so sorry

En ole kirjoittanut aikoihin.. Syy on monimutkainen enkä sitä nyt jaksa selittää, varsinkaan kun en osaa.

 Jouluaatto oli no, toisenlainen kuin toivoin.
Olin täällä kotona (en perheeni luona).
Joulu ei tuntunut joululta. Ei ollu sitä intoa, ei onnea, ei lämpöä.
 Ei ollut mukavaa kuunnella joululauluja enkä katsonut yhtään jouluaamun piirrettyä.
Joulun merkitys tavallaan katosi.
 Äitiini sain yhteyden vasta aattoaamuna, jolloin oli jo liian myöhäistä lähteä kotiin viettämään joulua.
Itkin, kun äiti vastasi. Kysyin ja kysyin syytä miksei minulle aikoihin vastattu vaikka oli jo sovittu ja suunniteltu minun olevan perheeni parissa joulun.
 Äiti sanoi, ettei tiedä... Se ei vaan riitä vastaukseksi.
Hieman myöhemmin sanoi kertovansa sitten joskus...
 En edes tiedä tahdonko kuulla totuutta miksen kelvannutkaan.
Olo oli aivan kamala... Joulu on sentään minulle aina ollut aivan liian tärkeä.
Tärkeä perheeni parissa, ei muualla.
 No Jesperin kanssa sitten vietimme joulun täällä meidän "vauvamme" kanssa.
Olimme vain...
 tein ruokaa ja söimme kynttilän valossa.
Siivosin keittiön ja avasimme lahjat ja Dina sai myös oman lahjan!
Dinan ensimmäinen joulu.

Lähden 1.1.2011 Ouluun.
 Vietän siellä oikean syntymäpäiväni ja seuraavana viikonloppuna on sitten juhlat kavereiden kanssa.
Harmittaa kovasti, että lähtö vain viivästyy ja viivästyy.
On niin kamala ikävä.

Ikävöin myös vaihteeksi elämää.
 Pelkään menettäväni kaiken, jokaisen ihmisen ympäriltäni.
Tuntuu niin pahalta, että jouduin jälleen pettymään.
Keneenkään ei voi luottaa.
ystävä joka oli minulle tärkeä, liiankin tärkeä vain jätti minut.
 Menneisyys toistaa itseään.
Luulin häntä ainutlaatuiseksi, luulin että hän minusta todella välittäisi...
 Uskoin jokaiseen sanan ja luotin.
Tiedän tämän olevan syytäni, oma on syyni kun olen liian usein henkisesti poissa mailmasta.
Olen väsynyt, ahdistunut, uupunut, peloissani... Olen turta.
Liian usein olen perunut tapaamisen tai jättänyt perumatta.
 Luulin hänen vain ymmärtävän.
Ikävöin häntä liian paljon. Jokaista hetkeä yhdessä.
Voisimpa palata ajassa taakse päin ja yrittää kovemmin.
             Onko syytä edes enään yrittää, kun elämässä kaukosäädintä jolla mennä taakse päin.

Anteeksi etten ole tarpeeksi hyvä elämässä, en ihmisille enkä itselleni

Tyhjää mun sisällä, kiinni olen vain näissä petoniseinissä.
 Irti en saa itseäni vaikka kuinka yrittäisin.
On aivan sama mitä sanon, mitä teen, mitä ajattelen.
 Joka kerralla silti vain sattuu, kaikki katoaa, ilmakin ympäriltäni hajoaa.
Ei ole maata jalkojen alla laisinkaan.
 Ei yhtään syytä enää edes yrittää.
Väsyttää, unettaa, Sadat tunteet sisälläni saa minut tuskaan viiltävään.

hmmmmmmmgg

I've seen you many times
in my dreams
You spot your enemies
in an empty street
This is called the arms and I hope
that you can really meet our star tonight
You are to be die
It is right
and so is life

............

Sota on oma ja pystyttävä taistelemaan uupumuksesta huolimatta.

pelkkiä painajaisia

On sunnuntai joka ei eroa millään tavalla muistakaan päivistä, ei viikoista, ei ikuisuudesta.
 Herään myöhään, huomaan etten tahtoisi olla hereillä.
Huomaan olevani erillään ajasta.
 Istun, istun, kuuntelen musiikkia ja hyräilen sen tahdissa. Laulan ja tahtoisin hukkua melodian mukaan.
tahtoisin lentää sen vierellä, olla tasaisessa tahdissa elämäni kanssa.
 Tunnen olevani yksin vaikka ihmiset yrittävät näyttää minulle välityksestään.
He yrittävät auttaa ja pitää kiinni. Tahtoisin kuulla kaiken, tahtoisin tuntea läheisyyden.
En vain osaa, en pysty, jokin on kaiken sen välissä seinänänä minulle.
 Tunnen olevani vain varjo, olen kiinni varjossani joka matelee maata pitkin.
Ja olen eksynyt, olen vain tuulessa roikkuva hiukkanen.

 Olen tässä tänäänkin odotellut ystäväni soittoa, mutta mitään ei olekkaan vielä kuulunut.
Ehkä sitten emme näe, olettaisin. Itse on vaikea ottaa yhteyttä ilman puheaikaa.
 Mailma kostaa minulle, kostaa minulle kaikista virheistä joita olen tehnyt.
Kumpa vain saisin kaiken tekemättömäksi.

Voisimpa sanoa etten pelkää.
 Voisiko joku kertoa kuinka nousta ylös? Kuinka olla oikeasti olemassa.

Jouluun on enään 5 yötä, eikä siltä tunnu ollenkaan.
 En tahdo joulun tulevan ollenkaan, pelkään sitä niin kauheasti.
Entä jos en tänä vuonna tunne sitä lämpöä? En tahdo koskaan kadottaa sitä mitä joulu on minulle ollut.
 Pelkään kuulevani sanoja, pelkään jonkun sanovan minun pilanneen sen päivän, pilanneen hyvän mielen.
Tuntuu siltä, että olisi parempi jäädä kotiin peiton alle aatoksi.
Olisi parempi vain kadota huomaamatta kokonaan mailmasta.
 En enään voisi tuottaa pettymystä muille, en pelkoa ja pahaa oloa.
En tahdo tartuttaa tätä helvetillistä tuskaa muihin, en tahdo en.
Ja kyyneleet valuvat pitkin kasvojani, helpottaisipa se oloani.
 Pystyisimpä selittämään kaiken oikein. Sen miltä tuntuu, sen miksi olen tässä ja nyt, sen miksi tunnen näin,
sen miksi en ole päässyt eteenpäin vain ja ainoastaan taaksepäin, miksen uskalla hengittää ja ennen kaikkea sen miksi olen niin syvälle eksynyt. En vain löydä sanoja enkä syitä.

Olisipa asiat toisin

Ja tuntuu omituiselta...
 Ajatukset harhailevat menneessä sekä tulevassa, miksi?.
Harhailevat nykyisyydessä ikävällä tavalla.
Pelkään ettei minulla ole voimia yrittää tarpeeksi. Mihin tämä kaikki johtaa
jos en koskaan pysty parempaan? Elämään oikealla tavalla ja olemaan normaali nuori
nainen...
 Olen vain voimaton, elämän kadottanut siipirikko perhonen.
Pahinta tässä on se, että tiedän tuhoavani jatkuvasti enemmän ja enemmän itseäni, elämääni,
parisuhdettani, läheisiäni.
 Mitä minulla edes on enään jäljellä? Ehkä yksi, kaksi tai kolme ystävää.
Ystävää joilla on omat kuvionsa, omat kivemmat ystävänsä, uusi elämä ja onnellisuus.
Itse olen vain Suvi. Suvi joka ei osaa elää.
 On vain liian vaikeaa. Vaikeaa jaksaa olla, elää.
Päivittäin mietin sitä miten paljon helpompaa olisi vain lähteä pois. Ja mietin miksi en pysty edes siihen vaikuttamaan. Pelkään kai liikaa.
 Lopettamalla tämän loputtoman kivun voisin sanoa hyvästi pelolle ja pahalle ololle.
 En tuntisi enään mitään, näkisin vain hyvää unta.
Uinuisin maan alla onnellisesti ja kivuttomasti.

Tuntuu siltä ettei ole syytä elää, ei olla. Ei syytä yrittää.
 Elämä on liian monimutkaista minulle. Itse sen olen aiheuttanut, itse olen tähän kaikkeen surkeuteen syyllinen
ja vastuussa kantamaan sen loppumaan.
 Pelottaa, pelottaa.


The rain falls on your days
giving you a reason for mysterious ways
behind doors the darkness falls
you pour a cup of cofee, and get talking walls

enkä keksi otsikkoa

Koko koru suunnitelma/ ystävän näkeminen ei torstaina eikä sitten eilenkään onnistunut.
 Onneksi ei tällä kertaa ollut minusta kiinni, vaan suunnitelmien sotkeutumisesta.
Harmitti todella, kun odotin pääseväni ihmisten ilmoille.
 Eilen illalla olin erittäin alakuloinen, itkuinen.
Olo oli toivoton. ystäväni sanoi minulle jotain mikä tuntui todella pahalta.
Ja siitä seurasiki ymmärrys ettei minulla taida kohta olla yhtään ystävää.
 En nyt tahtoisi edes ajatella asiaa kun pää on muutenkin solmussa, ajatukset ovat sekavat.

Tänään olen ollut väsynyt, turhautunut itseeni ja no hyvin aikaan saamaton.

p.s. Kirjoitan sitten myöhemmin lisää.

Listauksia & Shadow

Ajattelin nytten listata erillaisia asioita itsestäni, aivan vain huvin vuoksi.

1. Rakastan valokuvia. Minulle on tärkeää saada tallettaa kuviin menneisyyttäni.
Niin voin sitten vanhempana muistella hyviä ja huonoja asioita mennessää elämässäni.
Tahdon muistaa jokaisen minulle tärkeän ihmisen kasvot vielä monien vuosien päästä.
Tahdon muistaa myös miltä itse olen näyttänyt ennen.

2. Pidän lukemisesta, mutta olen melkoisen nirso kirjojen suhteen.
Jos kirja ei aluksi miellytä minua en tahdo lukea sitä loppuun joten etsimistä on.

3. Kirjoja joista olen tähän mennessä pitänyt (ne joiden nimen muistan)
-me kolme ja jengi
-Houkutus sarja
-Harry potterit
-Ihana meri
-Ahmatti
-Tapa minut äiti
-Sid & Nancy
-Siskoni enkeliluinen tyttö
-Humiseva harju
 Ja se siitä sitten huono muisti, toki olen pitänyt paljon myös muista kirjoista jotka eivät vain tule nyt mieleeni.

4. Rakastan suurkaupunkeja, mutta viihdyn myös maalla jonkin aikaa.
 Mutta tietäen sen, että pääsen pian taas loputtomaan meteliin ja kaduille jotka täyttyvät ihmisistä ruuhka aikana.

5. Olen hyvin äkkipikainen, en aina muista miettiä sanomisiani joten usein suustani pääsee sammakoita.

6. Olen hyvin itsepäinen enkä koskaan tahtoisi antaa muille periksi, en edes itselleni.

7. Tavoittelen monissa asioissa täydellisyyttä, ja epäonnistuessa ahdistun hyvin paljon.
Se ärsyttää minua sillä en ole juurikaan missään erikoisen taitava.

