aika ja koko mailma?
 En tahdo vajota vanhuuteen ja tylsyyteen liian pian, enhän minä ole edes nuoruutta osannut
elää niin kuin pitäisi.
 Missä menee raja onnellisuuden?

Joka tapauksessa jälleen kidutan itseäni.
Perhosia vatsassa joista tiedän niiden pian minuun
sattuvan. Kokemus kertoo kaiken.
 On vain osattava olla kylmä ja olla tahtomatta liikoja, uskomatta sanoja sekä lupauksia jotka ovat
vain pettäviä nautintoja.
voisin kirjoittaa tästä asiasta miljoona täyttä ja loputonta tekstiä, mutta en vain voi.

No pitkään aikaan en ole mitään raapustellut, kun nettiä ei ole.
Aika paljon on tapahtunut ja aikaa kulunut.
Itse kai olen vain mennyt enemmän vain rappiolle, lähemmäksi loputonta tyhjyyttä.
Kaipaan jatkuvasti menneisyyttä.
 Sydämmen lyöntini koskevat kun kaikki muistuttaa vain siitä mitä takaisin tahdon.
Öisin tahdon vain itkeä itseni uneen, huutaa vasten tyynyä ja olla heräämättä huomiseen.
 En ansainnut sitä turvan tunnetta jota joskus sain, koskin liian lähelle ja kaiken menetin.
Piilouduin pimeyteen ja uskoin sokeasti ikuisuuteen.
 Siihen jota ei ollutkaan. Ei ollut kun sen itse tuhosin.

Sade kastelee minua, se tekee oloni viluiseksi.
 Aurinko polttaa ihoani,se saa minut tuntemaan fyysistä tuskaa.
Pilvisyys masentaa, se saa minut väsyneeksi.
Yöt pelottavat minua, sillä pimeä pelottaa enkä osaa nukahtaa,
aamut pelottavat, koska olen aina liian väsynyt noustakseni sängystä.
Päivät ovat aikaa jolloin olen mitätön ja turha tyttö.
 Jokainen hetki elämässäni on tuskaa vastaan taistelua ja pitäisi vain jaksaa selviytyä kaikesta.

Miksei koskaan voi olla vain helppoa olla ylipäätänsä olemassa?
Selvästi pelini on pelattu täysin huonosti.
Korttini on huonot.

Lauantai meni mukavasti juhlistamassa kaverin synttäreitä, veneillessä ja saaressa olemalla.
Ainut asia mikä harmittaa siltä illalta on äiti, joka sanoi hylkäävänsä minut. Syynä se etten lainaa rahaa.
 No onneksi kaveri istui vieressäni ja ojensi oluensa, kun meinasi itku tulla.
 Edelleen tuntuu siltä, että olisin veneessä kun tunnen keinuvan veneen allani:D.

Miksi kaikki ovat aina huolissaan minusta?
 Myönnän kyllä dokaavani aivan liian paljon, mutta mikäs siinä kun ei töitä tai koulua saa.
Ja onhan nytten kesä, talvella sitten rauhallisemmin.
Kyllä välillä tai lähes päivittäin pysähdyn miettimään elämääni.
Siinä ei taida olla mitään järkeä, kun on vain turha olo ja mielenterveys ongelmat eivät
tunnu millään katoavan. Ne vain kasvavat ja elämäni valuu viemäriin.

Step one you say we need to talk
He walks you say sit down it's just a talk
He smiles politely back at you
You stare politely right on through
Some sort of window to your right
As he goes left and you stay right
Between the lines of fear and blame
You begin to wonder why you came"

ja edelleen haluan vain kuolla kaikeksta pahasta pois

Lupasit mulle ikuisen
Loppuun asti kestävän rakkauden
Mitään saanut en kuitenkaan
Pelkän ikävän ja tuskan vaan
Suhun luotin, sua rakastin
Olin hullu sen huomasin
Pelkkä lelu olin sulle vain
Hyväks käytit rakkauttain
Sä annoit ymmärtää
Että olisin jotain tärkeämpää
Kuin mitä olevani kuvittelinkaan
Sä sait mut nauramaan
Valhees toivat ilon mun elämään
Elämään, jonka heität nyt menemään
Menemään
Lupasit mulle ikuisen
Loppuun asti kestävän rakkauden
Mitään saanut en kuitenkaan
Pelkän ikävän ja tuskan vaan
Suhun luotin, sua rakastin
Olin hullu sen huomasin
Pelkkä lelu olin sulle vain
Hyväks käytit rakkauttain
Sä annoit rakastaa
Takaisin en koskaan sitä saanutkaan
En vaikka muuta en mä tahtonutkaan
Kai liikaa uskalsin
Odottaa kun sua rakastin
Rakastin unelmin
Ja haavein ja tuhansin suudelmin
Sä lupasit sen