8. Osaan kuitenkin ottaa kehuja vastaan lähes aina.

9. Pidän juhlien järjestämisestä, mutten niiden jälkeisten sotkujen siivoamisesta.

10. Mutta usein myöhään illalla tai yö aikaan saan suunnattomia siivous villityksiä.
Vaikken kuitenkaan pidä kauheasti siivoomisesta niin teen sitä silti usein sillä inhoan sotkuista kotia ja likaa.
 Oloni on hyvinkin epämukava epäsiistissä ympäristössä.

11. Pienenä unelma ammattini oli sisustussuunnittelia, mutta haave hieman kaatui saadessani tietää, että
kyseiseen ammattiin tarvitaan myös lukio koulutus.

12. tahtoisin kyllä olla ylioppilas, mutta tiedän sen hyvin etten pystyisi suorittamaan lukiota kunnialla loppuun.

13. Siksi tuntuukin usein siltä, että olen pettänyt isovanhempani sekä omat vanhempani sillä tiedän kaikkien toivovan minulle lakkia.

14. Olen hyvin läheinen äitini kanssa.
Johtunee varmaan siitä, ettei minulla ole ollut elämässäni isää. Myöskin siitä, että elämäni kauheimpana aikana äiti oli ainut ystäväni joka pysyi rinnallani ja pysyi vahvana tukiessaan minua.

15. Inhoan ihmisiä jotka valehtelevat, inhoan ylimielisiä ihmisiä jotka arvostelevat muita jokaisessa asiassa.
Tekopyhyyskin on mielestäni oksettavaa.

16. Olen ollut n. 5 vuotta kasvis-syökä enkä aijo enään koskaan syödä lihaa. Ajatuskin etoo.

No en nyt jaksa enempää pohtii mitä sanoisin, kerron sitte joku kerta taas kun jaksan miettiä: DD
Mutta...

I wish you'd see it in my face
But I'm caught up in those long lost days
And how can I even make you see
When I don't even know me

Following my footsteps home
This time I'm walking all alone
Trying hard to be someone I don't even know

I feel like a shadow
Walking behind who you think I am
Just like my shadow
Wanting to see the sun again
I'm your shadow
And I'm lost
Just like my shadow

Thought I'd like me bright and new
But my candle burned out long before you
Now I'm the one whose got to pay
I'm finding me a better day

Following my footsteps home
This time I'm walking all alone
Trying hard to be someone I dont even know

I feel like a shadow
Walking behind who you think I am
Just like my shadow
Wanting to see the sun again
I'm your shadow
And I'm lost
Just like my shadow

Sun light is my life
I can hardly comprehend
Sun light is my life
I cannot understand

I feel like a shadow
Walking behind who you think I am
Just like my shadow
Wanting to see the sun again
I'm your shadow
And I'm lost
Just like my shadow

Sää on tänään alakuloinen, harmaa ja ankea.
 Pitäisi jaksaa tehdä vaikka mitä vaikka jaksaminen ei juuri nyt kiinnosta.
Tänään tapaan ystäväni ja saan vihdoin sen bridgen! (pelottaa).
 Sanon nyt suoraan ettei kyllä pätkääkään kiinnostaisi lähteä minnekkään.
Tahtoisin vain notkua yöpuvussa koko päivän katsoen turhia tv-ohjelmia.
 Kenties kuuntelisin musiikkia ja voisin vaikka piirtää. Tai leipoa...
tahtoisin tehdä piparkakku talon, sellaisen pienen ja soman.
 Kimaltelevan ja onnellisen mökin.
En ole vain saanut sitä vieläkään aikaiseksi vaikka kaapissa lojuu piparkakku taikinaa.

 Eilen tein pannukakkua ja jouluisen kuivakakun!
Löysin täydellisen vegaanisen kakun ohjeen ja olihan se testattava!
Olen tyytyväinen loppu tulokseen ja lahjoitan kakun ystävälleni joulutervehdyksenä.
Koristelu meni kyllä hieman mönkään, kun tein mansikanmakuisesta tomusokerista kuorrutteen ja lisäsin hieman
liikaa vettä eikä nyt kakun rusehtavalta pinnalta se juurikaan erotu.
Ehkä maku sitten korvaa kauniin ulkonäön. Eipähän ainakaan ole kakku sitten pelkästään
päältä kaunis ja sisältä läpensä paha.
 Jos jotain kiinnostaa kyseisen kuivakakun ohje niin kyselkää niin kerron:)
Mikäli kukaan blogiani lukee, heh.

Olen miettinyt pääni puhki, että mitä ihmettä annan äidille tänä vuonna joululahjaksi O_o
Noh, kai vielä ehdin jotain keksiä ja löytää.

Olin yö tupakalla ja tajusin jotain.
 Tajusin jotain pientä, mutta minulle suurta.
Koivu joka asuu vastapäätämme on ainutlaatuinen,
 Se on niin kaunis näin talvella, kovalla pakkasella. Se on täynä huurteisia oksia,
jotka roikkuvat pitkin puun muotoja. Puussa asuu pieni hevonen.
Hevonen on kaunis, aivan kuin se muistuttaisi minua elämästä jota minulla on jäljellä.
 Se puhutteli minua. Antoi voimia elämään, huomatessani sen.
Kaunista. Pieniä elämän iloja, niitähän onkin olemassa.
 Ja pian on joulukin<3

mmm...

Ja plaah, nakertaa.
 Sain yöllä nukutuksi ehkä juuri ja juuri tunnin.
Sitten aamulla, kun join kahvia ja katsoin telkkaria ennen, kuin piti lähteä minä nukahdin...
Nukuin tunnin taas ja heräsin panikoiden.. Sinne meni sekin koulu mahdollisuus.
 Miksi helvetissä aina käy näin? Miksen osaa nukkua?..
Juuri nyt vihaan itseäni, taas pilasin yhden mahdollisuuden elämässäni.

I have to be stronger so that I can be there,
There must be a better person to be true.

tiistai tiistai

Tänään sain laitettua joulutervehdyksiä postiin sukulaisille ja perheelleni.
 Ystäville pitää vielä antaa, mutta luultavasti kasvotusten.
Eilen vaihdoimme Jesperin kanssa järjestystä ja koti on jouluinen.
 Tahtoisin kyllä sen olevan vielä jouluisempi, olisipa jouluverhot!
Voisin harkita kangaskaupassa piipahdussa ja itse ommella.
Tiedän osaavani. Mummulta sain kunnon neuvot, saadessani häneltä ja vaarilta
ompelukoneen. Ompelu on mukavaa, mutta voin vain kuvitella kuinka Dina pyörii jaloissani ja
ihmettelee sen tasaista hurinaa.

Huomenna on Helsingin diakonia opistoon se haastattelu vihdoin, kun viimeksi olin kipeä.
 Hiukan jännittää, mutta enemmän kyllä se miten jaksan herätä ennen kuutta...
Kuolen.
 Huomenna ystäväni ystävä tekee minulle uuden lävistyksen ja pohdin, että
otanko silmien väliin vai uudestaan snaket?.. No sen näkee huomenna.
Ehkäpä laittelen kuvia jos keksin mistä kaivan samsungin kameralle johdon jota en omista-.-
Ajattelin ruveta lisäämään tänne ruokaohjeita ja kuvia aina välillä kokkauksistani, kun ruokaaiheinen blogini
on hieman lössähtänyt..
 Voisin jopa lisäillä kuvia askarteluista yms.
Juttelin tänään tätini kanssa ja se sai minut hyvälle tuulelle.
 Ympärilläni on monia ihmisiä jotka välittää, vaikka heidän kanssaan ei näkisi usein tai saati juttelisi.
Minun olisi vain muistettava useammin heidän olemassa olostaan.
 p.s. ulkona on aivan liian kylmä hrrr. mutta mukavan jouluista.

hope to maintain friendships

Ja niin se viikonloppu jälleen hujahti ohi todella  nopeasti.
 Perjantaina meillä piti olla pikkujoulujuhlat joihin tein joulutorttuja sekä
feta torttuja joissa oli täytteenä fetaa,aurinkokuivattuatomaattia sekä oliiveja.
 Vieraita tuli vain muutama, mutta hekin toivat osansa tarjottavista kuten sipsiä, suklaata
ja karkkia. Itse tarjosin myös popcornia ja suolatikkuja.
 Harmittaa, kun oikeastaan kukaan ei tullutkaan...
Perjantai oli kohtalaisen mukava vaikkakin pettymys odotuksiltani.
 Lauantai sitten meni pienoisessa väsymyksessä ja sunnuntai olikin kotipäivä seurana sinkkuelämää
tuotantokaudet sekä hyvä ruoka.

Olen pitänyt hieman yhteyttä menneisyyteeni, joka saa oloni paremmaksi.
 Hieman liian toiveikkaaksi.
Mieleeni kohoaa jatkuvasti muistoja hyvistä ajoista.
 Ilosta, hauskuudesta, uskosta, hulluttelusta sekä siitä, kuinka osasin nauttia elämästä miettimättä edes tyhmien
tekojeni seurauksia.
 Jossain sisimmässäni pelkään satuttavani jälleen itseäni, pelkään tulevani taas jätetyksi.
En vain tahdo sen haittaavan elämääni, en tahdo sen estää minua olemasta.
 tahdon vain nauttia näistä tunteista.
 En voi jatkuvasti pelätä, en voi jatkuvasti istua ja minimoida mahdollisuuksia.
Toivoisin saavani yhteyden jälleen ystävään joka oli joskus minun koko elämäni.
 Hän oli minun, en ollut mitään ilman häntä.
Se rakkaus oli todella suurta ja osasin nauttia siitä täysin.
Muistan jokaisen yhteisen hetkemme, muistan aivan kaiken.
 Hämyiset illat helsingin kaduilla, muistan jokaisen hetken jolloin olimme lähekkäin.
En ole tuntenut varmaan kenenkään kanssa niin paljoa, en ole kokenut niin monia tekoja en tunteita.
 Tuo tyttö oli minun kaikkeni, tuo tyttö oli toinen puoliskoni.
Ilman häntä olen ollut pelkkä puolikas.
 Nyt luotan siihen, että voisin saada edes palan hänestä takaisin itselleni.
Tällä kertaa olen vain hieman vahvempi, hieman viisaampi.
Kun näen hänet vihdoin lähiaikoina aijon kertoa hänelle tämän kaiken.
 Aijon kertoa, kuinka ilman häntä olen ollut yksin.
Tiedän, että minun on oltava tällä kertaa varovaisempi, olla luottamatta liikaa.

questioning myself

Clearly, clearly I remember
Days of useless crying
Almost feeling dead

Yö syvenee ylleni, kello se vain kulkee.
 Silmäni eivät sulkeudu, eivät kiinni painaidu.
On Turhauttavaa valvoa yöstä toiseen, kun muut nukkuvat.
 Kostautuu tämä unettomuus aina joka saatanan päivänä.
Päivinä jolloin minun olisi oltava vahvempi, oltava ihminen ja elää.
 Ennen kaikkea olla minä.

En ymmärrä mikä minuun on taas mennyt. Olen kadonnut, hajoamispisteessä.
 Viimepäivinä, viimeviikkoina, viimekuukausina...
Olen ollut uneton, ahdistunut, uupunut, sairas, surkea ja sulkeutunut.
Sulkeudun yksin tähän omaan surkeaan mailmaani.
 Suljen jokaisen ihmisen pois viereltäni, vaikka tahtoisin pyytää heitä jäämään.
Tahtoisin heidän pitävän minua kädestä ja olla päästämättä koskaan irti etten katoaisi lopulta kokonaan.
En vain pysty. Sanoja ei ole, minua ei ole.
 Ei ole riittävästi jaksamista olemiseen.
Sattuu ajatella. Miksi elän näin? Miksi tuhoan kaiken ajan? Nuoruuden? Ihmisen onnellisimman ajan?
 Minulla ei ole nuoruutta, ei onnellisuutta.
Tahtoisin niin kovasti pätevää apua ongelmiini... En loputtomia tietämättömiä ja ilkeitä psykiatri tätejä saati
muita lääkäreitä, ei osastoja!.
 Tarvitsen kunnon lääkityksen joka mieleeni tehoaa, lääkkeen joka auttaa minua nukahtamaan, auttaa pääsemään paniikki kohtauksen ja pelon yli. Tarvitsen terapia muodon joka jääräpäiseen pahaani tehoaa.
 Tahdon jaksaa tehdä työtä ja opiskella, jaksaa siivota ja jaksaa tavata ystäviä.
Tahtoisin jaksaa kaikkea mitä kuuluukin.

Ja toiseksi, toinen valituksen aihe tai huolen aihe.
 Joulu, perhe, Ouluun meno ja plaah.
Tahdon perheeni luo jouluksi, tahdon todella.
En vain jaksaisi sitä paskaa uudestaan ja uudestaan, että perheessä dokataan ja dokataan vitusti.
 Kaikki paska kaadetaan minun niskaani ja olen syyllinen kaikkeen. En vain jaksaisi.
 Olisipa tällä kertaa niin, että kaikki olisi hyvin.
Pelkään joulua jota niin joskus rakastin, ja rakastan edelleen sisimmässäni.

ja nyt tupakalle->

Olisipa elämälle kaavat, olisipa kaikki valmiiksi kirjoitettu mailmaan.
 Voisin seurata tarkkoja viivoja, kuinka toimia.
Päätöksiin en tarvitsisi itseäni, pelkkiä käsikirjoituksia.
 Voisin punnita muutamista vaihtoehdoista, ja tehdä helposti kaikki valinnat.
Kuinka nyt valita, kun en tiedä mitä valinnoista seuraa?
Tähän mennessä olen tehnyt vain vääriä valintoja.
Enhän minä muuten olisi tässä...
                       En olisi elänyt merkityksetöntä elämää.
 Pelottaa ettei minulla ole enään mitään eikä ketään.
 En halua olla yksin, mutta en osaa olla yhdessä.

Dirty little secret

Aika on kulunut ja kulunut kulumistaan.
 Nettiä ei pitkään aikaan ollut käytössä ja nytkin on vain hetkellisesti joten voin kai vain
nauttia siitä ja muistaa kirjoitella tänne.
 Elämässäni ei ole tapahtunut mitään muutoksia.
Edelleen olen kotona, enkä ole saavuttanut mitään hyödyllistä.
 Kohta onkin jo joulu ja menen taas ouluun.

Juon kahvia ja on minulle aamu.
Kello löi jo yli kahdentoista, mutta hereillä aikani olo on pieni.
En osaa vaihteeksi nukkua ollenkaan.
 Valvon sängyssä aamun pikkutunneille ja yritän nukahtaa.
Unettomuudessa vihaan sen mukana tuomaa ahdistusta, kun asiat alkavat pyöriä päässä
lakkaamatta. Milloin ahdistaa vain ja milloin stressaa.
 Murehdin tulevaa ja murehdin eilistä.
Miten ikinä pystyn pysymään koulu/työ elämässä, kun nukkuminen on olematonta?
 Päivisin olen liian väsynyt mihinkään ja öisin olen pirteämpi, kuin koskaan.
Se ei ole normaalia. Se on todella turhauttavaa.
Tarvitsen uuden psykiatrin joka määrää minulle nukahtamislääkkeitä, ahdistuslääkkeitä sekä
mielialalääkkeitä.
 Enhän minä voi elää ilman niitä, kun monta vuotta olen pumpannut kaikkea tuota paskaa sisääni päivästä
toiseen. En suinkaan ole riippuvainen, mutten osaa olla ilmankaan.

Viimeisen kuukauden aikana olen ollut henkilökohtaisesti erittäin huolissani itsestäni.
 Tunnistan nämä tunteet sellaisiksi joita olen kokenut muutamat vuodet sitten.
Tämä tunne oli ennen ensimmäistä osastojaksoani.
 Vedän huomaamattani itseäni yhä vain syvemmälle pimeään.
En saa putoamista loppumaan.
 En osaa vastata lähes koskaan puhelimeen, en jaksa olla sosiaalinen enkä muista olla itseni.
Hiljalleen eristäydyn jälleen koko mailmasta.
Miten tällä kertaa pääsisin tästä ylös, kun äiti ei ole pelastamassa minua?
 Aamuisin tahdon jäädä vain sänkyyn makaamaan, keksin syitä miksei tarvitse tehdä mitään.
Päivisin tahdon tavata ystäviäni ja olla pirteä, mutta en vain pysty.
Se on liian raskasta.
 Illat sitten itken surkeaa elämääni, itken itseäni ja loputonta kipua jokaisessa solussani.

 Tervetuloa helvettiin.

Tahtoisin sanoin kuvailla elämääni, mutta se on vaikeaa.
Kirjoittaminen on monimutkaista ja puhuminen mykkää.
 Olen tavallaan eksynyt suureen metsään, jossa jokainen tumma puu nauraa minulle.
Kierrän mustaa kehää, pääsemättä kehästä ulos.
Kahleet pitävät minua sen keskellä. Palaan aina saman suuren ja ilkeän puun luokse vaikka pääsisin edes hiukan eteen päin.
 Minulla on avain kahleisiini, mutta en uskalla käyttää sitä.
tahdon ulos tästä kahleet mukanani, sillä niistä luopuminen olisi liian suuri muutos.
Pelkään ettei niiden jälkeen minulla olisi jäljellä muuta, kuin tyhjä kuori, tyhjä sydän.
 Vihaan noita pieniä piruja jotka kiroavat minua mielessäni, ne huutavat korvia raastavalla äänellä olemaan
täydellisempi, ne rankaisevat minua virheistäni.
 Vievät raimmat ihmiset piiloon minulta.
Lupaavat heidän tulevan takaisin kunhan olisin arvokas ihmisenä, täydellinen höyhenenä.
 Alkoholi ja sekavuus saattaa hetkeksi vaimentaa nuo äänet jotka ovat liimautuneet jokaiseen soluuni.
Elämäni on pelkkä pieni likainen salaisuus.

You would not be left

Nauroimme, olo oli levoton.
 Hengitimme yhdessä samaa ilmaa, emmekä koskaan tahtoneet sanoa näkemiin.
Niin siskokulta nousi junaan matkalaukkuineen, minä jäin asemalle vilkuttamaan.
 Odottaen junan pysähtyvän ja peruvan matkansa Ouluun.
Ikävä on tukala olotila, ikävä on yksinäisyyttä ja kipua.
 Tiedän ettei seuraavaan näkemiseemme ole pitkä aika, mutta jokainen hetki tuntuu
vuodelta, yksikin kuukausi tuntuu tuhansilta.
 Astelin takaisin tyhjään asuntooni, ainakin lähes tyhjään.
Dina oli ovella vastassa iloiten minun tulleen kotiin.
 Muistin tämän tunteen kesältä, tämän kuinka pahalta tuntuu palata yksin kotiin
joka voisi olla yhteinen.
 Ottaisin siskoni, koska tahansa luokseni ikuisesti asumaan.

Miksi on pakko olla erossa perheestään?
 Näinä hetkinä, kun olemme kaukana toisistamme opin aina vain enemmän
ja enemmän arvostamaan sitä.
 Mikään ei koskaan korvaa perhettä, ei mikään mailmassa.

Toiseksi voin kertoa, että olen todella eksynyt.
 En tiedä mitä tehdä.
Viikonlopusta olen punninnut mielessäni tärkeitä asioita.
 Punninnut rakkautta. Rakastaako vai eikö rakastaa?
Luovuttaako vain, jotta olisi helpompaa.
 Edes yhtä lyöntiä ei kenenkään täydy kestää suhteessaan.
Olen vain liian säälittävä, heikko ja sanomaan näkemiin.
 Olen monen monta vuotta miettinyt, sitä miksei naiset jotka kärsivät perheväkivallasta
vain eroa. Miettinyt, että mikä siinä nyt voi olla liian vaikeaa.
 Säälien...
Päätin joskus etten itse olisi samanlainen, mutta taidankin olla.
 Tuntuu etten saa henkeä.

Äiti sanoi, että minun olisi pian päätettävä jotta saan itselleni rauhan.
 En vain kykene siihen.
Pyysin äitiä valitsemaan puolestani, muttei hän suostunut.
Sanoi ettei hän voi sellaisia päätöksiä tehdä puolestani vaikka tahtoisi.
 En vain itse pysty.
Hajoan tuhansiin osiin kaiken tämän keskellä.

I wish you'd let me go...

If you're a butterfly I'm suicide by insecticide

sekavat tunteet ja onnellisuuden tavoittelu

Koiravauvan kanssa olemme olleet jo viikon kotona, näin se aika vain menee.
 Myös siskoni Mira on ollut meillä viime perjantaista asti.
Sunnuntaina hän taas lähtee ja olen jälleen yksinäisempi, alakuloisempi.
Kaukana perheestäni.

 Eilen kaverit kävivät kylässä illalla. Oli aivan ihana nähdä heitä pitkästä aikaa.
Minut vain valtasi suuri alemmuuskompleksi, ahdistus.
 Tyttö oli laihtunut hurjasti, kuihtunut.
Luut paistoivat kilometrien päähän eikä normaaleista muodoista ollut tietoakaan.
 Itse olen tuntenut oloni viime aikoina paremmaksi, kuin aikoihin.
Fyysinen kunto on parantunut eikä ajatus ole laahustanut jatkuvasti syömisteni ympärillä.
 Eilen se paha olo kuitenkin hyökkäsi kovempaa, kuin myrskytuuli vasten kasvojani.
 Ajattelin välittömästi pystyväni samaan, kuin kyseinen kaverini.
Tahdoin lakata syömästä ja olla edelleen keijukainen.
 Olla sairaampi seurauksista huolimatta.

Aamulla heräsin suhtkoht aikaisin, varsinkin kun en yökkä nukkunut.
 Samantien noustessani vedin lenkkivaatteet ylleni ja tempaisin itseni Dinan kanssa
lenkille metsään.
 Ilma oli raikas ja kolea, mielialani koheni ja piristyin.
Nyt tärkeitä asioita on tullut hoidettua ja juon kahvia.
 Ärsyttää etten voi lakata ajattelemasta ystäväni nykyistä alipainoisuutta, miksi minun täytyy tuntea
kateellisuutta? Olen kateellinen ja helvetin huolestunut hävestä saman aikaisesti.
Anteeksi tyttö, mutta rakastan sinua.
 En ikinä voisi sanoa etten tahdo nähdä vähään aikaan itseni takia.
En voisi sanoa vaikka uskon sen auttavan minua.
 En tahdo enään itse siihen pahimpaan oloon takaisin, olen liian helpolla vietävissä.
Ehkä minun täytyy vaik pysyä lujana ja olla rakkaan ystäväni tukena omasta olostani huolimatta.