Vaurioita kaikessa

Kuka voisi olla kiltti ja kertoa, mitä tulisi tässä elämässä tehdä?
Kuinka toimia kaikissa tilanteissa.
En nimittäin itse tiedä mistään mitään.
 En saa hoidetuksi edes lääkäri ja raha-asioitani kuntoon.
Aina on parempaa tekemistä ja hyviä syitä unohtaa kaikki.
 Tarvitsen lääkkeeni, joten lääkärille olisi päästävä. Tosin hoito suhteeni katkaistiin, kun
en sinne koskaan jaksanut raahautua.
 Koko kesä tuntuu menneen täysin ohitseni. Olen ehkä ollut vain liian sekaisin.
Olen silti yrittänyt nauttia tästä ajasta ja auringosta.

Koitan kahlata rantaa pitkin onnellisuuteen, yritän nostaa jalkojani veden pinnalle.
 Vesi on hyvin jäätävää ja varpaitani palelee.
Mieleni tekee mieli jäädä kaislikkoon makaamaan.
 Inhottaa yrittää esittää vahvaa, kun sitä ei ole.

Rakkaus elämäni on täysin sekaisin, ehkä jopa olematon.
Sekoilen vain enkä tiedä miltä kaiken pitäisi tuntua.
 Jatkuvasti kaipaan vain jotain tuttua ja turvallista, mikä ei ole missään määrin
mahdollista.  Tahtoisin vain tuntea itseni jälleen rakastetuksi ja turvatuksi.
Kumpa joku olisi aina halaamassa ja lohduttamassa, kun olen yksin.
 En osaa elää yksin, en asua yksin, en tehdä mitään.
Vituttaa olla liian riippuvainen ihmisistä.
 Joka tapauksessa jää aina vain lopulta yksin.
Vaikea luottaa kehenkään vaikka tahtoisi, on vain opeteltava uskomaan mm. ystävyyteen.
Jälleen yksi ystävä minut jätti taakseen, lupauksesta huolimatta. Ikävöin tyttöä loputtomasti ja kipeästi.

Taas tunnen itseni liian suureksi. Miksen osaa pitää itsekuria yllä?
Miksi tungen ruokaa suuhuni ja katson itkien kuinka vain paisun ja paisun...
 Siitä on tultava loppu, jotta olen joskus tyytyväisempi itseeni.
Olen liian kyllästynyt itkemään peilin edessä, kyllästynyt tuntemaan nälkää, kyllästynyt
kyykkimään itkien vessan pöntön päällä jotta täysi olo katoaisi. Kuvottavaa.
Keksisinpä keinon päästä syömisvammasta eroon tai jotain edes sinne päin.

"Palavana paperina

Sataa maahan tarina,
Johon meidät kirjoitettiin.
Palavia palasia,
Joiden vaurioissa
Katoavat sydänäänet.

Vielä tunnen suurta vihaa,
Mutten muista, ketä kohtaan.
Veistä haavassa kääntäisin
Pelkästään siksi, miltä se tuntuu.

Ei saa näitä jälkiä,
Ei saa näitä seurata."

Kirsikka, tuitui

Hieno homma hermanni, p.s. olen humalassa ja pp.ss. olen hullu ehkä

Kaikki tuntuu olevan sekaisin, Kaikki on hullua.
En saa töitä enkä koulua, en kelpaa minnekkään-.-'
Kaikk tuntuu hullulta, rakkaus elämä kusee ja pahasti.
Kaikki tuntuu aika perseeltä, mutta on kesketävä, On kestettävä kaikki ja olla onnellinen,
Ainakin melkein olla.

voi sekavuus ja kaipuu kaikkea kohtaan.

Viikko hurahti hyvin nopeasti. Huomenna onkin jälleen perjantai ja party time kotonani.
Nimittäin bileiden jatko-osa edellisistä. Toivon näiden olevan yhtä hyvät pippalot, mutta pelkään ettei ne ole.
 Ihminen jonka tahdon tahdon ja tahdon tulevan ei tule. Ei tahdo nähdä, ei tahdo yhteyttä missään muodossa.
Mitä tein väärin? Miksen minä riitä? edes ystävänä.
 Tämä kaikki vaivaa mieltäni jokaisena sekunttina. En saa häntä mielestäni ja ahdistaa vain ajatella.
Kaikki hetket joista nautin ja oloni oli taivaallisen ihmeellinen.
Kakki sanat mitä hän minulle sanoi, suukotuksia ja syleilyä.
 Hetkessä kaikki oli vain mennyttä aikaa, kadonneet hetket vain savuna ilmaan.
On turhan vaikea sulkea ajatukset edes hetkeksi.
 Monet ystäväni kehottavat siirymään naisiin.
Se on totta, että naiset eivät ole täysin tunteettomia, eivät tee näin, osaavat puhua asioista ääneen ja ovat miljoonasti parempia.
 En silti tiedä. En siirry mihinkään. Enhän minä tyhmä tyttö osaa elää ilman miehiä.
Niin tyhmältä, kuin se kuulostaakin.
 Ehkä sitten sinä päivänä, kun löydän naisen joka on se oikea minulle, jalat alta vievä.
???

Tuntuu tyhjältä, mutta silti niin täydeltä. Olen täynnä elämän tahtoa ja pelkään kadottavani sen jälleen
pienessä hetkessä. Mielenterveysongelmani ovat edenneet uuteen suuntaan.
Sekopäisyyttä, liikaa alkoholia, ahdistusta liiaksikin, maanisuutta, täyttä hulluutta ja iloisuutta.
 Kaikki vain ailahtelee minussa, ailahtelee ympärilläni ja pelkään jälleen menettäväni ihmiset ympäriltäni vielä enemmän sillä, niin taas kävi. Olen kai vain liian turha jollain tapaa, paha ihminen minä olen.
Mikä minä olen?

Toivon kuitenkin viikonlopusta tulevan täydellinen.
 Silti tiedän ettei siitä voi tulla ilman tiettyä ihmistä jota kaipaan viereeni nukkumaan.
Voin vain salaa toivoa sitä nukahtamasillaan kyyneliini.
 Vihaan tätä paskaa.
Kuitenkin olen riippuvainen tästä kaikesta.

I don't know why, I can't keep my eyes off of you

Viikonloppu oli vallan mainio, tietenkin lukuun ottamatta Dinan lähtöä..:/
 Perjantaina vietin päivän/illan ja lähes yön kaisaniemessä med ystävien, Viinin,
keksejen ja muiden juomien. Mukavaa oli kuumudesta huolimatta.
 Lauantaiksi sitten päädyin ruttopuistoon kivojen ihmisten kanssa.
Nmiä en nyt jaksa luetella, mutta todella hauskaa oli.
 Mitä nyt taisin juoda aivan liian paljon ja nyt hävettää ajatella edes sammakoita
jotka suustani luultavasti pääsi. Haluaako joku valaista minua? En muista kaikkea..
Seuraava aamu olikin sitten aika taivaallinen. äääää..
 Ilta sitten tappavan kamala, krapulaa ajatellen.

En oikein tiedä nyt mistään mitään. Mitä ajatella?
Mistä unelmoida niin, että se on sallittua ja edes hiukan mahdollista.
 Ehkä jätän unelmoinnin pois kokonaan ja keskityn todellisuuteen.
Se harmi vain ei ole niin yksin kertaista.
Leijun pää korkealla pilvissä enkä voi lakata hymyilemästä.

A strangled smile fell from your face
It kills me that I hurt you this way
The worst part is that I didn't even know
Now there's a million reasons for you to go
But if you can find a reason to stay

I'll do whatever it takes
To turn this around
I know what's at stake
I know that I've let you down
And if you give me a chance
Believe that I can change
I'll keep us together whatever it takes

She said "If we're gonna make this work
You gotta let me inside even though it hurts
Don't hide the broken parts that I need to see"
She said "Like it or not it's the way it's gotta be
You gotta love yourself if you can ever love me"

I'll do whatever it takes
To turn this around
I know what's at stake
I know that I've let you down
And if you give me a chance
And give me a break
I'll keep us together, I know you deserve much better

But remember the time I told you the way that I felt
That I'd be lost without you and never find myself
Let's hold onto each other above everything else
Start over, start over



äääwwwwww... miks mun mielikuvitus laukkaa ihan väärässä paikassa???...