Kello lähestyy iltakymmentä ja pian jo se lyö junani lähtöaikaa.
 On aika lähteä jälleen kotiin, aika painautua tyynyä vasten ja itkeä ikävää.
Itken aina vaikka kotona onkin vaikeaa, on vaikeaa kuulua mihinkään.

pretentiousness

Tänään on sateinen ilma, synkkäpäivä.
 Olen väsynyt enkä jaksa hymyillä.
Olisi silti pakko, kun olen viimeistä päivää jälleen kotona.
On vaan liian turhauttavaa näyttää onnelliselta.

 Äiti nukkui pitkään ja tuskin katsoi minuun herätessään.
Tiedän hänen olevan vain helpottunut minun lähtiessäni jälleen kaus pois.
Ilman minua on yksi murhe vähemmän, yksi onni enemmän.
 Sanoisin sen olevan minulle aivan sama, mutta en pysty sitä valehtelemaan,
en jaksa valehdella itselleni jatkuvasti.
 Koko elämäni on valhetta, ailahtelevaa harhakuvaa.
Mustan harmaata ja ohikiitävää.
Päivästä toiseen yritän ja yritän, mutten koskaan onnistu.
Aivan, kuin harjoittelisin lentämistä mikä on mahdotonta.
Siihen on vaikea uskoa, kun tietää ettei koskaan tule saavuttamaan tahtomaansa.
Onni kulkee surkeuden kanssa käsikädessä, onni on vain nopeampi enkä
saa sitä juoksemallakaan kiinni.
 En oikein osaa sanoa miltä nyt tuntuu. Lähinnä varmaan olotilani muistuttaa tyhjyyttä.
Jos kiljuisin, jos rikkoisin ikkunan, jos raivoaisin, jos nauraisin.
 Jos ja jos, kun en vain kykene mihinkään.


All you have to do is breathe

Huomenna lähden kotiin Miran ja Dinan kanssa.
 Lähtömme viivästyi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Eilen illalla oloni oli tukalampi, kuin kertaakaan täällä ollessa.
Itkin ja itketti, olo oli syyllinen.
 Anteeksi, kun olen tälläinen äiti. Anteeksi kaikki paha jota olen aiheuttanut.
Mieleni yksinkertaisesti vain hajosi kappaleiksi.
 Edes yöunet eivät tehneet oloani paremmaksi, edelleen on olo sekava.
En voi lakata ajattelemasta, mieleni huutaa miljoonia asioita.
 Monta virhettä elämääni vielä mahtuu, jotka vaikuttavat koko loppu elämääni?
Tahtoisin tietää millaista kaikki olisi, jos emme olisi muuttaneet tänne Varjakkaan viimevuonna.
 Olisin koulussa, sillä sain silloin paikan variasta, mutta jouduin koulun jättämään muuton vuoksi.
Olisinko edelleen Jesperin kanssa? Asuisinko omillani?
Olisinko hengissä?...

Ystävästäni Mirkasta ei ole kuulunut aikoihin pihahdustakaan ja olen
suunnattoman huolissani.
 Mielessäni on käynyt vaikka mitä maan ja taivaan välillä.
Onko hän minulle vihainen? Mitä tällä kertaa tein väärin.
Onko kulta ylipäätänsä Hengissä, tai edes Helsingissä enään?
 Kai minä olen vain menettänyt hänetkin.
Menettämisen pelko, ja voimistuvat mielikuvat.
 Luultavasti jonain päivänä huomaan olevani aivan yksin tässä kurjassa elämässä.

I'm always at your side

Luulen, että unettomuuteni tänä yönä johtuu vain alitajuntaisesta pelosta.
 Huomenna lähden kotiin ja pelkkä ikävän ajattelu tuottaa kipua.
En tahdo, en pysty, en voi. On vain pakko.
Olisipa elämässä helpompi valita oikea ja väärä, mikä olisi parhaaksi kaikille?
Asuisipa perheeni edelleen Vantaalla.
 Aina pahan olon tullessa, ikävöidessäni, muuten vain ja muiden iloksi poiketa kotona.
Voisin poiketa vaikka joka päivä.
 Olisin onnellisempi, luulen ainakin niin.

Isäpuolellani oli tänään syntymäpäivät joten leivoin pullaa.
 Miran kanssa ostimme hänelle lahjaksi kukon (oluen).
Ei ollut rahaakaan mihinkään järkevään, mutta ajatushan on tärkein.

Iltapäivällä, kun menin tupakalle huomasin suurien tähdenmuotoisten lumihiutaleiden
leijuvan kohti nurmikkoamme, tulee talvi.
Pian on joulu ja palaan jälleen kotiin.
 Syksy hurahti ohitseni huomaamatta.
Aika kulkee siivillä, minä istun lasikuvussa enkä huomaa.
 Elän yksinkertaisesti elämääni sokkona, kuka minut herättäisi?

On niin kamalaa, kun on ikävä jo valmiiksi perhettä.
Pikkusiskoni tahtovat minun jäävän, eivät tahdo halata näkemiin.
 Voisimmepa viettää jokaisen päivän yhdessä.
Kotona en ole tuntenut oloani läheskään niin yksinäiseksi, en hylätyksi.
 Aamut ovat alkaneet Saran tai Pinjan herätyksellä jo varhain aamulla.
Monet laimeat tai liian vahvat kahvit he ovat minulle keittäneet, ja olen vilkuttanut Saralle ovelta hänen
lähtiessään kouluun.
Päivisin olen pienten kanssa ainakin yrittänyt jaksaa pelata ja viettää aikaa.
Lukemattomia haleja ja suukkoja, rakkautta!<3
Tuntuu niin hyvältä, kun tietää olevansa tärkeä, merkityksellinen.
Olenhan minä heidän vanhin siskonsa, heidän esimerkkinsä.
Kumpa he eivät vain liiaksi ottaisivat minusta mallia, minun elämässäni ei ole mitään
kadehdittavaa, ei saavutettavaa.
Pelkkää paskaa suoraa sanottuna.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aamuisin herätessäni toivon parempaa päivää, jonkin muun elämää.
 Harmikseni joudun jokaisena aamuna pettymään itseeni.
En ole edelleenkään parempi ihminen.
 Vannon, Jos olisi mahdollista paeta henkistä pahaa oloa, itseään ulkomaille.
Minä matkustaisin aina, en istuisi aloilleni koskaan.

argh.

Tänään oli mukava herätä ilman lähes joka lauantaista krapulaa.

Tuntui kuitenkin oudolta ja eilen kaiversi, kun mietin miten kaverit pitävät hauskaa.

Onko väärin ajatella niin?

Perheen kanssa kävimme saunassa ja vietin äidin kanssa muutenkin mukavan

päivän koti oloissa.

Rakastan äitiä.

On jo iltapäivä ja ahdistus tuntuu jälleen kumpuavan pintaan.

Henkeä ahdistaa, tuntuu siltä kuin tukehtuisin.

Yritän kaikin voimin hillitä pahaa oloa ja raivoamista.

Se on vaikeaa, mutta olen sen perheelleni velkaa.

Kaikki mahdolliset asiat stressaavat ja pyörivät mielessä eikä edes 

minkäänlaisten muistilistojen tekeminen lievitä oloa yhtään.

-Uusi toimeentulotuki pitäisi hakia (mikäli sitä taaskaan saadaan)

-Ikuinen rahattomuus

-Tavaroideni saaminen täältä oulusta

-Ulosotto asiat

-kouluun pääsy

-töiden saanti

-mitä vien tällä kertaa mukanani kotiin Vantaalle

-lääkkeiden loppuminen

-hammaslääkäri

-pediatri

-psykiatri

-Vuokran maksu, onko se kohdallaan?

-Joulun lähestyminen

jne.

En edes viitsi mainita tiettyjä asioita.

Inhoan tukalaa oloa, inhoan stressiä, inhoan ahdistusta, inhoan inhoan inhoan.

Mailmani tuntuu tällä hetkellä liian suppealta.

Pyörin pientä noidankehää, enkä löydä tietä ulos.

vainoharha seinälle pirua piirtää

On 2-vuotta siitä, kun parisuhteeni alkoi todellisena.

Toisin sanoen, kun tiesimme mitä tahdomme toisiltamme.

Onnea meille <3

Päivä on ollut hieman pitkäveteinen tänään.

En silti valita, koska nautin jokaisesta hetkestä perheeni parissa,

ainakin yritän kovasti.

pelkään jo valmiiksi hetkeä jolloin lähden takaisin kotiin.

Lähden ja kärsin sydäntä raapivasta ikävästä.

Miksei asiat voisivat olla toisin, miksei perheeni voisi asua lähempänä?

Väli matkamme on aivan liian pitkä.

Tällä kertaa läden koiranpennun kanssa, en yksin en yksin en.

Myös siskoni tulee viettämään syyslomaa luokseni.

Se ei silti vain riitä, tahdon perheeni kokonaisuudessa.

No en voi väittää, että isäpuoleni olisi niin tärkeä tuossa joukossa...

Kaiketi moni ihminen tietää mitä tarkoitan.

Varsinkin näin iltaisin on ollut suunnaton huoli tulevasta.

Entä jos sitä ei olekkaan?

Entä jos en koskaan sinne löydäkkään?

Pave Maijanen - ikävä

Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?
Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan

Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan?
Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan?
Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan
minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan

Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä

Tunsitko sä joskus tulisen hetken ja sanoit nyt aloitetaan uudestaan?
Huomasitko sitten sen elämäsi hetken kohta jo menneen menojaan
Sinulla on suunnaton ikävä sinne, mistä et koskaan oo kuullutkaan
Sinä olet kauan jo minua kaivannut, minua ei varmasti olekaan

Sinulla on ikävä, sinulla on suunnaton ikävä
Sinulla on ikävä, sinulla on suunnaton ikävä

Kysyin tänään äidiltä:"  Tuleekohan minusta koskaan tervettä?"

äiti ei vain kuullut kysymystäni tai sitten ei tahtonut kuulla.

Tahtoisin tietää millaista elämäni tänään olisi jos olisin ottanut aikoinaan apuja vastaan,

kun niitä vielä tarjottiin riittämiin.

Olisipa helpompaa olla murehtimatta menneisyyttä ja tulevaa,

olisi helpompaa unohtaa olemisen painavuus.

Kelpaanko koskaan elämään?

Elämä on jokaiselle ihmiselle omanlaisensa sota,
 toiset voittavat kaiken, toiset menettävät kaiken.

Ilma on kirpeä ja kylmä.
Hengitykseni höyryää samoin sydämmeni.
Onko se lopullisesti jäässä?

Mikä on oikein?

En tiedä mitä minun pitäisi tällä kertaa sanoa.
Sanoa, kun en osaa edes itselleni sanella miltä tuntuu tai miltä pitäisi tuntua.
 Ahdistaa, ahdistaa hengittää, ahdistaa olla ja ajatella.
En pääse karkuun itseäni milloinkaan.
 Tahtoisin itkeä, mutta pelottaa näyttää perheelle onnettomuuteni.
En minä voi kertoa enkä näyttää, koska en tahdo tuottaa pettymystä.
Minunhan pitäisi olla onnellinen ja iloinen koska olen jälleen kotona.
En tahdo pilata heidän mieltään olemalla edelleen sairas ja surkea.
 Olo on sekava, pääni sisällä myllertää.
Satoja ajatuksia, satoja murheita.

Tahtoisin juosta kauas pois, juosta niin kovaa etten pystyisi hengittämään.
 Miksen voi koskaan olla tyytyväinen itseeni tai vähiin suorituksiini?
En saa koskaan mitään aikaiseksi vaikka yritän.
 Roikun edelleen samassa vanhassa kurassa joka alkoi vuosia sitten.

peilin edessä vihaan itseäni.
Miksi olen niin  lyhyt? Miksi silmäni ovat pienet ja poskeni pyöreät?
Miksi vatsani pömpöttää ja reidet osuvat toisiinsa?
En osaa sanoa yhtään hyvää asiaa ulkonäössäni, en varsinkaan nousseessa painossani.
Vihaan sitä, kun muut väittävät minun olevan edelleen laiha vaikka tiedänhän minä totuuden.
Olen jo yli normaalipainon alarajan.
Pienestä minusta kaukana.
Huomenna minä aloitan laihdutuksen, anteeksi mutta on pakko
jotta pystyn olemaan itseni kanssa.

Pahinta kaikessa on se, että satutan vain muita ihmisiä olemalla itsekäs.
 Jokaisesta teosta joku joutuu kärsimään, teoilla on seurauksensa, mutta mitkä ovat oikein?

Olen Oulussa perheeni luona jo 5 päivää, aika on mennyt nopeasti.
 Koiran pennut ovat suloisia ja tunnen itseni tärkeäksi siskojeni keskuudessa.
Silti en ole pystynyt sivuuttamaan ahdistustani.
 Tahtoisin lakata hengittämästä päästäkseni pahaa oloa karkuun.
Tuntuu pahalta etten osaa puhua enään edes äidille siitä.
 En pysty unohtamaan, en osaa unohtaa.
 Juuri nyt antaisin mitä vain ollakseni onnellisempi, päästäkseni eroon ikuisesta läskiahdistuksesta.
Jokaisen suupalan jälkeen mieleni meinaa romahtaa, miksi taas tein näin?
Olenko ikuisesti iso ja onneton?

Lauantaina menin äidin kanssa oulunsaloon baariin.
 Oli hauskaa ja humalaista. lauloimme karaokea!

Olen laittanut monia työhakemuksia muttei yksikään ole tärpännyt, en pääse ikinä elämässäni eteen päin.
Tahtoisin niin kovasti opiskellakkin vaikka se pelottaakin suunnattomasti.
Entä jos en sitten jaksaisikaan opiskella? Se kaikki stressi, sosiaalisuus ja uupumus pelottaa.
Normaali elämä houkuttelee, mutta saa pakokauhun valtaan.

p.s. Ikävöin rakasta, ikävöin ystäviäni.

Where is my mind

Tänään olen miettinyt erityisesti sitä mitä tahdon elämältäni.

Tahdon kunnon ammatin.

Tahdon olla läheisteni arvostama ihminen.

En pelkkä pelkuri, en laiska enkä aikaansaamaton.

Tiedän etten ole, tämä kotona jumissa oleminen on pelkkää pelkoa,

pelkkää uskaltomuutta ja masennuusta.

Masennusta kun lääkkeet ei auta, ei auta masennukseen.

rauhoittavat ei auta ahdistukseen ei paniikki kohtauksiin eikä nukahtamislääkket

helpota oloani lainkaan. Nukahtamiseen ja kunnon uneen tarvitsen niitä

liiaksi jolloin seuraavana päivänä en jaksa olla, en hengittää.

Perjantai-Lauantai yön olin pikkuveljeni luona.

Olo oli liiankin kotoisa, tuntui niin tärkeältä ja hyvältä ihmiseltä.

Veljeni tarvitsee minua, kun äiti tavallaan puuttuu,

Tiedän, että Jesse kaipaa äitiä liiaksikin, kun äiti ei koskaan soita eikä osoita rakkauttaan.

Säälittää niin paljon.

Mutta kuitenkin olen kateellinen Jesselle, hänellä on "uusi" perhe joka pitää huolta.

ymmärtää ja lohduttaa kun on paha olla.

On paikka jossa on hyvä olla.

Miltä pitäisi tuntua kun elämä on mitä on?

Mitä pitäisi tehdä kun mikään ei tunnu miltään eikä jaksa yrittää?

Kuka minä olen?

keskellä yötä masu tuskailua ja päivityksiä.

Vatsa on tänään jo toista päivä tuskaisen kipeä.

Ei ole aavistustakaan mistä voisi johtua, mutta sen voin sanoa että on kurjaa!

Kurjaa, kun pitäisi vain löhötä sängyn pohjalla (ja niinhän tänään teininkin paitsi illalla, kun

levottomuus iski).

Jokainen liike sattuu,liikkumattomuus sattuu, inhottavaa mutta myös

vessa tarpeidenkin tekeminen on tehnyt kipeää.

Jossei aamuun mennessä helpota käyn terkkarissa!

kello on 04:51 ja ajattelin valvoa koko yön.

Ainahan voi päivällä nukkua.

Eilen sain kutsun mallikoekuvauksiin!!!!!

En meinannut uskoa silmiäni, kun kutsu ilmestyi sähköpostiini.

Minut on valittu 15 ihmisen joukkoon kaikista hakemuksia

kysymysten, kuten paino,pituus,harrastukset,tulevaisuuden sunnitelmat yms ja kuvien perusteella.

vaude. Huono puoli taas on se, että siellä otetaan mallikuvakansiot hinnalla 180 e (100 kuvaa),

mutta onneksi sen voi maksaa osamaksuissa.

Vihdoin jotakin mukavaa taas.

Tänään olen tarkemmin perehtynyt swappaukseen! ihanaa <3_<3

Kiitoksia Maijulle mukaan ottamisesta, innostamisesta ja opetuksesta.

Marraskuussa onkin sitten siitä aiheesta miitti^^.

Kahvia kitusiin ja huomenna ärhentelyä yliväsymyksen puolella.

p.s. mieliala on turvallisella tasolla iloinen, kunhan vain nyt pysyisikin siellä.

kun helpompaa tietä ei uskalla löytää

Onko pahan onnen toistaa itseeän hetki hetkensä jälkeen, päivästä toiseen?
 Asialla ei ole merkitystä mistä pahat asiat johtuvat, mutta nitä tuntuu tulevan jonottain luokseni.
Jonot ovat monia kilometrejä pitkiä.
 Ensin luulen aina vihdoin hyvyyden ja onnen löytäneen hyvällä tuurilla, mutta sen pilaa aina jokin.
on liian vaarallista luottaa, on vaarallista uskoa hyvään, tulevaan.
Olen jo muutaman kuukauden odottanut koiran, oman vauvan olevan luovutus ikäinen ja saavani valopilkun elämääni.
 Olen uskonut ja jaksanut odottaa, olen luottanut kaikista rikotuista lupauksista huolimatta.
Tietänyt kuinka tämä pieni otus toisi sisältöä elämääni, toisi onnellisuutta ja jotain josta ei tarvitse luopua ennen kuolemaa. Ennen omaa kuolemaa, ennen eläimen kuolemaa.
 Olen tiennyt sen tuovan elämääni juuri sen sisällön jota tarvitsen , kun en kykene ulos lähtemäään itseni kanssa.
Osaa en edes sanoin kuvailla miltä nyt tuntuu. tahtoisin vain jättää kaiken taakseni. Olla joku muu ja unohtaa.
tahtoisin olla minä ja vanhus kuolleena maahan haudattuna ja unohtuneena.
 Olisi helpompi olla olematon, olla olemata olemassa.
olen liian heikko tehdäkseni kaikesta loppua.

Olen heikko vaikka tahtoisin jättää kaiken taakseni.
En osaa nähdä itselleni tulevaisuutta, en uusia mahdollisuuksia.
 On liian vaikeaa kun pahat asiat toistavat itseään. Töitä ei tule, ei koulua, ei onnea ei valoisuutta.
Onko minulla mitään enään jäljellä? ei.
On vaikea hengittää.

onnea tai ei, olo on epänormaali kaiken aikaa

Mieliala on ollut hyvä, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa.
 Tietenkään en voi väittää ettei mielessä ole ollut painajaismaisia ajatuksia.
Tänään minulla oli työhaastatattelu kampin subwayhin ja tahtoisin niin
uskoa, että pääsen sinne. Pelottaa vain luottaa liikaa kun on minulle normaalia
, että joudun pettymään.
 No huomenna saan siitä kuulla lisää.
Tämän lisäksi tänään postissa tuli liput muotiviikoille jonne voitin liput netti kilpailussa.
 Silloin ajattelin ,että ehkä minulla onkin joskus edes pientä onnen hippusta elämässäni.

Nyt on loppu kokonaan eläinperäisten ruoka-aineiden käyttö.
Ei maitotuotteita eikä kanamunia, ei myöskään eläin peräisiä muita aineita kuten E-koodeja.
Tänään yllätyin kun luin netistä, että kopparpergin siiderit sisältävät niitä!
 Kyllä tähän ajan kanssa tottuu ja kun suurimman osan tuotteista tiedän joita voin suuhuni pistää.

Minulla on jo monta päivää ollut omituinen olo parisuhteessani.
 En osaa enään suhtautua tähän oikein.
Kyllä minä rakastan Jesperiä, en vain tiedä osaanko rakastaa oikealla tavalla.
Tuntuu siltä, että en tee muuta kuin satuta häntä.
  Ja jokaisella tavalla olen tuntenut meidät etäiseksi, olen tuntenut itseni erilliseksi, liian haavoittuneeksi.
Tuntenut hänet kaukaiseksi.
 En osaa ottaa vastaan läheisyyttä, kun sitä minulle yritetään antaa.
Minua pelottaa.

Tuntuu siltä, että olen jossain epätodellisessa maailmassa, epätodellisessa minussa.

Eilen olin Kirsikan kanssa kahvilla, kun tarjosi minun huonon rahatilanteen vuoksi.
 Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja puhua kaikkea maan ja taivaan väliltä!
On niin helppoa puhua hänen kanssaa, kun hän on samalla aaltopituudella kanssani.
 Ensiviikolla uusiksi!<3

Sen jälkeen menin Jennille pajamiittiin!
Oli hauskaa, katsoimme elokuvaa, katsoimme salkkareita, juttelimme, nauroimme, tanssahtelimme
ja pelasimme pullon pyöristystä.
 Miittiin saapui minä,Pekka,Jenni ja Minna. Mari käväisi nopeasti.
Noh se siitä, joimme myös jonkun verran.

Jostain syystä joka päivä tekisi mieli olla vain sekaisin.
Unohtaa kaikki ja olla ajattelematta.
 Sillä ei ehkä olisi merkitystä mitä vetäisin ollakseni sekaisin, mutta luojakiitos olen tyytynyt vain alkoholiin.
Mitä nyt muutamasta tyhmästä kokeilukerrasta, uskon ettei muut aineet ole minun juttuni.
En vain tahdo itselleni enempää ongelmia, kun elämä on muutenkin liian vaikeaa.
 Nyt väsyttää, tahtoisin nukkua päiväunet ja olla sen jälkeen pirteä.

aina on vaikea keksiä otsikkoa

Lähimuistini on huonontunut huomattavasti ja miestä lie johtuu.

Välillä tuntuu siltä, etten muista ollenkaa mitä olen viimeisen vuoden

aikana tehnyt, miltä on tuntunut tai ketä olen ollut.

Viime yönä oli vaikea nukahtaa, kun jalkaa kutittiO_o

Ja kaiken lisäksi olo oli tukala.

Minua itketti, oli ikävä entistä elämää.

Ikävöin perhettäni ja murehdin sitä mitä olen kaikille aiheuttanut.

Mielialani on ollut melko tasainen tähän mennessä tänään,

mutta viimeisen tunnin aikana on alkanut tuntua jälleen siltä

etten saa henkeä.

Pahat asiat kipuavat mieleeni ja yritän kaikin keinoin työntää niitä pois

mielestäni.

Olisipa se niin helppoa.

Muistan, kun asuin vielä kotona ja voin pahoin.

Äiti oli aina vierelläni ja halasi, kun sitä tarvitsin.

Minulla oli aina joku joka sanoi kaiken muuttuvan paremmaksi.

vaikken sitä välttämättä uskonut se tuntui silti hyvältä.

Kotona oloni on aina tuntunut erityisen tärkeältä.

Minulla on merkitystä perheeni keskellä, tai ainakin ennen oli.

Olen aina ollut siskojeni tuki ja turva, kun heillä on ollut paha olla.

Olen ollut heidän tukenaan ja ollut vahva omasta olostani huolimatta.

Minusta on ihanaa hoitaa siskojani, kun vanhemmat ovat poissa kotoa.

On ihanaa vaikka tiedän heitä surettavan, kun eivät tiedä missä äiti on.

En toki nauti siitä, että heillä on kurjaa mutta kun saan olla kerrankin se

joka huolehtii ja lohduttaa.

Silloin tunnen itseni tärkeäksi, kun saan halata ja pyyhkiä kyyneliä,

saan laittaa ruokaa ja leikkiä heidän kanssaan.

Toivottavasti pystyn vielä itse joskus saamaan oman perheen.

Omia lapsia.

Musta tuntuu, että mä olen sokea elämälle.

Koko viikko on kulunut samoja kaavoja noudattamalla.

Mistään ei ole tullut yhtään mitään.

Olen ollut kotona, olen murehtinut ja ollut yksin.

Tarvitsen tekstityksen elämän kululle.

Tahtoisin niin kovasti ymmärtää, miksi mieleni hajoaa.

Tarvitsen selityksiä tälle kaikelle.

Jesperille olen kiukutellut jälleen normaalia enemmän.

Olen suuttunut turhista asioista ja vaatinut jotain mahdotonta.

Kuinka kauan tämä kestää?

Syksy löi eilen vasten kasvojani hyvin kovaa.

Minne kesäni katosi?

Enhän ehtinyt tehdä mitään, en ehtinyt iloitsemaan.

Kahtena aiempana kesänä olin osastolla ja syytin niitä kesäni kurjuuteen.

Tänä kesänä olin vapaa lintu lentämään, mutten saanut siipiäni irti kahleista.

En kykene uskomaan kenenkään välittävän minusta aidosti.

Pelkään vain niin hurjasti jääväni yksin.

Onhan nyt syksy ja pimeää, se on liian hyvä tekosyy olla melankolinen ja väsynyt.

Hyvä syy olla yksin.

Jesper eilen sanoi tahtovansa estää minua jälleen eristäytymästä.

Ehkä hän luulee sen olevan helppoa.

Se on kaikkea muuta, kuin helppoa.

Itseni pakottaminen satuttaa minua vaikka tiedän kotiin jäämisen tuhoavan minua enemmän.

Olen kadottanut suurimman osan itsestäni, minulla ei ole jäljellä

yhtään unelmaa tai toivetta.

Missä elämän halu?

Nothing is more so than before

Näin pimeinä syys päivinä olo on erityisen uupunut.
 Tahtoisin aamuisin jäädä makaamaan peiton alle, halki päivän ja halki yön.
Toki minä rakastan syksyä, mutta tämä pimeä saa minut suremaan.
 Olo on hieman yksinäinen. Olen yksin kotona, vailla seuraa tai tekemistä.
Tuntuu siltä, kuin olisi myöhä ilta.
 Olisipa minulla hyvä kirja luettavana.
Voisin vetää villasukat jalkoihini ja käpertyä viltin alle lukemaan.
 Voisin sukeltaa kansien sisään miettimättä omaa elämääni.
Voisin kuvitella olevani joku muu.

Tämän kuun aikana pääsen jälleen kotiin käymään.
 Olen siitä hyvinkin iloinen, mutta minua pelottaa.
Ovia aukeaa, ja huomaamattani se jo suljetaan selkäni takana.
 Kotona on raskasta näyttää onnelliselta, on vaikeaa peittää arvet tuoreet ja menneet.
En tahdo näyttää perheelleni kuinka vaikeaa elämä minulle vielä tänäänkin on.
On niin vaikea myöntää, etten koskaan sittenkään ole tullut onnelliseksi.
 Kaiken lisäksi on kamala palata sinne, koska pois lähteminen on aina yhtä kamalaa.
Kyyneliä ja vilkutuksia. Huutoja junan perään.

Tahtoisin tietää miksen osaa irrottaa otettani tästä kaikesta.
 Miksi en voi jättää syömishäiriötä ja masennusta taakseni?
Ehkä siitä on tullut oma turvapaikkani.
Aina on jotain mitä ei voi menettää.

---------------------------------------------------------------------------------

Viikonloppu taas meni hyvin nopeasti.
 Perjantai aamun ja päivän touhusin kaikkea.
Siivosin ja valmistelin Jesperin 21.vuotis syntymäpäiväjuhlia.
Leivoin mokkapaloja ja mini pizzoja.
 Ilta meni loistavasti ja oli hyvä olla.
 Hyvä olla humaltuneena.
Unohtaen tylsän ja tukalan arjen.
 Näin silloin kolmea ystävääni joita en ole aikoihin nähnyt.
Olemme tunteneet jo ensimmäisestä luokasta asti ja yhden heistä tunsin jo 5-vuotiaana.
Kaiken tämän menetetyn ajan jälkeen pystyin olemaan heidän kanssaan täysin oma itseni.
 Pystyin puhumaan kaikesta ja tuntui turvalliselta.
vanhat hyvät ajat kipusivat mieleeni ja tahdoin vain hymyillä.
 Olisinpa edelleen siinä ajassa, kun kaikki oli kaunista.

"Muistot eivät vaalene koskaan, ne eivät katoa.
Muistot pitävät minua hengissä,
 syleilevät minua lämmöllään, aina kun ne tahdon muistaa.
Unohtaessani ne hetkeksi olen yksin."

Toivossa minä voin vain elää,
vielä tämä paha jättää minut ja
kaikki on melkein niin, kuin ennen.

rakastamista ja pelkäämistä

Suloisuutta, rakastan sinua.
Rakastan sinua mutten kykene olemaan arvoisesi. Olen vain minä.
 Olen haavoittunut ja jo valmiiksi kuollut, henkisesti.
En kykene peittämään pahaa oloa sinulta, puran sen vain sinuun.
 Anna anteeksi rakas.

päivä on ollut mielenkiintoinen. Vaihdoimme järjestystä asunnossamme ja siivosimme.
 Uuvuttavaa, uuvattavaa.
Mieliala on ollut melko mukava koko päivän mutta aika ajoin olo on ollut kuitenkin
se sama paha pelkotila, ahdistus ja kataluus, ikuinen kamaluus.
 Kuinka jaksan taistella itseni tästä irti? Ehkä en vain jaksa koskaan loppuun asti.
Mieleäni piristi se, kun kulta yllätyksenä oli sytyttänyt kynttilöitä ja kaatanut lasilliset punaviiniä (ei humala mielessä)
pelkkä romanttisuus ja sitä minä juuri arvostan, rakastan<3 Eihän kumpikaan meistä edes pidä viinistä, mutta pitää olla aikuinen... ainakin pitäisi olla.
 Särkyneenä ei kykene kasvamaan, ei elämään.
Olisimpa edelleen sama Suvi, kuin vuosia sitten.

p.s. ikävöin äitiä, ikävöin perhettäni. Pelkään heidän hyljänneen minut oikeasti.
Ikävöin,ikävöin,ikävöin

No kirjotan sittenkin vielä, kun mieli tekee.
Kirjoittaminen hieman lieventää oloa, pahaa oloa.
 En uskalla sanoa.
En uskalla myöntää, en kuiskata.
 Yhä useammin huomaan ajattelevani kuolemaa, sitä mitä se toisi mukanaan.
Miltä se tuntuisi?
Olisiko se hiljainen taivas, rauhallinen uni?
Hymyä? itkua? surua? naurua?
Ehkä osaisin olla onnellinen. Ei tarvitsisi murehtia eikä pelätä.
 Pelkään, pelkään, pelkään.
Taidan olla onneton. Pimeän kujan päässä, syövereissä ja eksynyt.

Onnellisuus on pelkkä kaunis muisto menneisyydessä.

Forgotten'm ashamed I do not get

Katoamaan tätä petosta en saa
tätä mä en voi enää uneksi muuttaa
tämä on totta, tämä on totta, tämä on totta
Unohtumaan mä häpeää en saa
tätä mä en voi enää muuksi muuttaa
tämä on totta, tämä on totta, tämä on totta

Heräsin, mä vielä olemassa olen,
sydän lyö, se takoi hajalle mun unen,
jokin ei nyt ole niinkuin oli eilen,
mut peite päälläni oo niinkuin painajainen
Silmät kii, mä vielä vähän tässä makaan
nukahtaa en uudestaan voi todellakaan
hetki vielä menee ennen kuin se tulee,
eilisen paino se pimeä paino

 

 

Mitenkäs nämä päivät vain häviävät?

Olen kotona lukkojen takana päivästä toiseen enkä kykene olemaan todellinen.

Päiväni valuvat minun ollessani ahdistunut, juoden kahvia,

tehden ruokaa, katsoessani telkkaria,

olemalla tietokoneella,

tehden ristikkoa..

Ei mitään järkeä.

Ei mitään tajuttavaa.

Kiitos siitä, että parasystäväni soitti minulle vielä antaekseen uuden mahdollisuuden.

Älä tyttö unohda, etten ole lakannut miettimästä sinua hetkeksikään.

Ehkä häpeä sai minut olemaan piilossa.

Häpeän tekojani, häpeän itseäni, häpeän kehoani, häpeän elämääni.

Häpeän myös heikkouttani.

Olen vain turta tuntemaan muuta.

Olen huomannut, etten enään osaa itkeä muiden nähden.

Pelkään purskahtavani itkuun muiden läsnäollessa.

En edes Jesperin olkapäätä vasten tahdo itkeä. En osaa enkä

uskalla. 

En voi näyttää kaikkea pahaa oloa, enkä voi kätkeäkkään.

Surullisuus purkautuu vihaisuutena.

Tunteeni ovat sekaisin ja räjähtäneitä.

Tahtoisin niin pystyä puhumaan kaikesta muille, läheisilleni.

En vain pysty. En voi kertoa kaikkea niin kuin oikeasti on.

En tahdo myöntää tarvitsevani tukea ja apua enemmän kuin koskaan ennen.

Löytyykö todellisuutta mistään?

tylsäääää

Kopsasin peppiinalta, anteeksi.

Energia
Väsymys, huolestuneisuus X
Univaikeudet, varhainen herääminen X
Kova vatsa, vatsaongelmat X
Huono verenkierto X
Mielialan vaihtelut X
Lihasmassan väheneminen X
Ajatusten kiinnittyminen ruokaan X

Proteiini
Lihasmassan väheneminen X
Turvonnut maha X
Ripuli
Virtsanpidätysvaikeudet
Hiustenlähtö X
Turvotus X
Kasvun pysähtyminen X

Hiilihydraatit
Verensokerin lasku X
Vapina, tärinä X
Ahmimiskohtaukset X
Ketoaineiden muodostuminen
Serotoniinivaje X
Masennus X
Poissaoleva tunne X

Rasva
Heikentynyt makuaisti, proteiininpuutos
Lisääntynyt infektioherkkyys
Haavojen heikko paraneminen X
Pimeänäön heikkeneminen
Silmien valonarkuus ja kirvely X
Heikentyneet refleksit X
Pakko-oireet X
Heikentynyt muisti X

Rauta
Paleleminen, kalpeus X
Ummetus X
Nopea kylläisyyden tunne
Kuukautishäiriöt X
Hidas aineenvaihdunta X
Keskittymisvaikeudet X
Väsymys, ärtyneisyys X
Levottomuus X

Suola
Huimaus, päänsärky X
Pahoinvointi X
Turvotus aterian aikana ja sen jälkeen X
Jatkuva virtsaamisen tarve, myös yöllä
Lihasheikkous, puutuminen X
Yöhikoilu X
Taipumus pyörtyilyyn

Vitamiinit
Mustelmat X
Nenäverenvuoto
Taipumus kompasteluun
Kömpelyys X
Suupielten haavaumat X
Kuiva ja hilseilevä iho X
Näppyjä raajoissa X

Olo on hieman omituinen, en tiedä miltä edes pitäisi tuntua juuri nyt.
Olen pian lähdössä kavereiden kanssa juhlimaan, mutta en tiedä onko sekään oikein.
 Tiedän vain satuttavani muita vasten tahtoani.
En ole tarpeeksi hyvä mihinkään seuraan, enhän minä ole aito?

Juuri nyt läski ahdistaa, hävettää lähteä julkisuuteen kun vatsa pömpöttää.
 Vihaan tätä kaikkea pahaa oloa.

laivailua ja pohdiskelua pienessä mittakaavassa

Lauantain vietin kullan kanssa laivareissulla.
 Bloggaus on vain jäänyt hieman vähälle tällä viikolla joten kirjoitan siitä nyt hieman.
Laiva lähti helsingistä ja olin aamun huono vointinen, luultavasti johtui vain jännityksestä.
 Koko lauantain jaksoin olla iloinen, en vain päästänyt murheita mieleeni.
Meillä oli hieman eväitä mukana ja jo alkumatkasta istuimme baarissa.
 Tahdoin maistaa drinkkiä jota en ollut juonut.
En ollut humalassa, sen säästin vasta paluu matkalle.
 Huonolla tuurilla kumpikaan meistä ei pelikoneista voittanut.
Päivä oli pilvinen ja palatessa sateinen.
 Virossa oli juuri sen näköistä, kun muistinkin.
Kävimme viron suurimmassa kauppakeskuksessa.
Myyjät olivat minusta todella töykeitä, kun eivät puhuneet mitään.
 Ehdimme juuri ja juuri bussiin joka tuli sataman lähelle, mutta jäimme aikaisemmalla pysäkillä.
Katselimme keskustan sykkiviä maisemia ja suuntasimme alkolle.
 Ostoksia tuli hurjasti ja niiden kantaminen olikin epämukavaa.
Saimme virolaisen taksikyydin alkolta, kun lava kärrymme hajosi jo alkumetreillä.
Päivä oli jollain tapaa outo.
 En tunnistanut siitä itseäni. Kuka oli tuo tyttö joka ravasi edes takaisin paikasta toiseen.
Tahtoi täyttää silmänsä uusilla näyillä ja uusilla ajatuksilla.
Hymyilin.
Otimme paljon kuvia ja kiertelimme laivassa.

Päätimme, että lokakuussa menemme viroon hotelli matkalle.
(yksi yö viron hotellissa ja laiva matkailua)
 Tahdomme tehdä jotain erityistä, kun 13.10 on 2 vuotis päivämme.

Lokakuussa on myös hyvän ystäväni Hannan 20-vuotis synttärit viikonlopun mittaisella risteilyllä ruotsiin!<3

----------------------------------------------------------------------------------------------
Ajattelin tylsyyteeni kirjoittaa listan asioista joita minä odotan:

-Syksyn kauniita värejä
-Hannan synttäreitä ja kullan kanssa matkaamista
-Mummulaan menoa
-Kotiin menemistä (ouluun)
-Koiran pennun saamista (ensikuu)
-Joulua
-synttäreitäni
-uuttavuotta
-Opiskelua
-paino tavoitteeni saavuttamista
-onnellisuutta
-omaa perhettä, sitten joskus kaukaisuudessa
-ensilunta

jne. ei tullutkaan juuri mieleen mitään fiksua.

ajatukset eivät pysy kasassa

Päivät kiitävät ohitseni, valuu elämäni lävitse.

Jokaisena aamuna avatessani silmät minä luulen tänään

olevani parempi ihminen.

Lupaan itselleni etten satuta muita, en satuta itseäni.

Syksy jo kolkuttaa ovellani.

En tahdo sen vielä tulevan, en tahdo tämän kesän olevan ohi.

Enhän minä ole edes tehnyt vielä mitään.

Koko kesän aikana olen ollut surullinen, olen ollut yksinäinen.

Olen sulkenut verhot ja tahtonut vain nukahtaa.

Siltä ainakin on tuntunut.

Lehdet alkavat hiljalleen jo kellastua, leijailemaan maahan ja maatuvat.

Pian onkin jo sitten talvi, kylmää ja pimeää.

Eilen minä ymmärsin itseäni.

Ymmärsin sen kerrankin kuinka huonossa jamassa olen.

Kaikki on kuitenkin vain omaa syytäni.

Olen jälleen eristäytymässä.

Huomaamattani olen sulkenut ihmisiä elämästäni.

Olen sulkenut puhelimen ja jäänyt lojumaan tähän tuhoisaan loskaan.

Elämäni on roskaa.

Olen valetta jonka ei kuuluisi olla edes olemassa.

Rakastan niin paljon läheisiäni etten tahdo enää satuttaa heitä.

Olen menettänyt uskon elämään ja onnellisuuteen.

En tahdo kenenkään rakkaani näkevän tätä mustaa mieltä.

En tiedä mikä on määränpääni, minulla ei ole enään elämää.

Kumpa osaisin pyytää ystäviltä anteeksi. Kumpa kykenisin olemaan satuttamatta heitä.

aaarrggh, ahdistaa taas vaikka heräsin vasta.

Stressaa kaikki ja hmmhh..

bye bye my world

On jo yö, eikä mua nukuta vaikka pitäis.
 Tuli mieleen vaan, että inhotaa kun vannoin lähteväni aupairiksi
kunhan paikka löytyisi (jos en pääse taaskaan kouluun tai mihinkään).
 En vain ole pystynyt edes hakemaan paikkaa, kun mietin vain sitä ettei Jesper
eikä kukaan läheiseni minua vuotta voisi odottaa ja kaivata.
 Tahtoisin todella lähteä, eikä silloin edes maalla olisi väliä.
Ehkä saisin enemmän muualla itsestäni kiinni ja koko elämästäni...
 En minä pysty olemaan onnellinen, kun vain pelkään kaikkea.
Petyn jatkuvasti itseeni ja saavutuksiini. En ole riittävän hyvä missään.
 Paitsi tiedän olevani hyvä huolehtimaan pienistä ihmisistä.
Se on ainut asia josta minulla riittää kokemusta.
 Olisi vain parempi ehkä ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa hakemuksia pitkin poikin menemään,
vaikka Saksaa,Ranskaan,Englantiin,Hollantiin,Maltalle,Italiaan,Espanjaan,Kreikkaan,Turkkiin ja joka paikkaan.
 Tai mieluiten jonnekkin mahdollisimman kauas.

fuck fuck -.-

Mietin eilen yöllä ja mietin tänään aamulla heti ensimmäisenä sitä miksi en kykene olemaan
ajattelematta asioita, jotka minua tuhoavat.
Mitkä minuun sattuu, mitkä saavat minut lyyhistymään lattialle.
 Vahvan näytteleminen on jotain todella helvetillistä.
Se tuntuu turhalta, kun kaikki melkein tietävät etten voi hyvin.
Kaikki tietävät etten pärjää elämässä niin, kuin pitäisi.
 Miksi jokainen päivä tuntuu vastoinkäymiseltä? Mikään ei onnistu.
 En osaa saavuttaa mitään mitä tahdon.
En päässyt edes töihin. Olin haastattelussa perjantaina ja jälleen uskalsin luottaa itseeni ja siihen, että
minä pystyn tähän.
Odotin tänään koko päivän vastausta pääsystä, ja vihdoin tuli viesti ettei mahdollisesti juuri minulle
tarjota työtä.
 Tällä kertaa minä todella yritin, olin rohkea ja pelkäämätön.
Silti vain olin liian vähän. Olin liian minä.

Viikonloppu meni niin ja näin. Oli minulla toki hauskaa, ja silti oli todella kurjaa.
 No olin humalassa, kenties normaali viikonlopulta joskus.
Oli ankkarok ja pidin hauskaa ystävien kanssa sen ulkopuolella.
 Jälkeen päin ahdistaa.
Miksi join? Miksi tungin itseni täyteen sitä kaloripitoista nestettä?
Sitä joka saa minut turpomaan.
 No tulen aina vain siihen tulokseen, että kun juon se johtuu siitä, että
tahdon turruttaa kaiken pahan olon.

Tänään tein Jesperille perunoita ja nakkikastiketta.
 Hänen mukaan se oli todella hyvää, itse kun en tiedä.
En tiedä, koska en edes maista liharuokia.
 On lämmin ja tahtoisin lähteä ulos. En vain kykene.
En kykene koska mieleni hetkessä valtasi ahdistuneisuus ja henkinen pahoin vointi.
 Tuntuu vain liian turhalta yrittää, kun ei ole tarpeeksi hyvä missään.
En pääse kouluun, enkä edes töihin.
 Ahdistaa olla turhana henkenä maanpäällä.
Vituttaa, jos sanoisin.

tyhjää ja ärsytystä

Nyt musta ei tunnu oikeen miltään, ei oo koko päivänä tuntunu.
Pelkkää väsymystä ja tunteiden tasaista turtuneisuutta.
 Kumminki jollakin tasolla mua todella ärsyttää.
Mua ärsyttää, että on viilee ilma, mua ärsyttää et en oo koko kesänä oikeen mitään
järkevää tehny, mua ärsyttää et kämppä on sotkunen, mua ärsyttää ihmiset ja varsinkin yks tietty ihminen,
mua ärsyttää et en uskalla soittaa sille ihmisille ja puhuu asioista, ja mua ärsyttää se et
se on musta aina huolissaan eikä ymmärrä et mäkin oon siitä, ja ärsyttää että on vittuntunu ko on huolissaa
ja mäkö muka sen pakotan musta huolehtii? ehhheeen. No kumminki mua myös ärsyttää ko oon aikaansaamaton ja laiska, ja mä en ikinä onnistu mun yrityksissä, enkä mä päässy ees kouluun.
Mä en keski koskaan missä oisin oikeesti hyvä enkä mä tiedä mitä mun elämältä lopulta
sit haluan.
Haluisin kyl muuttaa takas kotiin, ei musta oo tähän aikuisuuteen vielä.
 Ei mulla ole edes järkevää syytä olla täällä ja erossa perheestä.
Olisko se vaihtoehto, että muuttasin takas kotiin ja sit muutaman kuukauden päästä vaikka Oulun
keskustaan, siellä mulla olis perhe tukena ja lähellä.
 Voisin alottaa opiskelut siellä ja unohtaa mun elämän täällä.
Sulkea kaiken vanhan pois mun elämästä ja leikkiä onnellista.
Toi suunnitelma kuulostaa musta hyvälle vaikka tiedän, että jäisin kaikkea kaipaamaan.
 Kaipaisin tätä paikkaa ja kaipaisin omaa ensimmäistä asuntoa, kaipaisin ystäviä ja sukulaisia.
Toisin sanoen jos mulla ees on enään ystäviä.
En saanut taas viimeyönä nukuttua, ei vaan tullut uni vaikka väsymys oli kamala.
 Yöunet jäivät sitten 2 tunnin mittaisiksi.
Voisin hakata päätä seinään, tai huutaa tyynyyn. Harmi etten omista nyrkkeily säkkiä sillä se vois auttaa
tähän oloon kun ei tunnu miltään ja tuntuu tyhjältä, ja silti samalla raivostuttaa kaikki mahdolliset asiat.

Perjantaini toisin sanoen eilenen

Eilen oli hauska päivä.

Näin Mirkan Helsingissä. 

Istuimme kiasmalla ja kaisaniemessä.

Joimme muutamia siidereitä ja oluita.

Söimme "välipalaa" ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä.

Minua itketti, kun puhuin äidistä ja perheeni ongelmista,

minua itketti kun tytöllä on paha olla,

minua itketti, kun itsellänikin on paha olla.

Silti oli ihanaa, Mirka ymmärtää minua niin täydellisesti.

Mirka on ihana<3

Illemmalla Sadekin tuli kanssamme ja olimme humalassa,

ainakin minä olin ja oli hyvä olla.

Tullessani kotiin ja, kun kulta lähti käymään kaverilla paha olo kuitenkin yllätti minut.

Se hiipi hyvin hitaasti ja tappavasti, minä itkin ja minua ahdisti.

Olin yksin ja minua pelotti.

Ahdistus oli jotain tajuamattoman voimakasta.

Olin tuperä ja otin partahöylän terän, viilsin ja viilsin.

Itkin ja lattia oli veressä, minä olin veressä.

Otin muutamia ahdistuslääkkeitä, muttei ne mitään auttaneet.

Eivät ne koskaan auta minua.

Soitin kullalle ja hän tuli kotiin, tuli koska ei tahtonut minun olevan yksin ollessani surullinen.

Kulta vain huolestui, nähdessään minut, nähdessään veren ja soitti ambulanssin.

Minua hävettää...

Olen aivan liian heikko lopetraakseni tämän kaiken,

olen pelkuri enkä uskalla nukahtaa maan alle.

Minut vietiin sairaalaan, ambulanssin hoitaja sanoi että joudun olemaan yön sairaalassa.

En kuitenkaan sairaalaan jäänyt vaan lähdin omin päin pois.

Kävelimme yhdessä aamuyöllä peijaksensairaalasta, kun junat eivät kulkeneet.

Oli syviä haavoja jotka olisivat tikkausta tarvinneet mutten välittänyt.

Hulluutta ja mielipuolisuutta, vain silloin kun pää halkeaa.

Ajatusmailmani on vääristynyt ja valheellinen.

Ketä pitää kädessään mailmaani?

Sinä joka uskallat tunnustaa päästä minut lentoon.

Anna lentää halki yön, halki päivän ja tulevaisuuden.

Miksi omia ongelmia on niin helvetin vaikea sisäistää?

Ja vieläkin vaikeampaa korjata virheitä joita on.

Ruumiini on täynnä pigmentti häiriöitä, täynnä salaisia haavoja.

Mieli täynnä turhuuksia ja vääristymiä.

Olisi helpompaa, jos ihminen ei kykenisi tuntemaan.

Ainakaan kipua ja henkistä pahaa oloa.

Jos olemassa olisi vain onni ja rakkaus.

Ei pelkoa eikä painajaisia, ei turhautumista tai ahdistusta.

Tuntuu jälleen siltä etten saa henkeä, tuntuu siltä kuin keuhkoni olisivat kahlitut.

Entä jos jonain päivänä ilmakehäni hajoaa kokonaan?

Ilman happea ei kukaan kykene elämään.

Osaisinko ommella ilmakehän ennalleen?

Tuskin, kun onnettomana minuna en osaa edes sulkea mielestäni pahuuksia

joita itsekkin vihaan, tai rakastan.

En tiedä onko tämä viharakkaus suhde vai jotakin muuta?

Liian kallista menetettäväksi, hukattavaksi.

Vaikka olo olisi parempi tätä mörköä pääni sisällä, mielessäni.

Sairauteni on mielisairaus, jota hallitaan keholla.

syömishäiriö on vain paha käärme, joka pilaa ihmisen viattomuuden ja puhtauden.

Tuhoaa ihmisen pieni pala kerrallaan ja tappaa hitaasti ja kivuliaasti,

tappaa minut ja ihmissuhteeni, tappaa elämäni.

http://www.pointshop.fi/?ref=3548161 Pointshop<3 Olkaapas ihania ja liittykää tuon linkin kautta, saan itselleni siitä 700 pistettä ja kun itse suosittelette tuota muille saatte itse ne pisteet myös.
 Minä, kun rakastan ilmaisnäytteitä ja ilmaisia tavaroita.
Muutama kuukausi sain kyseiseltä sivulta 20 euron lahjakortin dinskoon! Pisteiden keruu on välillä hieman uuvuttavaa varsinkin jos ei tulee kampajoita jotka eivät maksa mitään.
 Tänään oli mukava yllätys, kun postiluukusta tipahti eteiseemme:
-Acon ja muiden hyvien merkkien ihonhoito purnukoita (tosi pikkuisia)
-Pesujauhemitta
-Kissan pentupaketti (aijon vielä saada kisun)
-perseen lämmitin esim. retkelle
-Sokos hotellilta muutama kynä ja söpöjä naisten pesuaineita

Eilen kävin bodypump tunnilla salilla, ja  nyt lihaksia kolottaa huimasti.
 Oli jälleen ihanaa hymyillä jälkeenpäin ja miettiä sitä kuinka tavoitteet lähenevät.
Vereni virtasi ja lihakset olivat vetelät rasituksen jäljiltä.
Sitten menin Helsinkiin Mirkan ja Hannan kanssa.
Myös huldaa ja hänen kaveriaan näimme pikaisesti.
 Istuimme nurmikolla ja joimme muutamat siideri. Juttelimme mummulasta ja kaikesta muusta ihanasta
ja vähän vähemmän ihanasta.
Harmittaa, että tyttö ahdistui alkuillasta ja lähti kotiin..
 Illalla Sade ja Minttukin tulivat seuraksemme, oi tuota onnea kun oli juna matkallekkin sitten seuraa.
Tuntuu ettei kirjoittamisesta tule nyt mitään, mutta selitämpä silti tänne.
 Jostain syystä jälleen ei väsytä vaikka kello on yli puolenyön. Tiedän kyllä valvomiseni kostautuvan seuraava päivänä hurjana väsymyksenä.
En vain tahdo antaa sen pilata päivääni. Lupaan etten anna.

menettämistä ja pelkäämistä

Tämä on jo toinen aamu, kun olen pystynyt heräämään ajoissa.
 Eilen nousin 9.00 ja tänään jo 7 jälkeen.
Mikä minua vaivaa? No ei nyt sentään.
On vain hyvä, että edes pystyn yrittämään elämän rytmin muuttamista.
Ehkä en olisi aina niin väsynyt jos nukkuisin öisin.
 Eilen minua itketti.
Eilen minä mietin miksi kaiken on joskus muututtavan?
 Miksei edes yksi ainut onnellinen asia voisi pysyä elämässäni ennallaan.
Kun kerran uskaltaa luottaa johonkin ja tulevaan se viedään aina pois.
 Odotan vain päivää jolloin minun ja rakkaani suhde päättyy.
Pelkään sitä päivää aivan liian paljon.
 Jos häntä ei olisi ei olisi minullakaan syytä olla täällä, ei vantaalla.
Ei olisi edes syytä lähteä takaisin Ouluun vanhempien luo.
He eivät minua sinne enään edes tahtoisi, tuhoamaan kokonaisuuksia.

Joka ikinen päivä kuljen vääristä poluista, lennän väärien pilvien välistä.
 Valinnat ovat vääriä, ja usko valhetta.
Mitä tehdä, kun ei ole toivoa paremmasta?
Ikävöin ja ikävöin.
 Ikävöin äitiä, ikävöin onnellisuutta, ikävöin ystäviäni ja itseäni.
Osaisinpa olla satuttamatta edes yhden päivän muita ja itseäni.

Uskon, että kaikelle on merkityksensä.
 Minulle on merkitykseni. En vain tiedä sitä vielä.
Uskon ettei kukaan pysty minua pelastamaan, minun on tehtävä se itse.
 Ja ennenkaikkea tiedän olevani jälleen yksin tässä hauraassa mailmassa.
Lasikuvussa kuolemassa.
 Taidan olla jälleen eristäytymässä, enkä edes tiedä mitä minun olisi tehtävä estääkseni sen.
En tahdo enään yhdenkään ihmisen inhoavan minua, en tahdo yhtäkään pahansuopaa katsetta
kasvoilleni, en tahdo enään vihaisia sanoja ja suppeita lauseita.
 Lopetan vain yrittämisen.
Ystävät hyvät olkaa te armollisia älkääkä antako minun pudota jälleen mustaan kaivoon.
 Pimeään metsään ja painajaisiin.

Ja jälleen edelleen eiliseen.
 Eilen olin vain kotona, ja oli tylsää ja oli yksinäistä.
Tein hernekeittoa elämäni ensimmäistä kertaa alusta loppuun itse
ja leivoin pullia. Kulta halusi vielä iltapalaksi tortillaa...

p.s.minulla on ikävä Mirkaa.

eikä ole aihetta sekavuudelle, ei aihetta sunnuntaille tai maanantaille?

Tämä sunnuntai ei ole ollut mitään, tai no nyt on toisin sanoen maanantai,
mutten laske sitä vielä maanantaiksi koska en ole nukkunut ja kello on 1:19.
 Olen nukkunut erittäin myöhään ja potenut pään särkyä.
Kärsinyt väsymyksestä ja katsonut sinkku elämää 2 elokuvaa.
Olen katsoessani sitä unelmoinut samanlaisesta elämästä.
 Drinkeistä new yourkin valoissa, kalleista putiikeista ja luottokorttia vinguttamisesta,
KIRJOITTAMISESTA ja sinkkuudesta(ainakin osittain), brunsseista ja rakkaista ystävistä,
onnellisuudesta ja onnettomuudesta.
 Kaikesta tuosta kauniista naisellisuuden tarusta.
Elämästä ilman tätä saatananmoista tuskaa.

No asiasta toiseen, viimeksi kun oksensin oksensin myös verta.
 Miksi? En tiedä, se on pelottavaa. Mutta minulle tuli jollain tapaa hyvä olla.
Minulle se oli hyvä merkki, ja ja ja en tiedä miksi.
Ehkä olen vain hullumpi kuin luulin. Olen tyhmä.
 Ja ahdistaa paino hipoo taivaita, miksei helvettiä?
10 kiloa sitten oli paljon parempi olla. Silloin maa jalkojeni alla ei murtunut.
Kykenin lentämään mailmojen halki, Nykyään vain rikon kaiken.
Tuhoan rakkaimmat ystävyys ja perhe suhteet. Toisin sanoen olisi parempi ilman minua.